Aloitin johtajana Uudenmaan ELY-keskuksessa huhtikuussa 2016. Edessä oli hurjasti uutta opittavaa ja tutustuttavaa. Uusia asioita, uusia ihmisiä niin yhteistyökumppaneissa kuin omassa henkilöstössä. Uutta oli myös vastuualueen johtajana toimiminen, sen kaikki puolet. Olo oli jännittynyt ja innostunut, hieman myös kauhistunut, kun uutta tuntui olevan niin valtavasti. Koin saaneeni unelmatyöni ja halusin olla luottamuksen arvoinen. Puolta ajatustakaan siitä, että joskus haluaisin vaihtaa unelmatyöni johonkin toiseen ja käsillä olisi väistämättä joskus myös viimeinen työpäivä, ei mielessä tietenkään ollut.
Lue loppuunAvainsana-arkisto: liikenneala
Liikenne murroksessa – painopiste liikkumisesta saavutettavuuteen
Sain mielenkiintoisen mahdollisuuden päästä viikoksi koulun penkille Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakouluun. Paljon on muuttunut siitä, kun astelin fuksina samoja käytäviä, eikä kyse ole muodista, opiskelijoiden salkkujen vaihtumisesta reppuihin tai prujujen vaihtumisesta läppäreihin. Silmiinpistävintä on koko Otaniemen kampuksen muutokset, koulutuksen kansainvälistyminen, pikaratikan tulemisen ja metron aukeamisen odotus. Osastoja on tuolla ennenkin vuorotellen jaettu ja yhdistetty, mutta nyt ensimmäistä kertaa historiansa aikana vanha Liikennelaboratorio muuttaa fyysisesti pois Rakentajanaukio 4:stä.
Lue loppuun