Töissä työelämää kehittämässä

Työskentelen Uudenmaan ELY-keskuksessa työllisyys, työvoiman kehittäminen ja kotouttaminen -yksikössä. Pääasialliset tehtäväalueeni ovat kaksi verkostoa: Työelämä 2020 -hankkeen Uudenmaan alueverkosto, jossa toimin tällä hetkellä alueverkostovastaavana sekä Uudenmaan Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmä (ELO-ryhmä), jossa olen jäsenenä ja sihteerinä. Tehtäviini kuuluu myös yhteistyötä Uudenmaan TE-toimiston kanssa.

Kun esimieheni pari vuotta sitten pyysi minua mukaan Työelämä 2020 -hankkeen Uudenmaan alueverkoston toimintaan, suhtauduin asiaan kovin epäillen. Suuntautuuhan toiminta suurelta osin yrityksiin ja työelämän kehittämiseen ja koko se maailma oli minulle hyvin vieras. Pian kuitenkin huomasin, että itse asiassahan tässä on kyse työelämän laadusta ja työntekijöiden hyvinvoinnista, sillä hyvinvoivat työntekijät tuottavat hyvää työtä, hyvää tulosta. Työelämä 2020 -hankkeen tavoitteena on, että Suomen työelämä on Euroopan parasta vuoteen 2020 mennessä. Kyseessä on siis kaikkien osapuolien, itse asiassa koko yhteiskunnan, etu. Voisiko enää mielekkäämpää tehtävän sisältöä ollakaan.

Uudenmaan ELO-verkosto puolestaan keskittyy ohjausosaamisen edistämiseen alueella. Näiden kahden verkoston teemat ja toiminta limittyvät luontevasti toisiinsa, tässä ajassa joustavasti liikkuvaksi kokonaisuudeksi, jossa nostetaan esiin työelämän uusia ilmiöitä ja viedään eteenpäin viestiä työelämän tarjoamista mahdollisuuksista sekä motivaation ja rohkeuden merkityksestä oman elämän hallinnassa.

Työelämän uudet tuulet: itseohjautuvuus, palveleva johtajuus, rohkeuden, motivaation ja luottamuksen merkityksen tunnistaminen, palkkatyön ja yrittäjyyden välimaatossa liikkuvien hybridien työntekijöiden maailma sekä aivan uudet tavat tehdä työtä ovat loputtoman kiinnostava ja innostava aihe. Koko suuri työelämän murros tuo mukanaan paljon epävarmuutta, mutta myös mahdollisuuksia. Esimerkiksi työskentely yhteisöllisessä työtilassa on melko uusi ilmiö, mutta jo todellisuutta monen kohdalla. Tällainen työskentely saattaa myös tarjota mahdollisuuden tavata muita osaajia. Ehkä näiden kohtaamisten kautta voi syntyä jotain aivan uutta.

Eija Vanhala

Eija blogikirjoitus

Kirjoittaja toimii suunnittelijana Elikeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualueella

Tieverkon parantamisen tarpeiden ja mahdollisuuksien välillä valtava kuilu

Maaliskuun lopussa minulla tulee vuosi täyteen liikennevastuualueen johtajana. Siirryin tänne Uudenmaan ELY-keskukseen Liikennevirastosta. Hieman aiemmin kävin ELY-keskuksessa harjoittelemassa, reilun vuoden mittaisen tehtäväkierron ajan, ja miellyin työn konkreettisuuteen ja siihen, että työpöydällä olleet pienemmät ja isommat asiat olivat kaikki niin lähellä monen kansalaisen ja toimijan arkea. Toki suuri vaikutuksensa oli myös sillä, että viihdyin täällä työyhteisössä erinomaisesti.

Tiesin siis, mihin hakeuduin ja mistä työssäni tulen pitämään. Samalla tiesin, mikä tulee työssäni tuntumaan raskaalta. Jos vielä jotenkin pystymmekin ainakin nyt korjausvelan taittamiseen suunnatun lisärahoituksen turvin pitämään olemassa olevan tieverkon edes välttävässä kunnossa, ovat mahdollisuudet pienimpiinkin tarpeellisiin parannustoimiin olemattomat. Tarve olisi huutava, niin omasta kuin erityisesti asiakkaidemme mielestä: parannusta pitäisi saada aikaiseksi, jotta liikenneturvallisuus saataisiin paremmaksi, tieverkko palvelemaan paremmin maan elinkeinoelämän tarpeita ja pullonkauloja muun kehityksen kannalta poistettua. Tarvittaisiin kevyen liikenteen väyliä, liittymäremontteja, riista-aitoja, meluesteitä, turvallisempia suojateitä, bussipysäkkien parantamista ja vielä paljon muutakin. Näiden pienempien parannustarpeiden lisäksi tarvittaisiin myös suurisuuntaisempaa liikenteen pääsuonien kehittämistä ja ajanmukaistamista.

Käytettävissä oleva perustienpidon rahoitus menee lähes kokonaan tiestön kunnossapitoon, josta ei löydy tingittävää, päinvastoin, tavanomainen rahoitustaso ei riitä likimainkaan kestävään kunnossapidon tasoon. Maamme hallitus päätti keväällä 2016 käynnistää tällä hallituskaudella kuusi isoa infrahanketta, joista yksi on Lahden eteläinen kehätie valtatielle 12. Tämä on todella merkittävä kehittämishanke alueella. Lisäksi hallitukselta erillisrahoituksen saaneilla korjausvelkaohjelmalla ja perusväylänpidon lisärahoitusohjelmalla pystytään korjausvelan kasvun pysäyttämisen ja pienen, hetkellisen vähenemisen lisäksi toteuttamaan muutamia investointiluonteisia parantamishankkeita. Muutoin on tilanne se, että parantamishankkeita pystytään ELY-keskuksen kokonaan tai osittain rahoittamana toteuttamaan vain yhden käden sormilla laskettava määrä vuosittain ja nekin pienehköjä. Kunnat ja jopa yritykset ovat tulleet talkoisiin mukaan ja rahoittavat maantieverkon parantamishankkeita huomattavasti ELY-keskuksen omaa osuutta enemmän. Tekemään siis pystytään vain pienen pieni murto-osa tarvittavasta. Tämä turhauttaa!

Uudenmaan ELY-keskuksen tiedossa olevat hanketarpeet on koottu ns. hankekoreihin. Kaikkien hanketarpeiden keskitetty kokoaminen helpottaa toimenpiteiden ohjelmointia sekä rahoituksen ohjaamista oikeisiin hankkeisiin ja hankekokonaisuuksiin. Koska tarpeita on paljon, tulee olla systemaattinen tapa koota tarpeet, luokitella niitä ja laittaa ne tärkeysjärjestykseen.

Ylläpidon ja peruskorjausten hankekoreja on yhteensä 31 kappaletta (esimerkiksi tien rakenteen parantaminen, tiestön alittavien rumpujen uusiminen sekä linja-autopysäkkien katosten ja meluseinien korjaaminen), ja niissä on esitettynä yhteensä noin 1 900 hanketta. Laajennus- ja uusinvestointien hankekoreja on yhteensä 10 ja niissä on kaikkiaan 1 650 hanketta. Jälkimmäisistä lukumääräisesti selvästi suurimmat hankekorit ovat kevyen liikenteen yhteys- ja ylityspuutteet sekä erilliset liikenneturvallisuushankkeet. Valtion varoin investoinneista pystytään vuosittain toteuttamaan siis vain 2–5 hanketta. Hitaasti toteutuvat myös ylläpidon ja peruskorjausten toimet. Kuilu tarpeiden ja mahdollisuuksien välillä on järisyttävän suuri.

Saamme paljon palautteita ja toimenpide-ehdotuksia yksittäisiltä kansalaisilta, järjestöiltä, yrityksiltä ja sidosryhmiltä. Tiet on tarkoitettu käyttäjille ja alustaksi sille, että tämän yhteiskunnan rattaat pysyvät pyörimässä. Suhtaudumme asiakkaiden näkemyksiin vakavasti. Välillä voi tuntua siltä, että selittelemme tai vetäydymme voivottelemaan rahapulaa, vaikka tarkoitus on kertoa, että olemme kuulleet asianne, arvioimme ja suhteutamme sen omaa asiantuntemustamme hyödyntäen muihin tarpeisiin ja pyrimme löytämään kriittisiin ongelmiin ripeät ratkaisut.  Kehittämistarpeiden tyydyttämiseen resurssimme kuitenkin ovat hyvin pienet.

Tällainen ei kuuluisi tilanteen olla eikä vallitsevaan tilanteeseen sovi alistua. Yhteiskunnan pyörät eivät tieverkollamme pyöri niin kuin niiden soisi pyörivän, vaan monenlaisia pullonkauloja on tarve poistaa. Toimintaympäristö on voimakkaassa murroksessa, liikenne tulee palveluistumaan ja automatisaatio, robotisaatio ja digitaaliset palvelut muuttamaan liikennettä varmasti perusteellisemmin ja ehkä ripeämmin kuin osaamme kuvitella. Ajanmukainen väyläverkko tarvitaan alustaksi myös tulevaisuuden liikenteelle.

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut parlamentaarisen työryhmän, jonka tehtävänä on helmikuuhun 2018 mennessä määritellä liikenneverkon ylläpitoon ja kehittämiseen tarvittavat keinot. Tarve tälle työlle on huutava. Vähintään yhtä tärkeää kuin liikenneverkon korjausvelan vähentäminen on myös väyläverkon kehittäminen. Kehittäminen ei ole vain isoja investointeja vaan myös pienempiä hankkeita tarvitaan, esimerkiksi uusia kevyen liikenteen väyliä. Myös jo valmisteilla olevissa hallinnon myllerryksissä tulee pitää huoli siitä, että jatkossa edellytykset tehokkaalle ja tulokselliselle tieverkon kehittämiselle ja kunnossapidolle eivät ainakaan heikkene.

Tuovi Päiviö

tuovipaivio

Kirjoittaja on Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja

Yhteistyö – työelämän suola

Viisauden kulmakiveksi on määritelty kyky tarkastella asioita monesta näkökulmasta. Ei siis liene sattumaa, että moninäkökulmaisuus määrittelee virkamiehenkin työtä. Ympäristölupapäätösten valmistelussa otetaan esimerkiksi huomioon niin haitankärsijät, luvanhakija kuin luontoarvotkin. Valmistelutyöltä edellytetään läpinäkyvyyttä, sujuvuutta sekä eri näkökohtien tasapuolista huomioon ottamista ja yhteensovittamista. Työssä tarvitaan säädös- ja substanssiosaamisen ohella yhä enemmän myös hyviä yhteistyötaitoja.

Kaikilla meistä on yhteistyön kokemuksia. Itselläni mieleenpainuvimpia ovat olleet tilanteet, joissa yhdessä on saatu aikaan enemmän, kuin kukaan yksin. Silloin on oivallettu uutta, jalostettu tietoa kirkkaiksi johtopäätöksiksi tai kehitetty entistä parempia tapoja toimia yhdessä. Nämä ovat olleet työelämäni huippuhetkiä. Hyvän yhteistyön elementtejä ovat luottamus, avoimuus, rohkeus ja myötätuntoisuus – maustettuna kannustuksella ja kunnioituksella. Pahitteeksi ei ole sekään, että yhdessä on hauskaa. Iloinen mieli tuo yllättävän paljon energiaa työntekoon ja voi ruokkia uusien ideoiden syntymistä.

Aina ei toisaalta voi eikä tarvitsekaan olla hauskaa. Jokaisella meistä on oma selkäreppumme eletystä elämästä, johon mahtuu mukavien muistojen lisäksi surua, pettymyksiä ja kipeitä asioita. Kuten psykologi Peter Frost on todennut: ”There is always pain in the room”. Vaikeina hetkinä korostuu myötätunnon merkitys. Se auttaa meitä suhtautumaan kanssaihmisiimme lämmöllä ja välittäen. Tutkimusten mukaan työntekijät ovat sitoutuneempia ja vaihtuvuus vähenee organisaatioissa, joissa on lämpöä, välittämistä ja myötätuntoa.

Hyvä yhteistyö ei välttämättä ole helppoa. Joskus se vaatii onnistuakseen siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta. Omien näkemysten tarkistamista tai suun avaamista neuvottelussa, vaikka olisi helpompi olla hiljaa. Usein rohkeus kuitenkin palkitaan. Parhaimmillaan vaikeakin kompromissi voi tuoda mukanaan onnistumisen elämyksen: me teimme sen – yhdessä! Yhteistyö edellyttää ja toisaalta myös vahvistaa luottamusta. Saavuttaaksemme luottamusta meidän on osoitettava itse olevamme sen arvoisia.

Niin luonnollinen osa työelämää kuin yhteistyö onkin, voi välillä pysähtyä pohtimaan omia yhteistyötaitoja. Onko niitä vielä mahdollista kehittää? Seuraavat viisi kohtaa tulivat minulle ensimmäiseksi mieleen ajatuksesta yhteistyön huoneentaulu. Minkälainen on sinun huoneentaulusi?

1) Luota ja ole luottamuksen arvoinen.

2) Jaa tietoa ja kerro näkemyksesi avoimesti.

3) Suhtaudu kanssaihmisiin myötätunnolla.

4) Huomaa asioiden hyvät puolet ja kerro huomioistasi.

5) Kannusta ja ota mukaan yhteistyöhön.

Liisa Nyrölä

Liisa_nyrola

Kirjoittaja toimi projektikoordinaattorina Etelä-Suomen aluehallintovirastossa maaliskuuhun 2017 ja aloittaa ylitarkastajana Uudenmaan ELY-keskuksessa 1.4.2017. Tämä kirjoitus on julkaistu myös aluehallintoviraston blogissa.

Etelä-Suomen AVIn ja Uudenmaan ELY-keskuksen yhteisen kokeilu- ja kehittämisprojektin tavoitteena oli parantaa YVA- ja lupamenettelyjen yhteyttä sekä viranomaisyhteistyötä.

Projektin loppuraportti (doria.fi)

Kyllä suutarin lapsen kengillä kelpaa nyt kulkea

Kerrankin uutinen, jolla kelpaa paukutella henkseleitä. Uudenmaan ELY-keskuksen työntekijät ovat viimeisen viiden vuoden aikana vähentäneet työmatkojensa hiilidioksidipäästöjä yli 40 prosenttia.

Tieto perustuu kyselyyn, jossa kysytään aina tietyllä elo-syyskuun vaihteen viikolla tarkat tiedot kodin ja työpaikan välisistä matkoista ja liikkumistottumuksista. Näin kattavaa seurantaa ei tiettävästi muualla Suomessa ole toteutettu.

Viime vuonna lähes 250 vastaajaa tekivät seurantaviikolla 3500 työmatkaa, sen osaa tai päätöksen jäädä etätöihin. Yli 60 prosenttia työmatkoista tehtiin joukkoliikenteen kulkuvälineillä ja reilu kymmenes autolla yksin tai kimppakyydissä. Pyöräilyn osuus oli 11 % ja kävelyn 4 %. Näistä valinnoista syntyy hiilidioksidipäästöjä henkilöä kohden noin 400 kiloa vuodessa, kun vuonna 2011 kertymää oli vielä lähes 700 kiloa.

Tuloksesta on syytä iloita, koska juuri tämän puolesta me myös teemme niitä töitä. Että ihmiset valitsisivat aina kuin mahdollista muun liikkumistavan kuin oman auton: kävelyn, pyörän, metron, bussin, junan tai raitiovaunun.

graafi_blogiin_uusiSuurin osa meistä tekee töitä Pasilassa, jonne pääsee julkisilla pääkaupunkiseudun eri kolkista ja myös kauempaa. On mielenkiintoista, että eri kulkumuotojen yhdistäminen työmatkalla näyttää yleistyvän. Jos kotoa lähdetään omalla autolla, niin auto jääkin sitten parkkiin jonnekin matkan varrelle ja matka jatkuu junalla tai bussilla.

Yli kymmenen prosenttia kodin ja työpaikan välisistä työmatkoista jää myös kokonaan tekemättä kun jäämme kotiin etätöihin. Viisi vuotta sitten etätyön osuus oli vain prosentti. Nykyään etätyötä voivat tehdä kaikki, joiden työ sen vain sallii. Työ- ja yksityiselämän sujuvampi yhdistäminen näkyy myös parempana työhyvinvointina.

Syitä ”menestykseemme” on myös muita, eikä joukossa ole pelkkää porkkanaa. Työntekijöille ei työnantajan puolesta ole Pasilassa tarjolla pysäköintipaikkoja. Itse vuokraamalla paikan saa, mutta se ei ole ihan halpaa lystiä. Ja ne jotka autolla tulevat, joutuvat sen tekemään aikaisin aamulla tai vasta sitten myöhään. Helsingin sisääntuloväylien ruuhkat eivät kannusta omalla autolla tulemiseen.

Kun muutama vuosi sitten muutimme yhteisiin toimitiloihin Pasilan virastokeskukseen, meille remontointiin pyöräilijöitä ja kävelijöitä varten uudet pesu- ja pukuhuonetilat. Säilytyskaappeja varattiin runsaasti varusteita varten. Pyörille on lisätty pysäköintipaikkoja ja parkkihallista löytyy pyörien pesu- ja huoltopiste. On järjestetty pyöräklinikkaa ja kampanjoitu pyöräilyn puolesta. Pyöräilyn ja kävelyn osuus työmatkoista ei kuitenkaan ole kasvanut vuosien aikana. Tähän pitäisi vielä viisasten kivi löytää, millä keinoin työnantaja ja työyhteisö voisi olla muutoksen tukena?

Ja hyvät miespuoliset työtoverit, kiitos päästöjen vähentymisestä kuuluu erityisesti teille. Olette kirineet naiset kiinni julkiseen liikenteen käytössä. Kun aikaisemmin yksityisautoilu töihin ja kotiin oli erityisesti miesten sarkaa, niin nyt eroa ei juuri enää näe.

Reetta Harmaja

reetta_harmaja

Kirjoittaja on ELY-keskuksen vt. viestintäpäällikkö ja eri kulkumuotojen sekakäyttäjä.

Vuosi keskitettyä palkkaturvaa – vuosi yhteistä työskentelyä 13 eri paikkakunnalla

Palkkaturvatehtävät keskitettiin Uudenmaan ELY-keskukseen 1.1.2016. Vastaamme siis koko Suomen palkkaturva-asioista. Kaikkia palkkaturvatehtäviä ei kuitenkaan tehdä Pasilassa valtion virastotalossa. Tehtäviä hoitaa tällä hetkellä yhteensä 33 henkilöä, jotka työskentelevät 13 eri paikkakunnalla. Palkkaturva on tarkoitettu tilanteisiin, joissa työnantaja on maksukyvytön eikä sen vuoksi ole maksanut työntekijälle työsuhteesta johtuvia saatavia.

Monipaikkaisuus on vaikuttanut työskentelyymme merkittävästi. Koska yksikkömme on levittäytynyt ympäri Suomen sekä pituus- että leveyssuunnassa, yhteydenpito yksikössämme tapahtuu pääasiassa virtuaalisesti. Järjestämme kaikki yhteiset palaverimme virtuaalikokouksina ja fyysisestä sijainnista riippumatta kaikki osallistuvat palavereihin omalta koneeltaan. Myös kahdenvälisessä yhteydenpidossa skypen pikaviestit ja skypepuhelut ovat kätevyydessään alkaneet korvata sähköpostin ja puhelimen.

Virtuaalisen yhteydenpidon ehdottomia hyötyjä on ajankäytön tehostuminen. Kokoukset alkavat täsmällisesti, jopa minuutilleen, kun siirtyminen kokoukseen tapahtuu omalta koneelta käsin. Myös kokousten kesto on lyhentynyt, kun väline tekee kokouksista intensiivisempiä. Virtuaalikokoukset lisäävät väljyyttä työviikon suunnitteluun, kun etätyöpäivänä voi osallistua kokouksiin samalla tavoin kuin työpaikalta käsinkin. Ja jos haluaa varmistaa, että etätyöpäivänä ei tule yllätetyksi kotiasussa kollegan videopuhelulla, käytännössä toimivaksi on havaittu post-it lappu tai sinitarran palanen läppärin kameran päällä. Ääni kyllä kuuluu ja asiat hoituvat, vaikka kuva ei näy.

Virtuaalikokoukset haastavat kokouksen vetäjän. Virtuaalikokouksissa osallistujien kynnys sanoa mielipiteensä voi olla suurempi kuin tavallisessa kokouksessa. Jos kamera ei ole päällä ja kokouksen aihe ei tunnu tärkeältä, houkutus tehdä jotakin muuta samaan aikaan voi olla suuri. Osallistaminen vaatiikin uudenlaisia toimintatapoja ja kykyä hyödyntää tietotekniikan mahdollisuuksia. Pienryhmätyöskentely ja esimerkiksi äänestäminen onnistuvat myös virtuaalikokouksessa, mutta vaativat kokouksen järjestäjältä etukäteissuunnittelua. Chatissa voi pyytää osallistujilta kommentteja ja yhteiselle työskentelyalustalle voi jokainen kirjoittaa omia ideoitaan käsiteltävään aiheeseen liittyen.

Yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat hyvän ja toimivan työyhteisön merkkejä. Maantieteellisesti hajallaan olevassa ja virtuaaliseen yhteydenpitoon perustuvassa yksikössä yhteishengen ja yhteenkuuluvuuden rakentamiseen täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Smalltalk, joka kasvokkain pidetyissä kokouksissa on olennainen osa kokousta, jää helposti usean hengen virtuaalikokouksissa pois. Vapaamuotoinen kuulumisten vaihto ja yhteinen läsnäolo onnistuu hyvin myös skypen välityksellä, mutta vaatii tietoista harjoittelua. Tänä vuonna olemmekin kymmenien, ellei satojen työhön liittyvien palaverien lisäksi viettäneet viidet syntymäpäivät ja yhdet läksiäiset virtuaalikahvien merkeissä. Joulukuussa vietimme yksikkömme ensimmäiset virtuaalipikkujoulut.

Onnistunutkaan virtuaaliyhteydenpito ei poista tarvetta kohdata kasvokkain. Tänä vuonna koko palkkaturvahenkilöstöllä on ollut mahdollisuus tavata toisiaan kolme kertaa. Tämän lisäksi kehityskeskustelut pidettiin kasvokkain. Kun yhteydenpito arjessa tapahtuu virtuaalisesti, jokainen mahdollisuus kohdata toisemme kasvokkain on tuntunut todella arvokkaalta ja merkitykselliseltä.

Kuluneen vuoden aikana olemme samanaikaisesti opetelleet virtuaalista työskentelytapaa ja kehittäneet uutta valtakunnallista palkkaturvaprosessia. Nyt ensimmäisen vuoden jälkeen voimme todeta, että molemmat sujuvat jo. Vuonna 2017 panostamme siihen, että sisäinen yhteistyömme ja uusi prosessimme näkyvät asiakkaillemme lyhyempinä käsittelyaikoina ja hyvänä palveluna palkkaturva-asioissa.

Tiina Korhonen

tiina_korhonen_blogi

Kirjoittaja toimii Palkkatuki ja oikeudellinen tuki -yksikön päällikkönä

Neljä vuosikymmentä tieinsinöörinä

Se oli toukokuu 1975, kun aloittelin virkamiesuraani Uudenmaan tie-ja vesirakennuspiirissä, tuolloin tosin kesätyöpaikassa työsopimussuhteisena teekkarina. ”Kesätyö” venähti sitten yli nelikymmenvuotiseksi.

Työni tavoitteena on koko urani aikana ollut osaltani mahdollistaa ihmisten ja tavaroiden liikkuminen paikasta toiseen turvallisesti, sujuvasti ja kestävästi. Ennen vuosituhannen muutosta työ painottui henkilöautoliikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden aikaansaamiseen, keinoina esimerkiksi uudet tieyhteydet, lisäkaistat jne. Nykyisin tavoitellaan niin tavara- kuin henkilöliikenteessä matkaketjujen ennakoitavuutta ja mahdollisuuksia liikkua kestävästi, unohtamatta tietenkään turvallisuutta.

Keinovalikoima näiden tavoitteiden saavuttamiseen on huomattavasti laajempi kuin pelkkä tieinfran parantaminen ja vaatii tiivistä yhteistyötä esimerkiksi kuntien, maakuntien liittojen ja elinkeinoelämän kanssa. Yhteistyössä selvitämme esimerkiksi millä keinoin saisimme liikkujat käyttämään enemmän kestäviä liikkumismuotoja: kävelyä, pyöräilyä, joukkoliikennettä. Pitäisikö tarjota keppiä, kuten yksityisautoilun kieltoja ja maksuja vai porkkanaa, kuten informaatiota ja kestävien kulkumuotojen huomioimista paremmin maankäytön suunnittelussa.

Tienkäyttäjien tarpeet eivät siis ole merkittävästi vuosikymmenien aikana muuttuneet, mutta se, miten voimme vastata tarpeisiin on sen sijaan laajentuneen keinovalikoiman ja yhteistyön sekä myös niukkenevan rahoituksen myötä muuttunut. Miten tämä on sitten vaikuttanut tiestön esisuunnittelijan työskentelytapaan?

Kun aloittelin työuraani tie- ja vesirakennuspiirissä, teimme kaiken ”itse”. Kun tienkäyttäjiltä tuli viestiä jonkin liittymän ongelmista, ensimmäinen tehtävämme oli pakata eväät ja aurinkoisina päivinä retkituoli autoon ja lähteä maastoon tutkimaan mahdollista ongelmaa. Liittymän liikennevirrat laskettiin vetäen viivoja paperille. Seuraavana päivänä piirikonttorilla kaivoimme kirjahyllystä liittymien mitoitusohjeet ja niitä ja maastotuliaisia hyödyntäen arvioimme liittymän parantamistarpeet. Piirsimme itse alustavat suunnitelmat, jotka sitten piirtäjämme ”piirsi puhtaaksi”. Suunnitelmaselostuksen kirjoitimme ensin käsin ruutupaperille ja tämän jälkeen kiikutimme aikaansaannoksemme konekirjoittajallemme. Yhtään kokousta ei tämän suunnitteluprosessin aikana pidetty ja kaikki tehtiin ”virkamiesvoimin”.

Nykyisin kun asiakkaalta tulee viestiä, että täällä on ongelma, kokoonnumme asiantuntijajoukolla google-mapsin äärelle pohtimaan onko se todella ongelma ja jos on, niin miten voisimme ongelman ratkaista. Mikäli päädymme infran parantamiseen, tilaamme suunnitelman ja muut selvitykset konsultilta ja perustamme hankeryhmän, joka kokoontuu useita kertoja työn aikana. Työn aikana istumme siis monissa kokouksissa ja käymme laajaa vuoropuhelua sidosryhmiemme kanssa.

Edellä olevalla yritin valaista sitä, miten roolimme ja työskentelytapamme asiakkaidemme ongelmien ratkaisussa on vuosikymmenien aikana muuttunut. Olemme muuttuneet yksittäisten suunnitteluohjeiden asiantuntijoista koko liikennejärjestelmän suunnittelun ja verkostoitumisen sekä myös erilaisten järjestelmien käytön asiantuntijoiksi. Välillä tosin tuntuu, että olemmeko hukanneet tässä jatkuvassa muutoksessa jo liikaa tie- ja liikennetekniikan osaamistamme?

Tässä vain pieni esimerkki miten työskentely on valtion virkamiehenä vuosien saatossa muuttunut. Kun tähän lisää vielä hurjan ATK:n ja tietojärjestelmien sekä muun toimintaympäristön muutoksen ja kehittymisen, niin voin vain todeta, että ”ei ole työskentely enää sitä, mitä se oli 40 vuotta sitten, ja jos olisi, siitä pitäisi olla huolissaan”. Jokaisella aikakaudella on ollut omat haasteensa, jotka ovat pitäneet mielen virkeänä ja estäneet paikalleen pysähtymisen.

Nyt on kuitenkin minun aikani väistyä nuorempien tieltä viettämään ainakin omasta mielestäni ansaittuja eläkepäiviä. Monet organisaatiouudistukset ja muutot olen urani aikana kokenut, mutta olen edelleenkin sekä henkisesti että ruumiillisesti ”hyvässä hapessa”. Kiitos siitä kuuluu hyville työkavereille, mielenkiintoisille jatkuvasti kehittyneille työtehtäville sekä kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

Mirja Hyvärinta

mirja_hyvarinta

Kirjoittaja toimii liikennejärjestelmäasiantuntijana Uudenmaan ELY-keskuksessa.

Maakunnille tulossa iso vastuu alueidensa ympäristön tilasta

Maamme ympäristöhallinto elää merkittävää murrosvaihetta. Se on ehkä jäänyt monelta ulkopuoliselta huomaamatta, kun ympäristöhallinnon uudistus on vain pikkuriikkinen osa maakuntauudistusta, josta SOTE-uudistus vie lähes kaiken huomion. Miksi ympäristöhallinto on olemassa? Niinkin sen voisi ilmaista, että kun ihmisen lyhytjänteisessä ajattelussa usein raha ratkaisee, tarvitaan ympäristöhallintoa tuomaan keskusteluun mukaan myös aineettomat arvot ja katsomaan pitkäjänteisten kysymysten perään. Ympäristöhallinto on rakennettu turvaamaan ympäristön hyvää tilaa, toteuttamaan kansalaisten tasavertaista kohtelua ja yleistä etua ja siten yhteiskunnan hyvinvointia. Hyvin toimiva ympäristöhallinto edistää yhteiskunnan kehitystä ja elinvoimaa kestävällä tavalla. Se huomioi kaikki osapuolet, mikä on lopulta kansakunnan etu.

Valtion intressin toteuttaminen ympäristötehtävissä on koottu aikoinaan alueellisiin ympäristökeskuksiin (1995), jotka liitettiin ELY-keskuksiin (2010). ELY-keskuksissa toimii asiantuntijaverkosto ympäristöasioiden kaikilta sektoreilta, mikä on vahvuutemme. Saamme saman vastuualueen sisältä erikoisasiantuntemuksen esim. pinta- ja pohjavesiasioihin, meluntorjuntaan, alueidenkäyttöön, laitosten ympäristönsuojeluun, luonnonsuojeluun, vesistöjen kunnostamiseen ja rakentamiseen, tulvatorjuntaan, pilaantuneisiin maihin sekä ilmansuojeluun. Maakuntauudistuksen jälkeen ELY-keskuksia ei enää ole.

ELY-keskusten ympäristövastuualueet jakautuvat jatkossa kahteen osaan, toinen puoli siirtyy maakuntiin ja toinen puoli uuteen perustettavaan valtion lupa-, ohjaus- ja valvontavirastoon (LUOVA). Syntyy kokonaan uusia organisaatioita, kun vanhat virastot – ELY-keskusten ohella ainakin aluehallintovirastot (AVIt) ja nykyiset maakuntien liitot – lakkautetaan.

Uuteen maakuntahallintoon siirtyy yhteensä 220 000 työntekijää eri organisaatioista. Maakunnat tulevat vastaamaan valtavasta määrästä yhteiskunnan toimivuuden kannalta keskeisiä tehtäviä. Maakunnista tulee myös merkittäviä ympäristötoimijoita. ELY-keskuksista siirtyy maakuntiin mm. suurin osa vesitehtäviä sekä alueidenkäytön tehtävät. Maakunnille tulee merkittävä vastuu ympäristöasioista ja ne voivat itse vaikuttaa oman alueensa hyvään ympäristön tilaan. Tällä on suuri merkitys myös maakunnan hyvinvoinnille ja kilpailukyvylle.

Uusi valtakunnallinen LUOVA-virasto tulee olemaan monialainen virasto. Ympäristötehtävistä LUOVA hoitaa tulevaisuudessa ympäristölupatehtävät, luonnonsuojelutehtävät, ympäristölupien valvontatehtävät ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) -tehtävät. Monelle maakuntaan siirrettävälle tehtävälle jää yhä valtiollinen organisaatio valtion intressiä valvomaan ja toteuttamaan (esim. Valviran tehtävät, Evira, Mavi jne.). Ympäristöviranomaistehtävillä ei ole valtion keskusvirastoa. Siksi on tärkeää, että edellä mainitut tehtävät siirtyvät valtion monialaiselle virastolle, koska valtion intressissä on katsoa asioita maakuntien rajat ylittävinä kokonaisuuksina, taata yksityistä intressiä laajempien etukysymysten valvonta ja turvata perustuslaillinen oikeus jokaiselle terveelliseen ympäristöön. LUOVA-virasto on ohjaavien ministeriöiden yhteinen valtioneuvoston alainen virasto, jossa jo ministeriötasolla yhteensovitetaan tavoitteita. Maakuntien suuntaan tämä on etu, koska yhteistyö LUOVA-viraston suunnasta ei näin ole siilomaista, vaan eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä. Virasto toimii asiakaslähtöisesti ja poikkihallinnollisesti, ja valtakunnallisuudesta huolimatta virasto toimii alueilla lähellä asiakasta. Esimerkiksi ympäristöluvituksessa, -valvonnassa, YVA-tehtävissä ja luonnonsuojelussa paikallisolosuhteiden tuntemus ja asiakasläheisyys on tärkeää.

Valtion ympäristöhallinnon näkökulmasta maakuntauudistuksessa ei lisätä kustannustehokkuutta. Ehkäpä suurimmat säästöt saadaan SOTE-puolelta? ELY-keskuksessa on tehty mittavia uudistuksia ELY-keskusten lyhyen historian aikana; on keskitetty tehtäviä, on erikoistuttu, on yhdistetty hallinto valtakunnalliseksi, on uudistettu työtapoja ja lisätty sähköistämistä, on ulkoistettu toimintoja, on säästetty aivan kaikesta, on vähennetty henkilöstöä raskaiden YT-menettelyjen kautta sekä tuottavuusohjelmalla. Esimerkiksi ympäristövastuualueita on 13 ELY-keskuksessa (ELYjä on yhteensä 15), mutta henkilöstöä pitäisi jakaa 18 maakuntaan. Ympäristötehtävissä henkilöstön määrä on jo valmiiksi minimissään, tällä nuorella hallinnonalalla ei ole koskaan ehtinyt hallinto paisua, ja lukuisista työtehtävistä on selvitty sitoutuneen, asiantuntevan ja tunnollisen henkilöstön ansiosta. Henkilöstö ei siis riitä 18 maakuntaan, ja maakuntien onkin tehtävä niille siirtyvissä tehtävissä yhteistyötä keskenään, elleivät maakunnat päätä rekrytoida uusia ympäristöasiantuntijoita palvelukseensa.

Ympäristötehtävien näkökulmasta LUOVA-viraston ansiosta saavutetaan uusia synergiaetuja, kun ympäristö- ja vesilupien myöntäminen (AVIt) sekä lupien valvonta (ELY-keskukset) saadaan samaan virastoon. Luvitusta edeltää YVA-menettely, ja samassa virastossa YVA-menettelystä kertyvä tieto saadaan entistä paremmin luvituksen käyttöön. Ennakkoneuvotteluiden ja yhden luukun palveluiden ansiosta asiakkaat saavat entistä sujuvampaa palvelua. Valtakunnallinen palvelu on lisäksi erittäin hyvä ratkaisu niukkojen resurssien riittävyyden kannalta sekä ympäristötehtävissä tarvittavan erityisosaamisen ylläpidon ja hyödyntämisen kannalta. Toimiva, kokonaisvaltainen, ratkaisuhakuinen sekä riittävien resurssien ja osaamisen takaama laadukas palvelu ympäristötehtävissä ovat koko yhteiskunnan etu.

Uusien toimintatapojen ja digitalisaation myötä maakunnat ja LUOVA-virasto voivat jatkossa tehdä hyvää yhteistyötä keskenään. Organisaatiorajat eivät tulevaisuudessa enää rajoita, vaan asiantuntemusta voidaan jakaa ja hyödyntää niiden yli jokapäiväisessä arjessa. Myös ELY-aikana saavutetut synergiat elinkeino- ja liikennevastuualueiden kanssa voidaan säilyttää. Asiakkaalle ei ole merkitystä, mistä organisaatiosta palvelun saa, vaan palvelun tuottajien toimintatavat ja yhteistyö määrittävät palvelukokemuksen sekä palvelun laadun, ketteryyden ja kokonaisvaltaisuuden.

Vaikka ympäristövastuualueiden hajoaminen riipaiseekin, niin hallitus on päättänyt viisaasti, kun linjasi useita vaikuttavuudeltaan tärkeitä ympäristötehtäviä kuuluvaksi uusille maakunnille, mutta samalla oikeusturvaa ja yleistä etua valvovat tehtävät säilyvät valtion hallinnolla.

Satu Pääkkönen

satupaakkonen_2016

Kirjoittaja on ympäristövastuualueen johtaja