Aihearkisto: Yleinen

Leudon talven vaikutukset näkyvät tiestöllä

Poikkeuksellisen pitkään jatkuneet leudot kelit näkyvät Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä sekä päällystetyn tieverkon että sorateiden ongelmina. Päällysteet reikiintyvät sulavan ja jäätyvän veden sekä liikenteen yhteisvaikutuksesta. Vaurioiden paikkaaminen talviaikaan on hankalaa varsinkin vilkkaimmilla teillä, joilla samoja vaurioita ollaan paikattu pahimmillaan päivittäin. Vilkkaimmin liikennöidyllä kehä I:llä ollaan jouduttu kaivamaan esiin jopa asfaltinlevittimet ja jyrät talviteloiltaan. Vuorokausiliikenteen yltäessä jopa 100 000 ajoneuvoon vaurioituminen on nopeaa.

Lue loppuun

Palvelumuotoilulla asiakaslähtöisempiä työvoimakoulutuksia

Myös julkinen sektori on viime vuosina herännyt kehittämään palveluitaan asiakaslähtöisemmiksi palvelumuotoilua ja sen periaatteita monipuolisesti hyödyntäen. Kerromme tässä, miten sovelsimme palvelumuotoilua ja yhteiskehittämistä yrittäjäkoulutusten kehittämisessä.

Lue loppuun

Kauppatieteilijän havaintoja vieraalta maalta

Kesätyöhaku vuosimallia 2018 tuotti harjoittelupaikan Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueelta. Julkinen sektori ei ole kovin tavallinen kesätyövaihtoehto kauppatieteiden opiskelijoille, sillä Ekonomiliiton mukaan vain noin 10 % alan opiskelijoista työskenteli kesällä 2017 julkisella työnantajalla.

Lue loppuun

Kuulemisen vaikeus ja ihanuus

Nyt on taas se aika, kun on käynnissä kuuleminen vesienhoidosta. Siinä on kaksi kohtuullisen vaikeaa asiaa yhdessä: kuuleminen ja vesienhoito.

Vesienhoito on hallinnon käyttämä termi, jolla tarkoitetaan kaikkea mikä liittyy järvien, jokien, merien ja pohjavesien tilan parantamiseen. Se tarkoittaa myös EU-direktiiviin perustuvaa ja säännöllisin väliajoin päivitettävää vesienhoitosuunnitelmaa. Nyt tehdään tuota päivitystä ja siihen liittyen kuka tahansa voi kertoa mielipiteensä vesienhoidon keskeisisistä kysymyksistä 9.7. asti.

Lue loppuun

Maakäyttö- ja rakennuslaki muuttui 1.5. Mikä muuttui?

Toukokuun alussa ELY-keskusten alueidenkäytön tehtävään tuli muutos. Kun ennen tehtävänä oli edistää, ohjata ja valvoa kuntakaavoitusta, nyt edistetään. Valvontaa tehdään vain merkittävissä maakunnallisissa ja valtakunnallisissa asioissa.

Lue loppuun

Hyvä johtajuus on viisautta, lempeyttä, yhteistyökykyä ja enemmän

Tuoreen virkamiehen ajatuksia työyhteisönsä johtamiskulttuurista

Itsensä johtaminen on nykyisin arvostettua. On ymmärrettävä oma rooli työyhteisössä ja osana laajempaa kokonaisuutta. On sparrattava itseään niin ammattitaidon, yhteistyötaitojen kuin verkostoitumisenkin kehittämisessä. On tunnettava vahvuutensa ja heikkoutensa, osattava vaatia parempia suorituksia ja toisaalta oltava lempeä ja armollinen itselleen. Olisivatko nämä myös hyvän johtajan ominaisuuksia?

Lue loppuun

Liikenne murroksessa – painopiste liikkumisesta saavutettavuuteen

Sain mielenkiintoisen mahdollisuuden päästä viikoksi koulun penkille Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakouluun. Paljon on muuttunut siitä, kun astelin fuksina samoja käytäviä, eikä kyse ole muodista, opiskelijoiden salkkujen vaihtumisesta reppuihin tai prujujen vaihtumisesta läppäreihin. Silmiinpistävintä on koko Otaniemen kampuksen muutokset, koulutuksen kansainvälistyminen, pikaratikan tulemisen ja metron aukeamisen odotus. Osastoja on tuolla ennenkin vuorotellen jaettu ja yhdistetty, mutta nyt ensimmäistä kertaa historiansa aikana vanha Liikennelaboratorio muuttaa fyysisesti pois Rakentajanaukio 4:stä.

Lue loppuun

Yhteistyö – työelämän suola

Viisauden kulmakiveksi on määritelty kyky tarkastella asioita monesta näkökulmasta. Ei siis liene sattumaa, että moninäkökulmaisuus määrittelee virkamiehenkin työtä. Ympäristölupapäätösten valmistelussa otetaan esimerkiksi huomioon niin haitankärsijät, luvanhakija kuin luontoarvotkin. Valmistelutyöltä edellytetään läpinäkyvyyttä, sujuvuutta sekä eri näkökohtien tasapuolista huomioon ottamista ja yhteensovittamista. Työssä tarvitaan säädös- ja substanssiosaamisen ohella yhä enemmän myös hyviä yhteistyötaitoja.

Lue loppuun