Mitä yhteistä on tanssilla ja talvikunnossapidolla?

Meistä lähes jokainen liikkuu joka päivä jonnekin – töihin, kouluun, kauppaan, harrastuksiin, ystäviä tapaamaan. Tavaroita ja raaka-aineita kulkee tieverkollamme isoja määriä joka päivä – ja varsinkin joka yö. Liikkumis- ja kuljetusolosuhteet tieverkollamme vaikuttavat suoraan todella monien ihmisten päivittäiseen elämään ja yritysten toimintaan. Oli keli mikä hyvänsä, tarpeet liikkua ja kuljettaa eivät juuri muutu.

Talviolosuhteissa liikkumisesta tulee hitaampaa ja ongelmallisempaa, kun on liukasta ja sataa lunta, räntää tai pahimmillaan alijäähtynyttä vettä. Ei ole mukava tunne pelätä, ettei pääse turvallisesti perille. Ymmärrän hyvin, että hankalissa keliolosuhteissa saamme niin Tienkäyttäjän linjalle (numero muuten on 0200 2100) kuin Liikenteen asiakaspalvelukeskukseen hurjan määrän huolestuneita yhteydenottoja.

Viime talvi oli monilla alueilla todella hankala ja kritiikkiä teiden talvikunnossapidosta tuli valtava määrä ministeriöön, Liikennevirastoon, ELY-keskuksiin ja urakoitsijoille. Lisärahoitusta tiestön talvikunnossapitoon saatiin ministeriöstä jo viime talvelle. Hallitus myönsi juuri hiljattain lisätalousarviossaan lisärahoitusta teiden talvikunnossapidon parantamiseen. Lisärahoituksen turvin pystymme parantamaan talvikunnossapidon tasoa monilla maanteillä myös meillä Uudenmaan ELY-keskuksen alueella jo tammikuun 2019 alusta. Raskaan liikenteen käyttämät tiet huomioidaan talvikunnossapidon luokituksissa aiempaa paremmin.

Urakkamalleja kehitetään ja kaikki uudet urakat siirtyvät jatkossa kilpailutusten myötä ns. hoidonjohtourakkamalliin. Mallista on hyviä kokemuksia täällä Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, jossa mallia on kokeiltu Espoon, Raaseporin, Lahden ja Hyvinkään alueurakoissa. Kilpailutusten myötä talvikunnossapidon tasoa korotetaan edelleen myös päätieverkon ulkopuolella.

Tanssi on hetken taidetta, sanotaan. Mielestäni oikein hyvin onnistunut lumen auraus, polanteen poisto tai tien liukkaudentorjunta on parhaimmillaan myös hetken taidetta. Niin kuin tanssissa, on myös talvikunnossapidossa huolella mietitty ja harjoiteltu koreografia. Vaaditaan taitoa, uskallustakin, kokemusta, ymmärrystä ja joka kerralla myös aimo annos tilannetajua. Taide-elämys vaikuttaa voimakkaimmillaan suotuisasti ihmisten terveyteen ja jää pitkäksi aikaa mieleen. Siihen tuskin onnistuneinkaan talvikunnossapidon aikaansaannos pystyy, vaikka hienoja hetkiä myös talviset tiemme meille joskus tarjoavat lumikiteiden kimmeltäessä talvisen pakkaspäivän hennossa auringonsäteessä, tai lumen narskuessa talvijalkineen alla aamuhämärässä.

Ammattiylpeyttä ja työn iloa toivon kaikille talvisten teidemme todellisille sankareille, talvikunnossapitäjille, vaativaan työhönsä, joka ei katso kellonaikaa ja kutsuu usein juuri kaikkein huonoimmilla keleillä. Malttia ja kelivaraa ja toiset huomioivaa asennetta tarvitsemme me kaikki tielläliikkujat.

Olemmehan valmiina talveen?
Tuovi_Päiviö_johtaja
Tuovi Päiviö

Kirjoittaja on Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja

 

Kauppatieteilijän havaintoja vieraalta maalta

Kesätyöhaku vuosimallia 2018 tuotti harjoittelupaikan Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueelta. Julkinen sektori ei ole kovin tavallinen kesätyövaihtoehto kauppatieteiden opiskelijoille, sillä Ekonomiliiton mukaan vain noin 10 % alan opiskelijoista työskenteli kesällä 2017 julkisella työnantajalla [1].

Pääaineessani tarkastellaan pääasiassa organisaatioiden toimitusketjuja, eli yksinkertaistetusti sitä kuinka organisaation tarjooma muunnetaan raaka-aineesta tai muusta alkupisteestä hyödykkeeksi loppukäyttäjälle. Yksi toimitusketjun osa-alue on logistiikka, jonka tehokkuuden kannalta on olennaista hyväkuntoinen infrastruktuuri eli esimerkiksi lentokentät, rautatiet, tiet ja vesiväylät.

ELY-keskuksessa on ollut mielenkiintoista havainnoida infrastruktuurin rakentamista ja ylläpitoa. Työ on myös tukenut opintojani ja työntekijänä kehittymistä. Esimerkiksi olen saanut kokemusta toiminnanohjausjärjestelmän hallinnasta, mitä odotetaan pääaineeni opiskelijoilta usein,

Y-sukupolven edustajana ja diginatiivina olen kiinnostunut teknologian hyödyntämisestä. Lohkoketjuteknologia, robotiikka ja tekoäly mainitaan säännöllisesti tulevaisuuden mullistuksina. Maailman talousfoorumin mukaan Suomi on Singaporen jälkeen maailman toiseksi kyvykkäin hyödyntämään tieto- ja viestintäteknologiaa kilpailuedun ja hyvinvoinnin saavuttamisessa [2], ja Uudenmaan ELY-keskuksen strategiassakin mainitaan digitalisaatiolla tavoiteltavan uusia toimintamahdollisuuksia. Mutta miten tämä näkyy tienpidon arjessa?

Tällä hetkellä tienpidon rahoitus on niin niukkaa, että lähes kaikki raha käytetään välttämättömiin kunnossa- ja ylläpitotoimenpiteisiin. Uudenmaan ELY-keskuksen vuoden 2018 parantamisinvestointirahoitus ei myöskään varsinaisesti kannusta kokeilukulttuuriin. Kauppatieteilijänä kuitenkin uskon, että suuret innovaatiot syntyvät jatkossakin markkinoilla, joten tilanne ei välttämättä ole niin paha kuin miltä saattaa kuulostaa.

Valtion olisi sen sijaan luonnollisen monopolin haltijana pidettävä tieverkko kunnossa, jotta markkinoiden toiminnan edellytykset pysyisivät hyvinä. Tähän tehtävään parlamentaarisen työryhmän esittämä noin 300 miljoonan euron vuotuinen lisärahoitus perusväylänpitoon ja uuteen maantielakiin sisältyvä valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen olisivat arvokkaita apuvälineitä. Maailmanpankin Logistics Performance Indexissä [3] Suomen sijoitus infrastruktuuri-kategoriassa vuonna 2018 oli 11. Sijoitus on melko hyvä, mutta monet perinteisistä länsieurooppalaisista verrokkimaista ovat Suomen yläpuolella. Tilanteen ei siis ainakaan soisi huonontuvan.

Julkisen sektorin työssä konkretisoituu, miten veroeuroilla tuotetaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut. En minä ainakaan ennen ELY-keskukseen tuloani ollut tietoinen kaikista niistä vaiheista, joita esimerkiksi huonokuntoisen tien kunnostaminen vaatii.

Julkista keskustelua seuratessa saa helposti harhakuvan, että uusi lainsäädäntö on yhtä kuin muutos yhteiskunnassa. Todellisuudessa muutoksen aikaansaanti ja lainsäädännön toimeenpano edellyttävät paljon työtä ja luovia ratkaisuja alemmilla hallintotasoilla. Kritisoimme hallintokoneistoa kovasanaisestikin, osin aiheesta, mutta osin myös hallinnon monimutkaisuutta ymmärtämättä ja virkamiesten osaamista ja työpanosta arvostamatta. Vuoden 1977 Tähtien sodassa kenraali Cassio Taggekin sen sanoi: ”But that’s impossible. How will the Emperor maintain control without the bureucracy?”

Pyry Naukkarinen

Pyry Naukkarinen

Kirjoittaja on harjoittelijana Uudenmaan ELY-keskuksessa

[1] https://www.ekonomit.fi/kyltereiden-kesatyotutkimus
[2] https://www.weforum.org/agenda/2016/07/countries-best-prepared-for-the-new-digital-economy/
[3] https://lpi.worldbank.org/international/global?sort=asc&order=Infrastructure#datatable

Kuulemisen vaikeus ja ihanuus

Nyt on taas se aika, kun on käynnissä kuuleminen vesienhoidosta. Siinä on kaksi kohtuullisen vaikeaa asiaa yhdessä: kuuleminen ja vesienhoito.

Vesienhoito on hallinnon käyttämä termi, jolla tarkoitetaan kaikkea mikä liittyy järvien, jokien, merien ja pohjavesien tilan parantamiseen. Se tarkoittaa myös EU-direktiiviin perustuvaa ja säännöllisin väliajoin päivitettävää vesienhoitosuunnitelmaa. Nyt tehdään tuota päivitystä ja siihen liittyen kuka tahansa voi kertoa mielipiteensä vesienhoidon keskeisisistä kysymyksistä 9.7. asti.

Kysymys kuuluu mihin vesien tilan parantamisessa pitäisi seuraavaksi panostaa.  Onko tärkeää maatalouden toimenpiteet, jätevesihaittojen ehkäisy tai kenties ilmastonmuutokseen varautuminen? Ainakin itselleni näin vesiasioiden maallikkona tähän vastaaminen menee yli hilseen, mutta oman näkemyksensä voi myös kertoa myös ihan siitä omasta lähivedestä ja kotirannasta. Mitä pitäisi tehdä, että tilanne olisi parempi?

Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueella – johon Uusimaa kuuluu – ehdotus keskeisiksi vesienhoidon kysymyksiksi on lähes 100 sivua tiukkaa tekstiä. Mutta yllättäen mielenkiintoista ja jopa melko kansantajuista luettavaa sellaiselle, joka haluaa tietoa siitä, minkälaisessa jamassa vetemme nyt ovat ja mihin on aikomus satsata tulevaisuudessa. Ei siis kannata antaa sivumäärän heti uuvuttaa, vaan tutustua valittuihin paloihin. Pitäisikö mielestäsi jotakin asiaa painottaa vielä lisää ja onko asiat tuotu esille riittävän hyvin? Mielipiteensä voi myös kertoa, vaikka ei olisi kuulemisaineistoon perehtynyt.

Entä sitten kuuleminen, joka sanana muistuttaa enemmän menneistä vuosikymmenistä kuin digiajan vuorovaikutusta. Varsinkin kansalaiskuuleminen saa karvat nousemaan. Aivan kuin ylhäältä norsunluutornin ikkuna hetkeksi avattaisiin auki, jos joku sieltä alhaalta sattuisi jotain huutamaan.

Kuuleminen tarkoittaa, että kuullaan ja ehkä vielä kuunnellaan, mutta se ei lupaa, että kukaan vastaa suoraan. Ja näin se valitettavasti käytännössä usein onkin: viranomainen kerää mielipiteitä ja näkemyksiä, kokoaa ne yhteen ja ottaa palautteen huomioon työssään. Mutta on turha odottaa, että jokaiseen yksittäiseen palautteeseen vastattaisiin. Ei ole inhimillisesti mahdollista, että yksi tai kaksi vesienhoitoa koordinoivaa virkamiestä voisi erikseen vastata kymmenille tai sadoille palautteen antajille.

Vaikka suoraa vastausta et saisikaan, niin vesienhoidon asiantuntijat kyllä käyvät huolellisesti läpi kaiken palautteen. Jälkikäteen on vaikea osoittaa, onko yksittäisellä mielipiteellä ollut vaikutusta, mutta kun riittävän moni esittää saman huolen tai ehdotuksen, niin asia tulee mukaan suunnitelmiin ja lopulta myös käytännön toimenpiteisiin. Palautteen antajan kannalta tämä on tietysti toivottu lopputulos, vaikka itse kuuleminen voi jättää olon, ettei kukaan vastaa. Siksi meidän tulisi tehdä vielä näkyvämmäksi se, että mielipiteillä on väliä. Ja muulloinkin kuin lakisääteisten kuulemisten aikana.

Digitalisaatio ei ole autuaaksi tekevä, mutta kunnon palautekanavat auttavat kyllä. Esimerkiksi valtakunnallinen www.lausuntopalvelu.fi on hyvä, mutta se on lähinnä suunnattu niille, joille lausuminen on jo melko ammattimaista. Onneksi nyt käynnissä olevaan kuulemista varten on myös tehty ihan oma verkkokysely, joka tarjoaa valmiita vastausvaihtoehtoja ja tilaa avoimille vastauksille. Ja nyt mainoslause: verkkokyselyyn vastaamiseen menee arviolta vain vartti!

Mutta kukaan ei ole vielä kehittänyt palautteen antajalle tarkoitettua sovellusta, johon tulisi täppä, kun virkamies on lausunnon tai mielipiteen lukenut ja toinen täppä kun kannanottoon on reagoitu. Vaikka kaikki ehdotukset eivät muutu konkreettisiksi toimenpiteiksi, niin kaikki mielipiteet huomioidaan ja sovellus voisi lähettää siitä tiedon palautteen lähettäjälle.

Palataanpa vielä nykyhetkeen. Jos siis et ole jo uppoutunut kesämökin rantalaiturilla vuosisadan romaaniin, niin ota vielä hetkeksi läppäri käteen ja lähetä meille vesipostia. Olemme kuulolla!

Vesienhoidon kuuleminen on auki 9.7.2018 asti osoitteessa  www.ymparisto.fi/vaikutavesiin

reetta_harmaja

Reetta Harmaja
Kirjoittaja työskentelee Uudenmaan ELy-keskuksen viestinnässä

 

Mihin kevättulvat taas jäivät?

”Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli”. Ja siinä se sitten taas olikin. Uudenmaan kevättulvat jäivät jälleen kerran huomattavasti keskimääräistä pienemmiksi. Yöpakkaset ja muutenkin viileä sää hidastivat lopulta vähäisten lumien sulamista niin, että vedet pysyivät pääasiassa jokitöyräiden sisäpuolella. Maikkarin uutisnälkäinen kuvausporukka jouduttiin ohjaamaan aina Nurmijärvelle saakka, jotta iltauutisiin löydettiin alavia veden alle jääneitä niittyjä kansan ihmeteltäväksi. Perinteisesti pääsiäisen aikaan varuillaan olevat eri instanssien tulvantorjuntaorganisaatiot saattoivat tänä keväänä keskittyä matkailuun ja mämmin syöntiin.

Syksyllä tuli taivaalta vettä enemmän kuin tarpeeksi. Jos nämä sateet olisivat tulleet osaksikaan lumena ja jääneet maahan, kaikki olisi voinut olla tänä keväänä toisin. Nyt kuitenkin saatiin Etelä-Suomessa nauttia lokakuusta vuodenvaihteen yli jatkuneista vetisistä keleistä ja kalseista tuulista. Sademäärät ylittivät monin paikoin mittaushistorian huippulukemat. Autot tungeksivat Turunväylällä Espoonjoen pinnan noustessa ja järvien rannoilla oltiin varpaillaan avoveden liplatellessa mökkien kivijalkaa vasten. Suuremmilta vahingoilta tiettävästi onneksi vältyttiin.

Toinen oli meininki ennen vanhaan Kalajokilaaksossa, missä vartuin ensimmäisen puolikkaan tähänastisesta elämästäni. Tokihan syksyllä sateli aina vettäkin, mutta pakkaset saapuivat lähes poikkeuksetta jo marraskuun aikana. Joulun lähestyessä ei jouduttu arpomaan sitä, onko maa musta vai valkea, vaan aattoon mennessä pukilla oli jo aina hyvät porovaljakkokelit. Talven mittaan pakkaset pysyivät ja nietokset vahvistuivat, joten kevään koittaessa tulvat taas tulivat. Kansa kokoontui nojailemaan siltojen kaiteisiin, kun valtavat jäätelit ryskyivät alapuolella kuohuvassa joessa. Toisaalla yksittäinen maanviljelijä yritti epätoivon vimmalla pelastaa omaisuuttaan jääpadon nostattamalta vedenpaisumukselta.

Vedet olivat korkealla Pohjanmaalla tänäkin keväänä. Onhan toki meillä etelässäkin lumisia talvia ollut ja kunnon kevättulvia, mutta viime vuosina luonto on päättänyt toisin. Maa on ollut toistuvasti paljaana pitkin talvea, kun välillä kertynyt hento lumipeite on saanut väistyä lämmenneen sään ja vesisateiden seurauksena. Perinteiset kevättulvat ovat siirtyneet syksylle ja alkutalvelle. Myöhäissyksyn matalapaineen keskukset jyräävät kerta toisensa jälkeen Suomen yli ja kumisaappaat ovat päivittäisessä käytössä. Onko tämä merkki saapuvasta ilmastonmuutoksesta vaiko vain useamman peräkkäisen vuoden mittainen tilastoharha? Ehkä on viisainta odottaa muutama vuosi ja katsoa, mihin suuntaan maailma on menossa.

Mikäli kuitenkin ilmastonmuutos päättää lakkauttaa kevättulvat, ovatko tulvariskeihin paneutuneet vesitalousasiantuntijat Etelä-Suomessa taantuva luonnonvara? Täytyykö meidän muiden lajien tapaan levittäytyä pohjoisemmaksi uusille asuinalueille? Tokihan vettä virtaa Vantaassa jatkossakin. Lisääntyvien rankkasateiden ja myrskyjen sekä merenpinnan nousun myötä tulvatyyppien kirjo tulee ehkä muuttumaan. Täytyy vain sopeutua.

Olli Jaakonaho
olli_jaakonaho_pieni
Kirjoittaja työskentelee vesivarojen hoito –yksikössä tulvariskien hallintaan liittyvissä asiantuntijatehtävissä

 

 

 

Pitääkö meidän luopua henkilöautoilusta?

Liikenteen päästöt on vähennettävä puoleen vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tämä on linjattu EU:n asettamissa päästövähennystavoitteissa sekä kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Tavoite on kova ja edellyttää monia, järeitä keinoja toteutuakseen. Päästöjen radikaali vähentäminen tarkoittaa muutoksia meistä jokaisen liikkumiseen. Yksityisautoilu saattaa tulla kalliimmaksi ja hankalammaksi, jos pysäköintimahdollisuudet vähentyvät ja tiemaksuja aletaan periä, toisaalta käyttöön voidaan ottaa porkkanoita, jotka houkuttelevat esimerkiksi sähköautojen hankintaan.

Lentoliikenne on oma lukunsa – sen määrä on huimassa kasvussa. Yksittäisen ihmisen päästöistä lentomatkustamisen osuus voi olla hyvinkin suuri. Esimerkiksi yksi Thaimaan lomamatka lentäen voi tuottaa saman verran päästöjä kuin vuoden autoilu. (MTV:n uutinen 12/2017). Pitäydyn tässä pohdinnassani kuitenkin henkilöautoliikenteessä.

Robottiautot tulevat, täysin automatisoituja autoja on jo olemassa, näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa liikenne tulee kokonaan automatisoitumaan – tämä ainakin lienee yleinen käsitys asiasta. Onko tulevaisuus kuitenkin sekin henkilöautojen valtakautta? Miten tämä ajatusmalli suhtautuu päästövähennystarpeeseen, tiivistyvien kaupunkien tavoitteisiin, yhä kestävämpään ja viisaampaan liikkumiseen?

Kestäviä liikkumismuotoja katsotaan olevan kävely, pyöräily, joukkoliikenne, kimppakyydit, yhteiskäyttöautot, etätyö ja taloudellinen ajo vähän kuluttavalla autolla (lähde: Motivan verkkosivut). Kestävin vaihtoehto tosiaan lienee se, että jättää työmatkan kokonaan väliin ja tekee etätöitä. Kävelyssä ja pyöräilyssä saa terveyshyödyt kaupan päälle. Liikkumisen tulisi jatkossakin sisältää päivittäin arkista fyysistä rasitusta kävelyn ja pyöräilyn muodossa, jotta voisimme hyvin. Joukkoliikenteen käyttäjän hiilijalanjälki on maltillinen ja matkan aikana voi vaikka tehdä töitä tai lukea päivän lehden. Kimppakyyti on fiksu ratkaisu, kun edelliset vaihtoehdot ei ole toimivia ja kun sopivasti osuvat aikataulut ja reitit yksiin. Yhteiskäyttöautojen hyviä puolia ei tarvinne sen enempää avata, kunhan siedettävän hintainen ja omiin liikkumistarpeisiin vastaava palvelu on omilla asuinkulmilla näppärästi saatavilla.

On kuitenkin monia tilanteita, joissa henkilöautoilu on minusta hyvin perusteltua. Moni liikkuu työssään työpäivän aikana useissa osoitteissa ja tavaraa mukana. Kun työ on sellaista, ettei sitä voi tehdä etänä ja kun työajat on muuta kuin kaikkein tyypillisimpiä, kapenevat vaihtoehdot selvästi. Asuinpaikka vaikuttaa oleellisesti vaihtoehtojen määrään, ei pelkästään kävelyn ja pyöräilyn, vaan myös joukkoliikenteen, kimppakyytimahdollisuuksien kuin yhteiskäyttöautojen osalta. Pitkät pyörätaipaleet talvisella, valaisemattomalla pikkutiellä eivät houkuttele. Harvan mökkimatka hoituu julkisilla kulkuvälineillä.

Kun autot muuttuvat automaattisiksi, vapautuu myös henkilöautossa käytetty aika hyötykäyttöön. Emme varmaan hanki kukin omaa robottiautoa, vaan meille sopivan liikkumispalvelupaketin. Robottiautoilu ei varmaankaan edellytä ajokorttia, joten lasten kuskaaminen jää historiaan. Tarvitaanko taksi-, bussi- tai rekkakuskeja? Miksi kävisimme itse ruokakaupassa – jos sellaisia tuolloin vielä on. Autojen lukumäärä varmasti vähenee radikaalisti, mutta liikennemäärien veikkaan kasvavan. Ajoneuvot ovat vähäpäästöisiä ellei päästöttömiä, tietenkin. Tilaa ei tarvita pysäköintiin likimainkaan niin paljon kuin nyt ja robottiautot voivat tarvittaessa odotella kauempanakin kuin oman asunnon tai työpaikan vieressä.

Omilla päivittäisillä valinnoilla voi itse kukin vaikuttaa tulevaan. Jotta pääsemme päästöjen vähentämisen tavoitteisiin, kokonaan uudenlaista liikennettä odotellessakin, pitää liikkumisen muuttua ripeästi yhä kestävämmäksi. Jos nyt ajan autolla töihin, voisinko siirtyä ainakin osaksi matkaa joukkoliikenteeseen? Voisinko kävellä tai pyöräillä enemmän? Voisinko lisätä etätöitä? Löytäisinkö kimppakyytikavereita? Voisivatko yhteiskäyttöautot olla minun juttuni? Voisinko edes ajaa taloudellisemmin, ajoneuvolla, joka kuluttaa vähemmän? Hiilijalanjälkemme on liian iso, ja monilla meistä sen aikaansaa liikkumisemme.
Miten sinä aiot vähentää liikenteen päästöjäsi?

Tuovi Päiviö
Tuovi Päiviö 2
Kirjoittaja on Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja

Kaupunkibulevardit osana tulevaisuuden liikennejärjestelmää?

Liikenne ja liikkuminen ovat tällä hetkellä voimakkaassa murroksessa. Muutossuunnat ovat epäselviä. Tämä on tunnustettu myös Helsingin seudun suunnittelussa, jossa pitkällä tähtäimellä varaudutaan erilaisiin kehityskulkuihin vaihtoehtoisia skenaarioita rakentamalla. Meidän on suhtauduttava tulevaisuuteen avoimesti.

 Helsingin kaupunki on pohjannut vuoteen 2050 ulottuvan yleiskaavan liikennejärjestelmän moottoriteinä olevien sisääntuloväylien muuttamiseen katumaisiksi pääasiassa tasoliittymin ja suojatein varustelluiksi kaupunkibulevardeiksi. Kaupunkibulevardit on kyseenalaistettu liikenteen toimivuuden ja turvallisuuden näkökulmasta. Esimerkiksi Hämeenlinnanväylällä välillä Kehä I – Metsäläntie liikennekysyntä ylittäisi välityskyvyn yli kolmanneksella, mikä johtaisi Hämeenlinnanväylän massiiviseen ruuhkautumiseen. Ruuhkautuminen aiheuttaa laskelman mukaan vuositasolla runsaan 20 milj. euron logistiikkakustannusten kasvun. 

Lainsäädäntö edellyttää, että liikenteen ja maankäytön ratkaisuilla pyritään parantamaan liikenneturvallisuutta. Yleiskaavan taustaselvityksissä on todettu, että liikenneturvallisuus heikkenee Kehä I:n sisäpuolella liikennemuotojen erottelun vähentyessä ja autoliikenteen lisääntyessä alemmalla katuverkolla. VTT on tarkastelunsa tuloksena todennut, että henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien riski on kaupunkibulevardivaihtoehdossa noin kolminkertainen nykytilaan verrattuna. Minusta saadut tulokset ovat tieliikenteen kannalta hyvin huolestuttavia.

Olennaista kaupunkibulevardien toimivuuden kannalta olisi liikenteen määrän selkeä väheneminen. Kaupunkibulevardien kaavamääräys olisi tullut sitoa tähän. Mielestäni tämä on keskeisin näkemysero valtion liikenteen aluehallinnon ja Helsingin kaupungin välillä. Tällä hetkellä oikeastaan ainoa tehokkaaksi tunnistettu keino liikennemäärän merkittävään vähenemiseen on liikenteen hinnoittelu.

 Ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta on olennaista kestävien kulkutapoja osuuden kasvu. Tämä edellyttää henkilöautoliikenteen vähenemistä. Tavara- ja joukkoliikenteen toimivuus on ensi sijalla tieliikennettä tarkasteltaessa. Tavoitteista tuntuu vallitsevan eri osapuolten kesken laaja yhteisymmärrys. Keinot tavoitteeseen pääsemiseksi sen sijaan eroavat.

Kaupungistuminen jatkuu kiihtyvänä ja Helsingillä on tarve kasvattaa kantakaupunkimaista aluetta. Nähdäkseni kaupunkibulevardit voivat oikein ajoitettuna olla toimiva ratkaisu ja osa tulevaisuuden liikennejärjestelmää. Toimintaympäristön muutosvaatimuksia ja liikennejärjestelmän kehityspolun vaiheistusta tarkastellaan parhaillaan Helsingin seudun ja liikennehallinnon yhteisessä selvityksessä, jossa on tarkoitus kevään 2018 aikana muodostaa käsitys maantieverkon laajuudesta Kehä III:n sisäpuolella vuosina 2030 ja 2050. Meillä osapuolilla on tässä erinomainen tilaisuus löytää yhteinen ymmärrys tulevaisuuden liikennejärjestelmästä ja sen keskeisenä osana kaupunkibulevardeista.

 Johanna Järvinen
järvinen2
Kirjoittaja työskentelee Liikennevastuualueella Helsingin seudun johtavana asiantuntijana.

 

Miksi Uudenmaan kulttuuriympäristöstrategia 2018 – 2020?

Kulttuuriympäristöt ovat monimuotoisia, kuten niihin suhtautuminenkin. Ne voidaan nähdä voimavarana, mutta myös esteenä ja rajoitteena.

Viljelymaisema, johon kytkeytyy keskiajalle palautuva kylä kapeita hiekkateitä reunustavine kantatiloineen, voidaan nähdä viehättävänä ja elämyksiä tuottavana. Toisaalta maanomistaja voi nähdä maiseman turvaamisen esimerkiksi kaavoituksen keinoin hänen maankäyttöään rajoittavana tekijänä.

Arkkitehtuurinsa perusteella arvokkaaksi määritellyn rakennuksen suojeleminen tuntuu perustellulta, kuitenkin rakennuksen omistaja voi kokea suojelun ongelmalliseksi. Syynä voi olla esimerkiksi se, että asemakaavassa rakennuksen tontille on määritelty pienempi rakennusoikeus kuin vastaavalle tontille, jossa rakennusta ei ole suojeltu ja sen voi näin ollen korvata suuremmalla.

Teollisuuteen kytkeytyvät voimalaitos- ja patoympäristöt voivat olla arkkitehtonisesti sekä teknis- ja teollisuushistoriallisesti arvokkaita. Toisaalta ne voivat estää vaelluskalojen nousun jokeen, mikä edellyttää esimerkiksi kalateitä.

Uudellemaalle laadittu Kulttuuriympäristöstrategia 2018 – 2020 pyrkii edistämään kulttuuriympäristöjen vaalimista, kehittämistä sekä lisäämään niiden arvostusta ja ymmärrystä ja lisäämään eri tahojen yhteistyötä. Strategian avulla pyritään löytämään myös keinot, miten kulttuuriympäristöjä päästään hyödyntämään taloudellisesti niiden ominaispiirteet huomioiden. Kulttuuriympäristöjen hoitoon suunnattavien taloudellisten tukimuotojen riittävän tason turvaaminen on myös keskeistä.

Arvokkailla ja edustavilla kulttuuriympäristöillä on identiteettiarvoja ja ne ovat myös vetovoimatekijöitä houkuteltaessa uusia asukkaita. Rakennuskannan säilyminen osana kulttuuriympäristöä edistää myös hiilineutraaliutta. Rakennusten korjaamisella ja kulttuuriympäristön hoidolla on lisäksi työllisyysvaikutuksia.

Näen kulttuuriympäristöt merkittävänä, joskaan ei vielä täysipainoisesti hyödynnettynä taloudellisena voimavarana. Esimerkiksi Helsingin Senaatintorin ja Esplanadin ympäristöä voi perustellusti pitää kaikkien suomalaisten olohuoneena. Olenkin joskus todennut, että kahvikupin hinta arvokkaassa hoidetussa ympäristössä on korkeampi kuin hoitamattomassa.

Matkailun edistämiseen, jonka yhtenä osana myös kulttuuriympäristöt ovat, liittyen Uudellemaalle on laadittu Matkailun aluerakenne Uudellamaalla 2050 -julkaisu (WSP Finland Oy ja Uudenmaan liitto), johon voi käydä tutustumassa Uudenmaan liiton sivuilla. https://www.uudenmaanliitto.fi/files/19689/Matkailun_aluerakenne_Uudellamaalla_2050.pdf

Yhtä kaikki, oikeus kulttuuriympäristöihin kuuluu kaikille, mutta toivon, että myös niihin liittyvät velvoitteet huomioidaan. Kohdellaan ja hoidetaan kulttuuriympäristöjä hyvin, jotta niin me, kuin tulevatkin sukupolvet voivat nauttia niistä. Ne ovat osa identiteettiämme ja perintöämme sekä kertovat omien tarinoidensa kautta meistä ja arvoistamme. Uudenmaan kulttuuriympäristöstrategia 2018 – 2020 tähtää osaltaan tähän tavoitetilaan pääsemiseen.

https://www.doria.fi/handle/10024/149504

Henrik Wager

wager_blogi2
Kirjoittaja työskentelee ylitarkastajana ympäristö ja luonnonvarat -yksikössä.