Tänään vietetään kansallista varautumispäivää. Varautumis- ja valmiustyö ovat nousseet tapetille yhteiskunnassa ja varautumiskeskustelu on tässä ajassa aktiivista. Kansallista varautumispäivää vietetään kuitenkin vasta toista kertaa. Päivämäärä on valikoitunut numeroparin 72 perusteella, koska 72 tuntia on viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus[1] kotitalouksille. Suositukset löytyvät tätä nykyä myös puhelimen 112-sovelluksesta ja ovat luettavissa, vaikka verkkoyhteys olisi katkennut.
Varautuminen eri häiriötilanteisiin on kansalaistaito. Turvallisuus- ja varautumistaitoja omaavat kansalaiset vahvistavat omalta osaltaan yhteiskunnan kriisinkestävyyttä.
Kotivarasuosituksen mukaan esimerkiksi vettä, helposti valmistettavaa ruokaa, käteistä rahaa ja välttämättömät lääkkeet on hyvä olla kotivarana. Kotitalouksissa tulisi varautua pärjäämään kolmen vuorokauden ajan häiriötilanteen sattuessa. Esimerkiksi lääkkeiden saatavuuden turvaamisen kannalta tämä on oman varautumisen ohella tärkeää myös siksi, että kansalaiset varautuvat osaltaan lääkkeiden riittävyyteen ja osaavat hakeutua oikeaan aikaan apteekkiin hakemaan tarvitsemiaan lääkkeitä.
Erilaisiin häiriötilanteisiin varautumista suositellaan kaikille kotitalouksille Suomessa. 72 tuntia on myös aikapuskuri, jotta yhteiskunnan ja elinkeinoelämän toimijat voivat aktivoida omat varautumis- ja valmiussuunnitelmansa häiriötilanteessa. Aikaa hyödynnetään esimerkiksi päätöksentekoon, viestinnän suunnittelemiseen ja toteuttamiseen sekä myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen.
Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK (Ristikangas 2023[2]) on tutkinut kansalaisten omatoimista varautumista ja kriisinkestävyyttä vuonna 2023. Tutkimuksen mukaan varautumisen taso ei ole huono, eikä hyväkään. Siis jotain siltä väliltä, eli keskinkertainen. Syitä tähän keskinkertaiseen tulokseen on varmasti monia, mutta tutkimuksessa nousee esiin esimerkiksi vähäinen kiinnostus varautumiseen ja toisaalta luotto siihen, että kaikki toimii. Tästä voidaan kai päätellä, että luottamus yhteiskunnan toimivuuteen on siis hyvällä tasolla. Suomi toimii.
Mutta Suomikaan ei toimi ilman varautumisen yhteispeliä. Yhteiskunnan kriisinkestävyyteen katsotaan kuuluvan viranomaisten velvollisuus varautua suoriutumaan tehtävistään kaikissa olosuhteissa sekä sopeuttamaan toimintansa myös mahdollisiin häiriötilanteisiin[3]. Julkishallinnon yleisestä varautumisvelvollisuudesta säädetään valmiuslaissa. Yritysten varautumisen lähtökohtana taas on vapaaehtoisuus ja liiketoiminnalliset perusteet tai sopimukset, ellei varautuminen perustu toimialakohtaiseen lainsäädäntöön.
Elinkeinoelämän rooli varautumisessa on oleellinen, ja yrityksillä on keskeinen asema erityisesti talouden ja infrastruktuurin toimivuuden varmistamisessa. Yritykset myös toimivat esimerkiksi yhteiskunnan digitalisoitumisen moottoreina ja ovat keskeisiä yhteiskunnan kyberkestävyyden vahvistamisessa.
Yritykset vastaavat oman toimintansa lisäksi omasta varautumisestaan, riskienhallinnasta ja jatkuvuudenhallinnasta.
Yritykset vastaavat oman toimintansa lisäksi omasta varautumisestaan, riskienhallinnasta ja jatkuvuudenhallinnasta. Olipa yritys huoltovarmuuskriittinen tai ei, sen kannattaa huolehtia oman toimintansa jatkuvuudesta. Yritysten rooli esimerkiksi yhteiskunnan välttämättömyyspalvelujen tuotannossa kuten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa kasvaa. Samalla tuotanto- ja palveluresurssit hajaantuvat paitsi alueellisesti ja myös monille eri toimialoille. Alihankintaketjujen piteneminen ja yritysten verkostomaisen toimintatavan lisääntyminen muuttaa toimintakenttää niin, että merkittävä osa isoimpien yritysten resursseista ja tuotantokyvystä ei välttämättä ole niiden omassa hallussa. Tämä kehitys korostaa alueellisen tason kokonaisturvallisuus- ja huoltovarmuustyötä sekä pienten ja keskisuurten yritysten parissa tehtävää varautumistyötä.
Suomessa huoltovarmuuskriittisten yritysten tukena toimii Huoltovarmuuskeskus ja Huoltovarmuusorganisaatio. Huoltovarmuusorganisaation pooleissa tehtävässä toimialakohtaisessa huoltovarmuustyössä on mukana pääosin eri alojen suurimpia yrityksiä ja viranomaisia. Toimialakohtaisen työn ohella huoltovarmuutta kehitetään eri tasoilla – kansainvälisellä, kansallisella ja alueellisella tasolla.
Alueellisen huoltovarmuuden tavoitteena on turvata alueen huoltovarmuuden kannalta kriittiset toiminnot yhteistyössä, erityisesti pitkäkestoisissa ja vakavissa häiriötilanteissa. Alueellisen varautumisen ja huoltovarmuuden erityispiirre on poikkisektoraalisuus. On ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että kriittiset infrastruktuurit ja palvelut ovat monessa suhteessa keskinäisriippuvaisia toisistaan. Esimerkiksi sähköverkot ja myös vesi- ja viemäriverkot tarvitsevat viestintäverkkojen yhteyksiä käyttötilanteiden hallintaan sekä vika- ja hälytystietojen saamiseksi valvomoihin. Myös polttoainejakelu on riippuvaista sähkön saatavuudesta. Kun taas elintarvikehuoltosektorilla ja vähittäiskaupassa ollaan riippuvaisia toimivista logistisista järjestelmistä.
..oleellista on, että huoltovarmuutta ja varautumista kehitetään tiiviissä yhteistyössä viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen kesken.
Toimialojen välisten riippuvuuksien ja niihin kohdistuvien uhkien tunnistamisessa on oleellista, että huoltovarmuutta ja varautumista kehitetään tiiviissä yhteistyössä viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen kesken. Varautuminen on yhteispeliä ja paras varautuminen saadaan aikaan monipuolisin, hajautetuin ratkaisuin.
Huoltovarmuuden kehittäminen on pitkäjänteistä yhteistoimintaa. Myös yhteiskuntaamme kohdistuvat uhkat korostavat tällä hetkellä niitä näkökulmia, jotka alueellisessa huoltovarmuudessa ovat keskeisiä: yhteistyörakenteet, yhteinen uhkanäkymä, tilanneymmärrys, arvio tilanteen kehittymisestä, toiminnan kehittäminen sekä harjoittelu.
Yksityisen sektorin rooli yhteiskunnallisen varautumisen kokonaisuudessa ei sinällään ole uusi asia. Sen merkitys on kuitenkin viime aikoina korostunut. Yhteiskuntamme tämänhetkinen uhkakirjo on hyvin monipuolinen ja toimintaympäristö samaan aikaan vaikeasti ennustettava. Kyse ei siis ole vain materiaalisesta varautumisesta, vaan esimerkiksi informaatiovaikuttamisen tunnistamisesta sekä henkisestä kriisinkestävyydestä.
Meillä kaikilla on oleellinen rooli − niin kansalaisina, vapaaehtoisina, pienyrittäjinä, työntekijöinä kuin virkamiehinä. Jokainen voi kotivaran lisäksi esimerkiksi huolehtia työkyvystään pitämällä vähintään omat työvälineet ladattuna ja päivittämällä jatkuvasti omaa kyberkykyään − tietoisuuttaan digiosaamisessa, turvallisuustaidoissa ja medialukutaidossa. Jotta Suomi toimii jatkossakin.
[1] 72 tuntia – 72 tuntia
[2] SPEK tutkii 31: Kansalaisten omatoiminen varautuminen ja kriisinkestävyys 2023
[3] Valmiuslain varautumisvelvollisuus lausunnoille (valtioneuvosto.fi)
Johanna Terva
ELY-keskukset tekevät Huoltovarmuuskeskuksen ja Huoltovarmuusorganisaation kanssa tiivistä alueellista yhteistyötä. Kirjoittaja toimii Etelä-Suomen ELVAR-toimikunnan sihteerinä. Elinkeinoelämän alueelliset varautumisyhteistyötoimikunnat eli ELVAR-toimikunnat rakentavat alueillaan turvallista ja toimintavarmaa Suomea osana Huoltovarmuusorganisaatiota. Etelä-Suomen ELVAR-toimintaa koordinoidaan Uudenmaan ELY-keskuksesta viiden maakunnan alueella: Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Uudellamaalla.
Virkamiehen näkökulma 