Yhteistyö – työelämän suola

Viisauden kulmakiveksi on määritelty kyky tarkastella asioita monesta näkökulmasta. Ei siis liene sattumaa, että moninäkökulmaisuus määrittelee virkamiehenkin työtä. Ympäristölupapäätösten valmistelussa otetaan esimerkiksi huomioon niin haitankärsijät, luvanhakija kuin luontoarvotkin. Valmistelutyöltä edellytetään läpinäkyvyyttä, sujuvuutta sekä eri näkökohtien tasapuolista huomioon ottamista ja yhteensovittamista. Työssä tarvitaan säädös- ja substanssiosaamisen ohella yhä enemmän myös hyviä yhteistyötaitoja.

Kaikilla meistä on yhteistyön kokemuksia. Itselläni mieleenpainuvimpia ovat olleet tilanteet, joissa yhdessä on saatu aikaan enemmän, kuin kukaan yksin. Silloin on oivallettu uutta, jalostettu tietoa kirkkaiksi johtopäätöksiksi tai kehitetty entistä parempia tapoja toimia yhdessä. Nämä ovat olleet työelämäni huippuhetkiä. Hyvän yhteistyön elementtejä ovat luottamus, avoimuus, rohkeus ja myötätuntoisuus – maustettuna kannustuksella ja kunnioituksella. Pahitteeksi ei ole sekään, että yhdessä on hauskaa. Iloinen mieli tuo yllättävän paljon energiaa työntekoon ja voi ruokkia uusien ideoiden syntymistä.

Aina ei toisaalta voi eikä tarvitsekaan olla hauskaa. Jokaisella meistä on oma selkäreppumme eletystä elämästä, johon mahtuu mukavien muistojen lisäksi surua, pettymyksiä ja kipeitä asioita. Kuten psykologi Peter Frost on todennut: ”There is always pain in the room”. Vaikeina hetkinä korostuu myötätunnon merkitys. Se auttaa meitä suhtautumaan kanssaihmisiimme lämmöllä ja välittäen. Tutkimusten mukaan työntekijät ovat sitoutuneempia ja vaihtuvuus vähenee organisaatioissa, joissa on lämpöä, välittämistä ja myötätuntoa.

Hyvä yhteistyö ei välttämättä ole helppoa. Joskus se vaatii onnistuakseen siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta. Omien näkemysten tarkistamista tai suun avaamista neuvottelussa, vaikka olisi helpompi olla hiljaa. Usein rohkeus kuitenkin palkitaan. Parhaimmillaan vaikeakin kompromissi voi tuoda mukanaan onnistumisen elämyksen: me teimme sen – yhdessä! Yhteistyö edellyttää ja toisaalta myös vahvistaa luottamusta. Saavuttaaksemme luottamusta meidän on osoitettava itse olevamme sen arvoisia.

Niin luonnollinen osa työelämää kuin yhteistyö onkin, voi välillä pysähtyä pohtimaan omia yhteistyötaitoja. Onko niitä vielä mahdollista kehittää? Seuraavat viisi kohtaa tulivat minulle ensimmäiseksi mieleen ajatuksesta yhteistyön huoneentaulu. Minkälainen on sinun huoneentaulusi?

1) Luota ja ole luottamuksen arvoinen.

2) Jaa tietoa ja kerro näkemyksesi avoimesti.

3) Suhtaudu kanssaihmisiin myötätunnolla.

4) Huomaa asioiden hyvät puolet ja kerro huomioistasi.

5) Kannusta ja ota mukaan yhteistyöhön.

Liisa Nyrölä

Liisa_nyrola

Kirjoittaja toimi projektikoordinaattorina Etelä-Suomen aluehallintovirastossa maaliskuuhun 2017 ja aloittaa ylitarkastajana Uudenmaan ELY-keskuksessa 1.4.2017. Tämä kirjoitus on julkaistu myös aluehallintoviraston blogissa.

Etelä-Suomen AVIn ja Uudenmaan ELY-keskuksen yhteisen kokeilu- ja kehittämisprojektin tavoitteena oli parantaa YVA- ja lupamenettelyjen yhteyttä sekä viranomaisyhteistyötä.

Projektin loppuraportti (doria.fi)

Kyllä suutarin lapsen kengillä kelpaa nyt kulkea

Kerrankin uutinen, jolla kelpaa paukutella henkseleitä. Uudenmaan ELY-keskuksen työntekijät ovat viimeisen viiden vuoden aikana vähentäneet työmatkojensa hiilidioksidipäästöjä yli 40 prosenttia.

Tieto perustuu kyselyyn, jossa kysytään aina tietyllä elo-syyskuun vaihteen viikolla tarkat tiedot kodin ja työpaikan välisistä matkoista ja liikkumistottumuksista. Näin kattavaa seurantaa ei tiettävästi muualla Suomessa ole toteutettu.

Viime vuonna lähes 250 vastaajaa tekivät seurantaviikolla 3500 työmatkaa, sen osaa tai päätöksen jäädä etätöihin. Yli 60 prosenttia työmatkoista tehtiin joukkoliikenteen kulkuvälineillä ja reilu kymmenes autolla yksin tai kimppakyydissä. Pyöräilyn osuus oli 11 % ja kävelyn 4 %. Näistä valinnoista syntyy hiilidioksidipäästöjä henkilöä kohden noin 400 kiloa vuodessa, kun vuonna 2011 kertymää oli vielä lähes 700 kiloa.

Tuloksesta on syytä iloita, koska juuri tämän puolesta me myös teemme niitä töitä. Että ihmiset valitsisivat aina kuin mahdollista muun liikkumistavan kuin oman auton: kävelyn, pyörän, metron, bussin, junan tai raitiovaunun.

graafi_blogiin_uusiSuurin osa meistä tekee töitä Pasilassa, jonne pääsee julkisilla pääkaupunkiseudun eri kolkista ja myös kauempaa. On mielenkiintoista, että eri kulkumuotojen yhdistäminen työmatkalla näyttää yleistyvän. Jos kotoa lähdetään omalla autolla, niin auto jääkin sitten parkkiin jonnekin matkan varrelle ja matka jatkuu junalla tai bussilla.

Yli kymmenen prosenttia kodin ja työpaikan välisistä työmatkoista jää myös kokonaan tekemättä kun jäämme kotiin etätöihin. Viisi vuotta sitten etätyön osuus oli vain prosentti. Nykyään etätyötä voivat tehdä kaikki, joiden työ sen vain sallii. Työ- ja yksityiselämän sujuvampi yhdistäminen näkyy myös parempana työhyvinvointina.

Syitä ”menestykseemme” on myös muita, eikä joukossa ole pelkkää porkkanaa. Työntekijöille ei työnantajan puolesta ole Pasilassa tarjolla pysäköintipaikkoja. Itse vuokraamalla paikan saa, mutta se ei ole ihan halpaa lystiä. Ja ne jotka autolla tulevat, joutuvat sen tekemään aikaisin aamulla tai vasta sitten myöhään. Helsingin sisääntuloväylien ruuhkat eivät kannusta omalla autolla tulemiseen.

Kun muutama vuosi sitten muutimme yhteisiin toimitiloihin Pasilan virastokeskukseen, meille remontointiin pyöräilijöitä ja kävelijöitä varten uudet pesu- ja pukuhuonetilat. Säilytyskaappeja varattiin runsaasti varusteita varten. Pyörille on lisätty pysäköintipaikkoja ja parkkihallista löytyy pyörien pesu- ja huoltopiste. On järjestetty pyöräklinikkaa ja kampanjoitu pyöräilyn puolesta. Pyöräilyn ja kävelyn osuus työmatkoista ei kuitenkaan ole kasvanut vuosien aikana. Tähän pitäisi vielä viisasten kivi löytää, millä keinoin työnantaja ja työyhteisö voisi olla muutoksen tukena?

Ja hyvät miespuoliset työtoverit, kiitos päästöjen vähentymisestä kuuluu erityisesti teille. Olette kirineet naiset kiinni julkiseen liikenteen käytössä. Kun aikaisemmin yksityisautoilu töihin ja kotiin oli erityisesti miesten sarkaa, niin nyt eroa ei juuri enää näe.

Reetta Harmaja

reetta_harmaja

Kirjoittaja on ELY-keskuksen vt. viestintäpäällikkö ja eri kulkumuotojen sekakäyttäjä.

Vuosi keskitettyä palkkaturvaa – vuosi yhteistä työskentelyä 13 eri paikkakunnalla

Palkkaturvatehtävät keskitettiin Uudenmaan ELY-keskukseen 1.1.2016. Vastaamme siis koko Suomen palkkaturva-asioista. Kaikkia palkkaturvatehtäviä ei kuitenkaan tehdä Pasilassa valtion virastotalossa. Tehtäviä hoitaa tällä hetkellä yhteensä 33 henkilöä, jotka työskentelevät 13 eri paikkakunnalla. Palkkaturva on tarkoitettu tilanteisiin, joissa työnantaja on maksukyvytön eikä sen vuoksi ole maksanut työntekijälle työsuhteesta johtuvia saatavia.

Monipaikkaisuus on vaikuttanut työskentelyymme merkittävästi. Koska yksikkömme on levittäytynyt ympäri Suomen sekä pituus- että leveyssuunnassa, yhteydenpito yksikössämme tapahtuu pääasiassa virtuaalisesti. Järjestämme kaikki yhteiset palaverimme virtuaalikokouksina ja fyysisestä sijainnista riippumatta kaikki osallistuvat palavereihin omalta koneeltaan. Myös kahdenvälisessä yhteydenpidossa skypen pikaviestit ja skypepuhelut ovat kätevyydessään alkaneet korvata sähköpostin ja puhelimen.

Virtuaalisen yhteydenpidon ehdottomia hyötyjä on ajankäytön tehostuminen. Kokoukset alkavat täsmällisesti, jopa minuutilleen, kun siirtyminen kokoukseen tapahtuu omalta koneelta käsin. Myös kokousten kesto on lyhentynyt, kun väline tekee kokouksista intensiivisempiä. Virtuaalikokoukset lisäävät väljyyttä työviikon suunnitteluun, kun etätyöpäivänä voi osallistua kokouksiin samalla tavoin kuin työpaikalta käsinkin. Ja jos haluaa varmistaa, että etätyöpäivänä ei tule yllätetyksi kotiasussa kollegan videopuhelulla, käytännössä toimivaksi on havaittu post-it lappu tai sinitarran palanen läppärin kameran päällä. Ääni kyllä kuuluu ja asiat hoituvat, vaikka kuva ei näy.

Virtuaalikokoukset haastavat kokouksen vetäjän. Virtuaalikokouksissa osallistujien kynnys sanoa mielipiteensä voi olla suurempi kuin tavallisessa kokouksessa. Jos kamera ei ole päällä ja kokouksen aihe ei tunnu tärkeältä, houkutus tehdä jotakin muuta samaan aikaan voi olla suuri. Osallistaminen vaatiikin uudenlaisia toimintatapoja ja kykyä hyödyntää tietotekniikan mahdollisuuksia. Pienryhmätyöskentely ja esimerkiksi äänestäminen onnistuvat myös virtuaalikokouksessa, mutta vaativat kokouksen järjestäjältä etukäteissuunnittelua. Chatissa voi pyytää osallistujilta kommentteja ja yhteiselle työskentelyalustalle voi jokainen kirjoittaa omia ideoitaan käsiteltävään aiheeseen liittyen.

Yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat hyvän ja toimivan työyhteisön merkkejä. Maantieteellisesti hajallaan olevassa ja virtuaaliseen yhteydenpitoon perustuvassa yksikössä yhteishengen ja yhteenkuuluvuuden rakentamiseen täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Smalltalk, joka kasvokkain pidetyissä kokouksissa on olennainen osa kokousta, jää helposti usean hengen virtuaalikokouksissa pois. Vapaamuotoinen kuulumisten vaihto ja yhteinen läsnäolo onnistuu hyvin myös skypen välityksellä, mutta vaatii tietoista harjoittelua. Tänä vuonna olemmekin kymmenien, ellei satojen työhön liittyvien palaverien lisäksi viettäneet viidet syntymäpäivät ja yhdet läksiäiset virtuaalikahvien merkeissä. Joulukuussa vietimme yksikkömme ensimmäiset virtuaalipikkujoulut.

Onnistunutkaan virtuaaliyhteydenpito ei poista tarvetta kohdata kasvokkain. Tänä vuonna koko palkkaturvahenkilöstöllä on ollut mahdollisuus tavata toisiaan kolme kertaa. Tämän lisäksi kehityskeskustelut pidettiin kasvokkain. Kun yhteydenpito arjessa tapahtuu virtuaalisesti, jokainen mahdollisuus kohdata toisemme kasvokkain on tuntunut todella arvokkaalta ja merkitykselliseltä.

Kuluneen vuoden aikana olemme samanaikaisesti opetelleet virtuaalista työskentelytapaa ja kehittäneet uutta valtakunnallista palkkaturvaprosessia. Nyt ensimmäisen vuoden jälkeen voimme todeta, että molemmat sujuvat jo. Vuonna 2017 panostamme siihen, että sisäinen yhteistyömme ja uusi prosessimme näkyvät asiakkaillemme lyhyempinä käsittelyaikoina ja hyvänä palveluna palkkaturva-asioissa.

Tiina Korhonen

tiina_korhonen_blogi

Kirjoittaja toimii Palkkatuki ja oikeudellinen tuki -yksikön päällikkönä

Neljä vuosikymmentä tieinsinöörinä

Se oli toukokuu 1975, kun aloittelin virkamiesuraani Uudenmaan tie-ja vesirakennuspiirissä, tuolloin tosin kesätyöpaikassa työsopimussuhteisena teekkarina. ”Kesätyö” venähti sitten yli nelikymmenvuotiseksi.

Työni tavoitteena on koko urani aikana ollut osaltani mahdollistaa ihmisten ja tavaroiden liikkuminen paikasta toiseen turvallisesti, sujuvasti ja kestävästi. Ennen vuosituhannen muutosta työ painottui henkilöautoliikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden aikaansaamiseen, keinoina esimerkiksi uudet tieyhteydet, lisäkaistat jne. Nykyisin tavoitellaan niin tavara- kuin henkilöliikenteessä matkaketjujen ennakoitavuutta ja mahdollisuuksia liikkua kestävästi, unohtamatta tietenkään turvallisuutta.

Keinovalikoima näiden tavoitteiden saavuttamiseen on huomattavasti laajempi kuin pelkkä tieinfran parantaminen ja vaatii tiivistä yhteistyötä esimerkiksi kuntien, maakuntien liittojen ja elinkeinoelämän kanssa. Yhteistyössä selvitämme esimerkiksi millä keinoin saisimme liikkujat käyttämään enemmän kestäviä liikkumismuotoja: kävelyä, pyöräilyä, joukkoliikennettä. Pitäisikö tarjota keppiä, kuten yksityisautoilun kieltoja ja maksuja vai porkkanaa, kuten informaatiota ja kestävien kulkumuotojen huomioimista paremmin maankäytön suunnittelussa.

Tienkäyttäjien tarpeet eivät siis ole merkittävästi vuosikymmenien aikana muuttuneet, mutta se, miten voimme vastata tarpeisiin on sen sijaan laajentuneen keinovalikoiman ja yhteistyön sekä myös niukkenevan rahoituksen myötä muuttunut. Miten tämä on sitten vaikuttanut tiestön esisuunnittelijan työskentelytapaan?

Kun aloittelin työuraani tie- ja vesirakennuspiirissä, teimme kaiken ”itse”. Kun tienkäyttäjiltä tuli viestiä jonkin liittymän ongelmista, ensimmäinen tehtävämme oli pakata eväät ja aurinkoisina päivinä retkituoli autoon ja lähteä maastoon tutkimaan mahdollista ongelmaa. Liittymän liikennevirrat laskettiin vetäen viivoja paperille. Seuraavana päivänä piirikonttorilla kaivoimme kirjahyllystä liittymien mitoitusohjeet ja niitä ja maastotuliaisia hyödyntäen arvioimme liittymän parantamistarpeet. Piirsimme itse alustavat suunnitelmat, jotka sitten piirtäjämme ”piirsi puhtaaksi”. Suunnitelmaselostuksen kirjoitimme ensin käsin ruutupaperille ja tämän jälkeen kiikutimme aikaansaannoksemme konekirjoittajallemme. Yhtään kokousta ei tämän suunnitteluprosessin aikana pidetty ja kaikki tehtiin ”virkamiesvoimin”.

Nykyisin kun asiakkaalta tulee viestiä, että täällä on ongelma, kokoonnumme asiantuntijajoukolla google-mapsin äärelle pohtimaan onko se todella ongelma ja jos on, niin miten voisimme ongelman ratkaista. Mikäli päädymme infran parantamiseen, tilaamme suunnitelman ja muut selvitykset konsultilta ja perustamme hankeryhmän, joka kokoontuu useita kertoja työn aikana. Työn aikana istumme siis monissa kokouksissa ja käymme laajaa vuoropuhelua sidosryhmiemme kanssa.

Edellä olevalla yritin valaista sitä, miten roolimme ja työskentelytapamme asiakkaidemme ongelmien ratkaisussa on vuosikymmenien aikana muuttunut. Olemme muuttuneet yksittäisten suunnitteluohjeiden asiantuntijoista koko liikennejärjestelmän suunnittelun ja verkostoitumisen sekä myös erilaisten järjestelmien käytön asiantuntijoiksi. Välillä tosin tuntuu, että olemmeko hukanneet tässä jatkuvassa muutoksessa jo liikaa tie- ja liikennetekniikan osaamistamme?

Tässä vain pieni esimerkki miten työskentely on valtion virkamiehenä vuosien saatossa muuttunut. Kun tähän lisää vielä hurjan ATK:n ja tietojärjestelmien sekä muun toimintaympäristön muutoksen ja kehittymisen, niin voin vain todeta, että ”ei ole työskentely enää sitä, mitä se oli 40 vuotta sitten, ja jos olisi, siitä pitäisi olla huolissaan”. Jokaisella aikakaudella on ollut omat haasteensa, jotka ovat pitäneet mielen virkeänä ja estäneet paikalleen pysähtymisen.

Nyt on kuitenkin minun aikani väistyä nuorempien tieltä viettämään ainakin omasta mielestäni ansaittuja eläkepäiviä. Monet organisaatiouudistukset ja muutot olen urani aikana kokenut, mutta olen edelleenkin sekä henkisesti että ruumiillisesti ”hyvässä hapessa”. Kiitos siitä kuuluu hyville työkavereille, mielenkiintoisille jatkuvasti kehittyneille työtehtäville sekä kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

Mirja Hyvärinta

mirja_hyvarinta

Kirjoittaja toimii liikennejärjestelmäasiantuntijana Uudenmaan ELY-keskuksessa.

Maakunnille tulossa iso vastuu alueidensa ympäristön tilasta

Maamme ympäristöhallinto elää merkittävää murrosvaihetta. Se on ehkä jäänyt monelta ulkopuoliselta huomaamatta, kun ympäristöhallinnon uudistus on vain pikkuriikkinen osa maakuntauudistusta, josta SOTE-uudistus vie lähes kaiken huomion. Miksi ympäristöhallinto on olemassa? Niinkin sen voisi ilmaista, että kun ihmisen lyhytjänteisessä ajattelussa usein raha ratkaisee, tarvitaan ympäristöhallintoa tuomaan keskusteluun mukaan myös aineettomat arvot ja katsomaan pitkäjänteisten kysymysten perään. Ympäristöhallinto on rakennettu turvaamaan ympäristön hyvää tilaa, toteuttamaan kansalaisten tasavertaista kohtelua ja yleistä etua ja siten yhteiskunnan hyvinvointia. Hyvin toimiva ympäristöhallinto edistää yhteiskunnan kehitystä ja elinvoimaa kestävällä tavalla. Se huomioi kaikki osapuolet, mikä on lopulta kansakunnan etu.

Valtion intressin toteuttaminen ympäristötehtävissä on koottu aikoinaan alueellisiin ympäristökeskuksiin (1995), jotka liitettiin ELY-keskuksiin (2010). ELY-keskuksissa toimii asiantuntijaverkosto ympäristöasioiden kaikilta sektoreilta, mikä on vahvuutemme. Saamme saman vastuualueen sisältä erikoisasiantuntemuksen esim. pinta- ja pohjavesiasioihin, meluntorjuntaan, alueidenkäyttöön, laitosten ympäristönsuojeluun, luonnonsuojeluun, vesistöjen kunnostamiseen ja rakentamiseen, tulvatorjuntaan, pilaantuneisiin maihin sekä ilmansuojeluun. Maakuntauudistuksen jälkeen ELY-keskuksia ei enää ole.

ELY-keskusten ympäristövastuualueet jakautuvat jatkossa kahteen osaan, toinen puoli siirtyy maakuntiin ja toinen puoli uuteen perustettavaan valtion lupa-, ohjaus- ja valvontavirastoon (LUOVA). Syntyy kokonaan uusia organisaatioita, kun vanhat virastot – ELY-keskusten ohella ainakin aluehallintovirastot (AVIt) ja nykyiset maakuntien liitot – lakkautetaan.

Uuteen maakuntahallintoon siirtyy yhteensä 220 000 työntekijää eri organisaatioista. Maakunnat tulevat vastaamaan valtavasta määrästä yhteiskunnan toimivuuden kannalta keskeisiä tehtäviä. Maakunnista tulee myös merkittäviä ympäristötoimijoita. ELY-keskuksista siirtyy maakuntiin mm. suurin osa vesitehtäviä sekä alueidenkäytön tehtävät. Maakunnille tulee merkittävä vastuu ympäristöasioista ja ne voivat itse vaikuttaa oman alueensa hyvään ympäristön tilaan. Tällä on suuri merkitys myös maakunnan hyvinvoinnille ja kilpailukyvylle.

Uusi valtakunnallinen LUOVA-virasto tulee olemaan monialainen virasto. Ympäristötehtävistä LUOVA hoitaa tulevaisuudessa ympäristölupatehtävät, luonnonsuojelutehtävät, ympäristölupien valvontatehtävät ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) -tehtävät. Monelle maakuntaan siirrettävälle tehtävälle jää yhä valtiollinen organisaatio valtion intressiä valvomaan ja toteuttamaan (esim. Valviran tehtävät, Evira, Mavi jne.). Ympäristöviranomaistehtävillä ei ole valtion keskusvirastoa. Siksi on tärkeää, että edellä mainitut tehtävät siirtyvät valtion monialaiselle virastolle, koska valtion intressissä on katsoa asioita maakuntien rajat ylittävinä kokonaisuuksina, taata yksityistä intressiä laajempien etukysymysten valvonta ja turvata perustuslaillinen oikeus jokaiselle terveelliseen ympäristöön. LUOVA-virasto on ohjaavien ministeriöiden yhteinen valtioneuvoston alainen virasto, jossa jo ministeriötasolla yhteensovitetaan tavoitteita. Maakuntien suuntaan tämä on etu, koska yhteistyö LUOVA-viraston suunnasta ei näin ole siilomaista, vaan eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä. Virasto toimii asiakaslähtöisesti ja poikkihallinnollisesti, ja valtakunnallisuudesta huolimatta virasto toimii alueilla lähellä asiakasta. Esimerkiksi ympäristöluvituksessa, -valvonnassa, YVA-tehtävissä ja luonnonsuojelussa paikallisolosuhteiden tuntemus ja asiakasläheisyys on tärkeää.

Valtion ympäristöhallinnon näkökulmasta maakuntauudistuksessa ei lisätä kustannustehokkuutta. Ehkäpä suurimmat säästöt saadaan SOTE-puolelta? ELY-keskuksessa on tehty mittavia uudistuksia ELY-keskusten lyhyen historian aikana; on keskitetty tehtäviä, on erikoistuttu, on yhdistetty hallinto valtakunnalliseksi, on uudistettu työtapoja ja lisätty sähköistämistä, on ulkoistettu toimintoja, on säästetty aivan kaikesta, on vähennetty henkilöstöä raskaiden YT-menettelyjen kautta sekä tuottavuusohjelmalla. Esimerkiksi ympäristövastuualueita on 13 ELY-keskuksessa (ELYjä on yhteensä 15), mutta henkilöstöä pitäisi jakaa 18 maakuntaan. Ympäristötehtävissä henkilöstön määrä on jo valmiiksi minimissään, tällä nuorella hallinnonalalla ei ole koskaan ehtinyt hallinto paisua, ja lukuisista työtehtävistä on selvitty sitoutuneen, asiantuntevan ja tunnollisen henkilöstön ansiosta. Henkilöstö ei siis riitä 18 maakuntaan, ja maakuntien onkin tehtävä niille siirtyvissä tehtävissä yhteistyötä keskenään, elleivät maakunnat päätä rekrytoida uusia ympäristöasiantuntijoita palvelukseensa.

Ympäristötehtävien näkökulmasta LUOVA-viraston ansiosta saavutetaan uusia synergiaetuja, kun ympäristö- ja vesilupien myöntäminen (AVIt) sekä lupien valvonta (ELY-keskukset) saadaan samaan virastoon. Luvitusta edeltää YVA-menettely, ja samassa virastossa YVA-menettelystä kertyvä tieto saadaan entistä paremmin luvituksen käyttöön. Ennakkoneuvotteluiden ja yhden luukun palveluiden ansiosta asiakkaat saavat entistä sujuvampaa palvelua. Valtakunnallinen palvelu on lisäksi erittäin hyvä ratkaisu niukkojen resurssien riittävyyden kannalta sekä ympäristötehtävissä tarvittavan erityisosaamisen ylläpidon ja hyödyntämisen kannalta. Toimiva, kokonaisvaltainen, ratkaisuhakuinen sekä riittävien resurssien ja osaamisen takaama laadukas palvelu ympäristötehtävissä ovat koko yhteiskunnan etu.

Uusien toimintatapojen ja digitalisaation myötä maakunnat ja LUOVA-virasto voivat jatkossa tehdä hyvää yhteistyötä keskenään. Organisaatiorajat eivät tulevaisuudessa enää rajoita, vaan asiantuntemusta voidaan jakaa ja hyödyntää niiden yli jokapäiväisessä arjessa. Myös ELY-aikana saavutetut synergiat elinkeino- ja liikennevastuualueiden kanssa voidaan säilyttää. Asiakkaalle ei ole merkitystä, mistä organisaatiosta palvelun saa, vaan palvelun tuottajien toimintatavat ja yhteistyö määrittävät palvelukokemuksen sekä palvelun laadun, ketteryyden ja kokonaisvaltaisuuden.

Vaikka ympäristövastuualueiden hajoaminen riipaiseekin, niin hallitus on päättänyt viisaasti, kun linjasi useita vaikuttavuudeltaan tärkeitä ympäristötehtäviä kuuluvaksi uusille maakunnille, mutta samalla oikeusturvaa ja yleistä etua valvovat tehtävät säilyvät valtion hallinnolla.

Satu Pääkkönen

satupaakkonen_2016

Kirjoittaja on ympäristövastuualueen johtaja

Yhteistyöllä onnea?

Yhteistyö, toisten auttaminen, ja kiitollisuus lisäävät onnellisuutta, sanovat tutkijat. Moni meistä on havainnut tämän pitävän paikkansa myös käytännössä. Pyöräillessäni töihin olen joskus miettinyt omaa suhtautumistani työelämään, sen ihanuuksiin ja kummallisuuksiin. Olen iloinnut hyvästä työyhteisöstä ja työn tarjoamista mahdollisuuksista oppia uutta joka päivä. Olen myös muistuttanut itseäni, ettei sellaisista asioista kannata murehtia, joihin ei itse voi vaikuttaa.

Olen päässyt nykyisessä työssäni ELY-keskuksessa selvittämään haastattelujen, kyselyjen ja käytännön kokeilujen avulla ympäristöalalla toimivien huippuasiantuntijoiden ‒ virkamiesten, tutkijoiden, toiminnanharjoittajien ja konsulttien ‒ näkemyksiä mm. ympäristömenettelyjen yhteensovittamisesta ja yhteistyön parantamisesta. Tarvetta on tunnistettu etenkin organisaatiorajat ylittävän yhteistyön parantamiselle. On ollut hienoa huomata, kuinka paljon viisautta ja hyvää tahtoa onkaan alamme asiantuntijoilla ‒ ja halua tehdä työelämästä toimivampaa sekä eri tahojen välisestä yhteistyöstä parempaa.

Aina kyse ei ole isoista asioista. Toiminta- ja ajattelutapojen muuttamisella voi joskus olla suurempi vaikutus, kuin suunnitelmilla ja ohjeilla. Avainasemassa olemme me kaikki ympäristöasioiden ja niihin liittyvien hankkeiden parissa työskentelevät. Meidän keskinäinen luottamuksemme, avuliaisuutemme ja halumme jakaa tietojamme muille vaikuttavat yllättävän paljon lopputulokseen. Parhaimmillaan voimme yhdessä saada paljon aikaan ‒ esimerkiksi neuvottelemalla. Monia muitakin tapoja parantaa yhteistyötä löytyy, kun osaamme etsiä.

Uusien yhteistyön muotojen synnyttäminen ei aina ole helppoa. Meillä kaikilla on oma kokemuspohjamme, taustamme ja tehtävänkuvamme, joiden kautta asioita hahmotamme. Erilaisuus ja erilaiset näkemykset voivat olla rikkaus mutta joskus ne voidaan myös kokea taakkana ja uuden synnyttämisen esteenä. Kolme lasta synnyttäneenä olen sitä mieltä, että synnytys on kivulias mutta maaginen kokemus. Kivun kestää hyvän lopputuloksen vuoksi ja uuden elämän – kuten myös uuden yhteistyön muodon tai toimintatavan syntymisen magiikka voi jäädä lähtemättömästi mieleen.

Elämä tarjoaa mahtavia mahdollisuuksia oppia uusia asioita yksin ja yhdessä muiden kanssa. Tästä olen kiitollinen samoin kuin kivoista työkavereista, esimiehistä ja muista alamme asiantuntijoista, jotka rikastuttavat työpäiviäni. Nämä ja lukuisat muut kiitollisuudenaiheet mielessäni jaksan kärsivällisemmin väistellä pyörätiellä olevia esteitä ja opetella uusia kiertoreittejä.

Uskon, että onnellisuus on asia, johon me kaikki voimme vaikuttaa – sekä omaamme että läheistemme ja työkaveriemme onnellisuuteen. Autetaan siis toisiamme olemaan onnellisia myös työelämässä, sen muutoksissa, haasteissa ja yhteisissä iloissa. Tehdään yhteistyötä pitäen huolta itsestämme ja toisistamme!

Liisa Nyrölä

Liisa_nyrola_pyorailee

Kirjoittaja koordinoi ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) ja ympäristölupien yhteyttä vahvistavaa kokeiluhanketta Uudenmaan ELY-keskuksessa ja 1.9.2016 alkaen Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. Hankkeen 1. vaiheen tulokset on julkaistu raportissa Yhteisneuvottelu ja viranomaisyhteistyö ympäristöasioissa (www.doria.fi)

Elämän ja kuoleman kysymyksiä

Liikenne- ja tieasioissa olisi lukematon määrä blogikirjoituksen arvoisia aiheita. Viime viikolla julkaistu maakuntalakiluonnos ja sen esitykset tulevista hallinnon rakenteista olisivat mitä ajankohtaisin teema. Oma vahvin asiantuntijuuden alueeni olisi talvikunnossapito, vaan sen aika on muulloin kuin keskikesän poutapilvien alla. Haluan tässä kirjoituksessani tarttua aiheeseen, joka tuntuu meidän kaikkien sydämissä – liikenneturvallisuuteen ja liikenneonnettomuuksiin.

Meistä kovin moni on tuntenut jonkun, joka on kuollut liikenneonnettomuudessa. Mennyt aikamuoto, mennyt elämä, mennyt tulevaisuus, yllättäen ja usein silmänräpäyksessä. Osaan liikennekuolemista on sisältynyt merkittävää riskinottoa, esimerkiksi päihteiden vaikutuksen alaisena olemista tai turvavyön käyttämättä jättämistä tai itsetuhoisuutta, mutta moni liikennekuolema tapahtuu kuitenkin aivan tavanomaisessa liikenteessä.

Suomen, ja koko Euroopan, tavoitteena on puolittaa liikennekuolemien määrä vuoden 2010 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Suomessa tavoite tarkoittaa, että vuonna 2020 olisi enintään 136 liikennekuolemaa. Tavoite on kova, vaan kukapa voisi olla tavoittelematta sitä, että jonain päivänä myös liikenteessä voisi toteutua Suomen tieliikenteen turvallisuustyötä ohjaava visio, jonka mukaan liikennejärjestelmä on suunniteltava niin, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Muuta visiota kuin tämä nollavisio en pysty liikenneturvallisuustyölle kuvittelemaan. Vaikka kehitys on viime vuosina ollut turvallisuuden kannalta monin paikoin myönteinen, on välillä saatu myös uutisia takapakeista eikä myönteinen kehitys lainkaan helpota tuskaa, jonka jokainen liikenneonnettomuus tuo tullessaan.

Kesä-, heinä- ja elokuut kohoavat liikennekuolemien kuukausitilastoissa yli muiden. Kesäyöt, kesäautot, kesäinen vapauden huuma ja vauhdin hurma, kaveriporukan yllytys ja mitä kaikkia syitä kesäkuukausien kohtalokkaisiin onnettomuuksiin liittyykään. Uudet ja nuoret kuljettajat ja varsinkin aloittelevat nuoret mieskuljettajat ovat erityinen riskiryhmä, jolla vakavan liikenneonnettomuuden riski on huomattavan korkea kaikista tehdyistä toimista huolimatta. Kun kotona on vastikään ajokortin saanut nuorimies, ei onnettomuustilastoja voi olla tutkimatta ilman isoa huolta. Äidin huoli ole yhtään pienempi kuin omalla äidillä aikanaan, niin ärsyttävältä kuin se ainainen huolehtiminen ja murehtiminen silloin tuntuikaan.

Kun perheestä löytyy myös kaksi mopoa (toinen tosin on myynnissä), kiinnostaa mopoilijoiden turvallisuus paitsi ammatillisesti, myös henkilökohtaisesti. Mopoilijoiden henkilövahingot ovat viime vuosina olleet laskusuunnassa, hyvä niin, vaan kuitenkin on mopo vaarallisin moottoriajoneuvo kilometriä kohti. Vaikka välillä tulee ajateltua, olisiko pitänyt kieltää mopon hankinta, kun ilmankin voisi olla, pitää toisaalta yrittää löytää myös myönteisiä puolia asioista. Mopokoulu ja –kortti samoin kuin mopoilu itsessään toki opettaa itsenäistä moottoriajoneuvolla liikkumista ja liikennesääntöjä, myös tulevaa autoilua varten. Jotta tätä hyvää valmiutta autoiluun pääsee ongelmitta hyödyntämään, pitää mopoiluvuosista selvitä ehjin nahoin. Kunnon varusteet, malttia, malttia, malttia, hyvää asennetta ja myös onnea tässäkin tarvitaan. Mopoauto, ”mauto”, on oma lukunsa, jossa automainen ulkokuori tuo turvallisuuden tunnetta, mutta suuri nopeusero muuhun liikenteeseen tuo turvallisuusongelmia ja kolaritestien tulokset ovat olleet karua luettavaa.

Mopolla ja mopoautolla moni nuori kulkee nyt kesällä töihin, kouluaikana kouluun, harrastuksiin, ja tietenkin kavereita tapaamaan, sen lisäksi, että nuoret nauttivat ajelusta sinänsä. Mönkijät, jotka juhannuksena jälleen olivat todella ikävien tapaturmien myötä otsikoissa, ovat käsitykseni mukaan vielä paljon kauempana hyödyllisestä kulkupelistä kuin mopot ja tieliikennekäyttö painottunee vapaa-ajan ja huvin puolelle. Oma kokemukseni ja ymmärrykseni mönkijöistä on sangen rajallinen ja puutteellinen, mutta sydäntä todella kylmää lukea mönkijäonnettomuuksista, samoin kuin talvella moottorikelkkaonnettomuuksista. Vaaran paikkoja toki on elämä täynnä, silti toivon kriittistä tarkastelua tieliikenteessä käytettävien ajoneuvojen osalta, jotta selviäisimme hengissä myös vapaa-ajan huveissamme ja harrasteissamme.

Lisääntyvää huomiota kaipaa iäkkäiden autoilijoiden määrän kasvu ja ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet autoilulle. Iän myötä huomiokyky heikkenee, toiminta ja reagointi hidastuvat, näkö- ja kuulokyky heikkenevät ja sairaudet tuovat mukanaan monenlaisia lääkkeitä. Kokemus ja harkintakyky korvaavat näitä puutteita, ikäautoilijat myös välttävät huonoja olosuhteita, arvostavat turvallisuutta, eivät kaahaa tai aja alkoholin vaikutuksen alaisena. Ikäautoilijoille sattuu muita autoilijoita enemmän risteyskolareita ja jonkin verran myös sairauskohtauksista johtuvia ulosajoja. Ajokortti on meistä monille todella tärkeä asia ja ajatus autoilusta luopumisesta tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Tukea tarvitaan niin ikäihmisille kuin myös heidän läheisilleen, jotta elämä jatkuu jouhevasti myös silloin, kun toimintakyky ei enää ole riittävä autoiluun.

Näiden elämänvaiheiden – nuoruuden ja vanhuuden – väliin mahtuu pitkä jakso normaalia työikäisen ja aktiivisen seniorin elämää. Omalla asenteellamme ja toiminnallamme voimme itse kukin osaltamme huolehtia siitä, että liikenne sujuu turvallisesti. Maltilliset nopeudet, tilanteen ja rajoitusten mukaan, turvavyön käyttö, hyvä keskittyminen liikenteeseen, riittävä vireystila, päihteettömyys, kunnossa oleva ajoneuvo – siinä monia oleellisia osatekijöitä.

Meitä tienpidon ja liikenteen parissa työskenteleviä usein arvostellaan ja välillä jopa syyllistetään siitä, ettemme tee kaikkeamme sen eteen, että vältyttäisiin liikenneonnettomuuksilta. Koen itse, että me todella pidämme sydämen asianamme, että onnettomuuksia ei sattuisi ja me punnitsemme ratkaisut liikenneturvallisuus ensimmäisenä mielessä pitäen. Toki tiedämme, että paljon enemmän pitäisi pystyä toteuttamaan parannuksia liikennejärjestelyihin ja olemme itse vähintään yhtä tuskastuneita siihen, että tienpidon rahoitus ei anna mahdollisuuksia kuin joihinkin harvoihin pieniin parannustoimiin vuosittain. Väitän jopa, että ainakin osa meistä tieinsinööreistä ja liikenteen ammattilaisista on juuri liikenneturvallisuutta parantaakseen päätynyt opiskelemaan ja työskentelemään tälle alalle. Koko sydämestä – turvallisia kilometrejä, meille kaikille.

Tuovi Päiviö
Tuovi Päiviö 2

Äiti, tytär ja tieinsinööri – ja tuore Liikenne- ja infrastruktuurivastuualueen johtaja