Avainsana-arkisto: organisaatio

Kauppatieteilijän havaintoja vieraalta maalta

Kesätyöhaku vuosimallia 2018 tuotti harjoittelupaikan Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueelta. Julkinen sektori ei ole kovin tavallinen kesätyövaihtoehto kauppatieteiden opiskelijoille, sillä Ekonomiliiton mukaan vain noin 10 % alan opiskelijoista työskenteli kesällä 2017 julkisella työnantajalla.

Lue loppuun

Hyvä johtajuus on viisautta, lempeyttä, yhteistyökykyä ja enemmän

Tuoreen virkamiehen ajatuksia työyhteisönsä johtamiskulttuurista

Itsensä johtaminen on nykyisin arvostettua. On ymmärrettävä oma rooli työyhteisössä ja osana laajempaa kokonaisuutta. On sparrattava itseään niin ammattitaidon, yhteistyötaitojen kuin verkostoitumisenkin kehittämisessä. On tunnettava vahvuutensa ja heikkoutensa, osattava vaatia parempia suorituksia ja toisaalta oltava lempeä ja armollinen itselleen. Olisivatko nämä myös hyvän johtajan ominaisuuksia?

Lue loppuun

Maakunnille tulossa iso vastuu alueidensa ympäristön tilasta

Maamme ympäristöhallinto elää merkittävää murrosvaihetta. Se on ehkä jäänyt monelta ulkopuoliselta huomaamatta, kun ympäristöhallinnon uudistus on vain pikkuriikkinen osa maakuntauudistusta, josta SOTE-uudistus vie lähes kaiken huomion. Miksi ympäristöhallinto on olemassa? Niinkin sen voisi ilmaista, että kun ihmisen lyhytjänteisessä ajattelussa usein raha ratkaisee, tarvitaan ympäristöhallintoa tuomaan keskusteluun mukaan myös aineettomat arvot ja katsomaan pitkäjänteisten kysymysten perään. Ympäristöhallinto on rakennettu turvaamaan ympäristön hyvää tilaa, toteuttamaan kansalaisten tasavertaista kohtelua ja yleistä etua ja siten yhteiskunnan hyvinvointia. Hyvin toimiva ympäristöhallinto edistää yhteiskunnan kehitystä ja elinvoimaa kestävällä tavalla. Se huomioi kaikki osapuolet, mikä on lopulta kansakunnan etu.

Lue loppuun

Yhteistä hyvää

Aloitin kesäkuussa 2015 Uudenmaan ELY-keskuksen Johdon tuki –yksikön päällikön tehtävässä. Yksi tärkeimmistä yksikön tehtävistä on strateginen suunnittelu. Se on myös osa-alue, johon sain ensimmäiseksi tarttua, kun ELY-keskukset alkoivat kesällä valmistelemaan neljän vuoden tulossopimusesityksiä uuden hallitusohjelman pohjalta.

Lue loppuun