Neljä vuosikymmentä tieinsinöörinä

Se oli toukokuu 1975, kun aloittelin virkamiesuraani Uudenmaan tie-ja vesirakennuspiirissä, tuolloin tosin kesätyöpaikassa työsopimussuhteisena teekkarina. ”Kesätyö” venähti sitten yli nelikymmenvuotiseksi.

Työni tavoitteena on koko urani aikana ollut osaltani mahdollistaa ihmisten ja tavaroiden liikkuminen paikasta toiseen turvallisesti, sujuvasti ja kestävästi. Ennen vuosituhannen muutosta työ painottui henkilöautoliikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden aikaansaamiseen, keinoina esimerkiksi uudet tieyhteydet, lisäkaistat jne. Nykyisin tavoitellaan niin tavara- kuin henkilöliikenteessä matkaketjujen ennakoitavuutta ja mahdollisuuksia liikkua kestävästi, unohtamatta tietenkään turvallisuutta.

Keinovalikoima näiden tavoitteiden saavuttamiseen on huomattavasti laajempi kuin pelkkä tieinfran parantaminen ja vaatii tiivistä yhteistyötä esimerkiksi kuntien, maakuntien liittojen ja elinkeinoelämän kanssa. Yhteistyössä selvitämme esimerkiksi millä keinoin saisimme liikkujat käyttämään enemmän kestäviä liikkumismuotoja: kävelyä, pyöräilyä, joukkoliikennettä. Pitäisikö tarjota keppiä, kuten yksityisautoilun kieltoja ja maksuja vai porkkanaa, kuten informaatiota ja kestävien kulkumuotojen huomioimista paremmin maankäytön suunnittelussa.

Tienkäyttäjien tarpeet eivät siis ole merkittävästi vuosikymmenien aikana muuttuneet, mutta se, miten voimme vastata tarpeisiin on sen sijaan laajentuneen keinovalikoiman ja yhteistyön sekä myös niukkenevan rahoituksen myötä muuttunut. Miten tämä on sitten vaikuttanut tiestön esisuunnittelijan työskentelytapaan?

Kun aloittelin työuraani tie- ja vesirakennuspiirissä, teimme kaiken ”itse”. Kun tienkäyttäjiltä tuli viestiä jonkin liittymän ongelmista, ensimmäinen tehtävämme oli pakata eväät ja aurinkoisina päivinä retkituoli autoon ja lähteä maastoon tutkimaan mahdollista ongelmaa. Liittymän liikennevirrat laskettiin vetäen viivoja paperille. Seuraavana päivänä piirikonttorilla kaivoimme kirjahyllystä liittymien mitoitusohjeet ja niitä ja maastotuliaisia hyödyntäen arvioimme liittymän parantamistarpeet. Piirsimme itse alustavat suunnitelmat, jotka sitten piirtäjämme ”piirsi puhtaaksi”. Suunnitelmaselostuksen kirjoitimme ensin käsin ruutupaperille ja tämän jälkeen kiikutimme aikaansaannoksemme konekirjoittajallemme. Yhtään kokousta ei tämän suunnitteluprosessin aikana pidetty ja kaikki tehtiin ”virkamiesvoimin”.

Nykyisin kun asiakkaalta tulee viestiä, että täällä on ongelma, kokoonnumme asiantuntijajoukolla google-mapsin äärelle pohtimaan onko se todella ongelma ja jos on, niin miten voisimme ongelman ratkaista. Mikäli päädymme infran parantamiseen, tilaamme suunnitelman ja muut selvitykset konsultilta ja perustamme hankeryhmän, joka kokoontuu useita kertoja työn aikana. Työn aikana istumme siis monissa kokouksissa ja käymme laajaa vuoropuhelua sidosryhmiemme kanssa.

Edellä olevalla yritin valaista sitä, miten roolimme ja työskentelytapamme asiakkaidemme ongelmien ratkaisussa on vuosikymmenien aikana muuttunut. Olemme muuttuneet yksittäisten suunnitteluohjeiden asiantuntijoista koko liikennejärjestelmän suunnittelun ja verkostoitumisen sekä myös erilaisten järjestelmien käytön asiantuntijoiksi. Välillä tosin tuntuu, että olemmeko hukanneet tässä jatkuvassa muutoksessa jo liikaa tie- ja liikennetekniikan osaamistamme?

Tässä vain pieni esimerkki miten työskentely on valtion virkamiehenä vuosien saatossa muuttunut. Kun tähän lisää vielä hurjan ATK:n ja tietojärjestelmien sekä muun toimintaympäristön muutoksen ja kehittymisen, niin voin vain todeta, että ”ei ole työskentely enää sitä, mitä se oli 40 vuotta sitten, ja jos olisi, siitä pitäisi olla huolissaan”. Jokaisella aikakaudella on ollut omat haasteensa, jotka ovat pitäneet mielen virkeänä ja estäneet paikalleen pysähtymisen.

Nyt on kuitenkin minun aikani väistyä nuorempien tieltä viettämään ainakin omasta mielestäni ansaittuja eläkepäiviä. Monet organisaatiouudistukset ja muutot olen urani aikana kokenut, mutta olen edelleenkin sekä henkisesti että ruumiillisesti ”hyvässä hapessa”. Kiitos siitä kuuluu hyville työkavereille, mielenkiintoisille jatkuvasti kehittyneille työtehtäville sekä kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

Mirja Hyvärinta

mirja_hyvarinta

Kirjoittaja toimii liikennejärjestelmäasiantuntijana Uudenmaan ELY-keskuksessa.

Maakunnille tulossa iso vastuu alueidensa ympäristön tilasta

Maamme ympäristöhallinto elää merkittävää murrosvaihetta. Se on ehkä jäänyt monelta ulkopuoliselta huomaamatta, kun ympäristöhallinnon uudistus on vain pikkuriikkinen osa maakuntauudistusta, josta SOTE-uudistus vie lähes kaiken huomion. Miksi ympäristöhallinto on olemassa? Niinkin sen voisi ilmaista, että kun ihmisen lyhytjänteisessä ajattelussa usein raha ratkaisee, tarvitaan ympäristöhallintoa tuomaan keskusteluun mukaan myös aineettomat arvot ja katsomaan pitkäjänteisten kysymysten perään. Ympäristöhallinto on rakennettu turvaamaan ympäristön hyvää tilaa, toteuttamaan kansalaisten tasavertaista kohtelua ja yleistä etua ja siten yhteiskunnan hyvinvointia. Hyvin toimiva ympäristöhallinto edistää yhteiskunnan kehitystä ja elinvoimaa kestävällä tavalla. Se huomioi kaikki osapuolet, mikä on lopulta kansakunnan etu.

Valtion intressin toteuttaminen ympäristötehtävissä on koottu aikoinaan alueellisiin ympäristökeskuksiin (1995), jotka liitettiin ELY-keskuksiin (2010). ELY-keskuksissa toimii asiantuntijaverkosto ympäristöasioiden kaikilta sektoreilta, mikä on vahvuutemme. Saamme saman vastuualueen sisältä erikoisasiantuntemuksen esim. pinta- ja pohjavesiasioihin, meluntorjuntaan, alueidenkäyttöön, laitosten ympäristönsuojeluun, luonnonsuojeluun, vesistöjen kunnostamiseen ja rakentamiseen, tulvatorjuntaan, pilaantuneisiin maihin sekä ilmansuojeluun. Maakuntauudistuksen jälkeen ELY-keskuksia ei enää ole.

ELY-keskusten ympäristövastuualueet jakautuvat jatkossa kahteen osaan, toinen puoli siirtyy maakuntiin ja toinen puoli uuteen perustettavaan valtion lupa-, ohjaus- ja valvontavirastoon (LUOVA). Syntyy kokonaan uusia organisaatioita, kun vanhat virastot – ELY-keskusten ohella ainakin aluehallintovirastot (AVIt) ja nykyiset maakuntien liitot – lakkautetaan.

Uuteen maakuntahallintoon siirtyy yhteensä 220 000 työntekijää eri organisaatioista. Maakunnat tulevat vastaamaan valtavasta määrästä yhteiskunnan toimivuuden kannalta keskeisiä tehtäviä. Maakunnista tulee myös merkittäviä ympäristötoimijoita. ELY-keskuksista siirtyy maakuntiin mm. suurin osa vesitehtäviä sekä alueidenkäytön tehtävät. Maakunnille tulee merkittävä vastuu ympäristöasioista ja ne voivat itse vaikuttaa oman alueensa hyvään ympäristön tilaan. Tällä on suuri merkitys myös maakunnan hyvinvoinnille ja kilpailukyvylle.

Uusi valtakunnallinen LUOVA-virasto tulee olemaan monialainen virasto. Ympäristötehtävistä LUOVA hoitaa tulevaisuudessa ympäristölupatehtävät, luonnonsuojelutehtävät, ympäristölupien valvontatehtävät ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) -tehtävät. Monelle maakuntaan siirrettävälle tehtävälle jää yhä valtiollinen organisaatio valtion intressiä valvomaan ja toteuttamaan (esim. Valviran tehtävät, Evira, Mavi jne.). Ympäristöviranomaistehtävillä ei ole valtion keskusvirastoa. Siksi on tärkeää, että edellä mainitut tehtävät siirtyvät valtion monialaiselle virastolle, koska valtion intressissä on katsoa asioita maakuntien rajat ylittävinä kokonaisuuksina, taata yksityistä intressiä laajempien etukysymysten valvonta ja turvata perustuslaillinen oikeus jokaiselle terveelliseen ympäristöön. LUOVA-virasto on ohjaavien ministeriöiden yhteinen valtioneuvoston alainen virasto, jossa jo ministeriötasolla yhteensovitetaan tavoitteita. Maakuntien suuntaan tämä on etu, koska yhteistyö LUOVA-viraston suunnasta ei näin ole siilomaista, vaan eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä. Virasto toimii asiakaslähtöisesti ja poikkihallinnollisesti, ja valtakunnallisuudesta huolimatta virasto toimii alueilla lähellä asiakasta. Esimerkiksi ympäristöluvituksessa, -valvonnassa, YVA-tehtävissä ja luonnonsuojelussa paikallisolosuhteiden tuntemus ja asiakasläheisyys on tärkeää.

Valtion ympäristöhallinnon näkökulmasta maakuntauudistuksessa ei lisätä kustannustehokkuutta. Ehkäpä suurimmat säästöt saadaan SOTE-puolelta? ELY-keskuksessa on tehty mittavia uudistuksia ELY-keskusten lyhyen historian aikana; on keskitetty tehtäviä, on erikoistuttu, on yhdistetty hallinto valtakunnalliseksi, on uudistettu työtapoja ja lisätty sähköistämistä, on ulkoistettu toimintoja, on säästetty aivan kaikesta, on vähennetty henkilöstöä raskaiden YT-menettelyjen kautta sekä tuottavuusohjelmalla. Esimerkiksi ympäristövastuualueita on 13 ELY-keskuksessa (ELYjä on yhteensä 15), mutta henkilöstöä pitäisi jakaa 18 maakuntaan. Ympäristötehtävissä henkilöstön määrä on jo valmiiksi minimissään, tällä nuorella hallinnonalalla ei ole koskaan ehtinyt hallinto paisua, ja lukuisista työtehtävistä on selvitty sitoutuneen, asiantuntevan ja tunnollisen henkilöstön ansiosta. Henkilöstö ei siis riitä 18 maakuntaan, ja maakuntien onkin tehtävä niille siirtyvissä tehtävissä yhteistyötä keskenään, elleivät maakunnat päätä rekrytoida uusia ympäristöasiantuntijoita palvelukseensa.

Ympäristötehtävien näkökulmasta LUOVA-viraston ansiosta saavutetaan uusia synergiaetuja, kun ympäristö- ja vesilupien myöntäminen (AVIt) sekä lupien valvonta (ELY-keskukset) saadaan samaan virastoon. Luvitusta edeltää YVA-menettely, ja samassa virastossa YVA-menettelystä kertyvä tieto saadaan entistä paremmin luvituksen käyttöön. Ennakkoneuvotteluiden ja yhden luukun palveluiden ansiosta asiakkaat saavat entistä sujuvampaa palvelua. Valtakunnallinen palvelu on lisäksi erittäin hyvä ratkaisu niukkojen resurssien riittävyyden kannalta sekä ympäristötehtävissä tarvittavan erityisosaamisen ylläpidon ja hyödyntämisen kannalta. Toimiva, kokonaisvaltainen, ratkaisuhakuinen sekä riittävien resurssien ja osaamisen takaama laadukas palvelu ympäristötehtävissä ovat koko yhteiskunnan etu.

Uusien toimintatapojen ja digitalisaation myötä maakunnat ja LUOVA-virasto voivat jatkossa tehdä hyvää yhteistyötä keskenään. Organisaatiorajat eivät tulevaisuudessa enää rajoita, vaan asiantuntemusta voidaan jakaa ja hyödyntää niiden yli jokapäiväisessä arjessa. Myös ELY-aikana saavutetut synergiat elinkeino- ja liikennevastuualueiden kanssa voidaan säilyttää. Asiakkaalle ei ole merkitystä, mistä organisaatiosta palvelun saa, vaan palvelun tuottajien toimintatavat ja yhteistyö määrittävät palvelukokemuksen sekä palvelun laadun, ketteryyden ja kokonaisvaltaisuuden.

Vaikka ympäristövastuualueiden hajoaminen riipaiseekin, niin hallitus on päättänyt viisaasti, kun linjasi useita vaikuttavuudeltaan tärkeitä ympäristötehtäviä kuuluvaksi uusille maakunnille, mutta samalla oikeusturvaa ja yleistä etua valvovat tehtävät säilyvät valtion hallinnolla.

Satu Pääkkönen

satupaakkonen_2016

Kirjoittaja on ympäristövastuualueen johtaja

Yhteistyöllä onnea?

Yhteistyö, toisten auttaminen, ja kiitollisuus lisäävät onnellisuutta, sanovat tutkijat. Moni meistä on havainnut tämän pitävän paikkansa myös käytännössä. Pyöräillessäni töihin olen joskus miettinyt omaa suhtautumistani työelämään, sen ihanuuksiin ja kummallisuuksiin. Olen iloinnut hyvästä työyhteisöstä ja työn tarjoamista mahdollisuuksista oppia uutta joka päivä. Olen myös muistuttanut itseäni, ettei sellaisista asioista kannata murehtia, joihin ei itse voi vaikuttaa.

Olen päässyt nykyisessä työssäni ELY-keskuksessa selvittämään haastattelujen, kyselyjen ja käytännön kokeilujen avulla ympäristöalalla toimivien huippuasiantuntijoiden ‒ virkamiesten, tutkijoiden, toiminnanharjoittajien ja konsulttien ‒ näkemyksiä mm. ympäristömenettelyjen yhteensovittamisesta ja yhteistyön parantamisesta. Tarvetta on tunnistettu etenkin organisaatiorajat ylittävän yhteistyön parantamiselle. On ollut hienoa huomata, kuinka paljon viisautta ja hyvää tahtoa onkaan alamme asiantuntijoilla ‒ ja halua tehdä työelämästä toimivampaa sekä eri tahojen välisestä yhteistyöstä parempaa.

Aina kyse ei ole isoista asioista. Toiminta- ja ajattelutapojen muuttamisella voi joskus olla suurempi vaikutus, kuin suunnitelmilla ja ohjeilla. Avainasemassa olemme me kaikki ympäristöasioiden ja niihin liittyvien hankkeiden parissa työskentelevät. Meidän keskinäinen luottamuksemme, avuliaisuutemme ja halumme jakaa tietojamme muille vaikuttavat yllättävän paljon lopputulokseen. Parhaimmillaan voimme yhdessä saada paljon aikaan ‒ esimerkiksi neuvottelemalla. Monia muitakin tapoja parantaa yhteistyötä löytyy, kun osaamme etsiä.

Uusien yhteistyön muotojen synnyttäminen ei aina ole helppoa. Meillä kaikilla on oma kokemuspohjamme, taustamme ja tehtävänkuvamme, joiden kautta asioita hahmotamme. Erilaisuus ja erilaiset näkemykset voivat olla rikkaus mutta joskus ne voidaan myös kokea taakkana ja uuden synnyttämisen esteenä. Kolme lasta synnyttäneenä olen sitä mieltä, että synnytys on kivulias mutta maaginen kokemus. Kivun kestää hyvän lopputuloksen vuoksi ja uuden elämän – kuten myös uuden yhteistyön muodon tai toimintatavan syntymisen magiikka voi jäädä lähtemättömästi mieleen.

Elämä tarjoaa mahtavia mahdollisuuksia oppia uusia asioita yksin ja yhdessä muiden kanssa. Tästä olen kiitollinen samoin kuin kivoista työkavereista, esimiehistä ja muista alamme asiantuntijoista, jotka rikastuttavat työpäiviäni. Nämä ja lukuisat muut kiitollisuudenaiheet mielessäni jaksan kärsivällisemmin väistellä pyörätiellä olevia esteitä ja opetella uusia kiertoreittejä.

Uskon, että onnellisuus on asia, johon me kaikki voimme vaikuttaa – sekä omaamme että läheistemme ja työkaveriemme onnellisuuteen. Autetaan siis toisiamme olemaan onnellisia myös työelämässä, sen muutoksissa, haasteissa ja yhteisissä iloissa. Tehdään yhteistyötä pitäen huolta itsestämme ja toisistamme!

Liisa Nyrölä

Liisa_nyrola_pyorailee

Kirjoittaja koordinoi ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) ja ympäristölupien yhteyttä vahvistavaa kokeiluhanketta Uudenmaan ELY-keskuksessa ja 1.9.2016 alkaen Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. Hankkeen 1. vaiheen tulokset on julkaistu raportissa Yhteisneuvottelu ja viranomaisyhteistyö ympäristöasioissa (www.doria.fi)

Elämän ja kuoleman kysymyksiä

Liikenne- ja tieasioissa olisi lukematon määrä blogikirjoituksen arvoisia aiheita. Viime viikolla julkaistu maakuntalakiluonnos ja sen esitykset tulevista hallinnon rakenteista olisivat mitä ajankohtaisin teema. Oma vahvin asiantuntijuuden alueeni olisi talvikunnossapito, vaan sen aika on muulloin kuin keskikesän poutapilvien alla. Haluan tässä kirjoituksessani tarttua aiheeseen, joka tuntuu meidän kaikkien sydämissä – liikenneturvallisuuteen ja liikenneonnettomuuksiin.

Meistä kovin moni on tuntenut jonkun, joka on kuollut liikenneonnettomuudessa. Mennyt aikamuoto, mennyt elämä, mennyt tulevaisuus, yllättäen ja usein silmänräpäyksessä. Osaan liikennekuolemista on sisältynyt merkittävää riskinottoa, esimerkiksi päihteiden vaikutuksen alaisena olemista tai turvavyön käyttämättä jättämistä tai itsetuhoisuutta, mutta moni liikennekuolema tapahtuu kuitenkin aivan tavanomaisessa liikenteessä.

Suomen, ja koko Euroopan, tavoitteena on puolittaa liikennekuolemien määrä vuoden 2010 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Suomessa tavoite tarkoittaa, että vuonna 2020 olisi enintään 136 liikennekuolemaa. Tavoite on kova, vaan kukapa voisi olla tavoittelematta sitä, että jonain päivänä myös liikenteessä voisi toteutua Suomen tieliikenteen turvallisuustyötä ohjaava visio, jonka mukaan liikennejärjestelmä on suunniteltava niin, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Muuta visiota kuin tämä nollavisio en pysty liikenneturvallisuustyölle kuvittelemaan. Vaikka kehitys on viime vuosina ollut turvallisuuden kannalta monin paikoin myönteinen, on välillä saatu myös uutisia takapakeista eikä myönteinen kehitys lainkaan helpota tuskaa, jonka jokainen liikenneonnettomuus tuo tullessaan.

Kesä-, heinä- ja elokuut kohoavat liikennekuolemien kuukausitilastoissa yli muiden. Kesäyöt, kesäautot, kesäinen vapauden huuma ja vauhdin hurma, kaveriporukan yllytys ja mitä kaikkia syitä kesäkuukausien kohtalokkaisiin onnettomuuksiin liittyykään. Uudet ja nuoret kuljettajat ja varsinkin aloittelevat nuoret mieskuljettajat ovat erityinen riskiryhmä, jolla vakavan liikenneonnettomuuden riski on huomattavan korkea kaikista tehdyistä toimista huolimatta. Kun kotona on vastikään ajokortin saanut nuorimies, ei onnettomuustilastoja voi olla tutkimatta ilman isoa huolta. Äidin huoli ole yhtään pienempi kuin omalla äidillä aikanaan, niin ärsyttävältä kuin se ainainen huolehtiminen ja murehtiminen silloin tuntuikaan.

Kun perheestä löytyy myös kaksi mopoa (toinen tosin on myynnissä), kiinnostaa mopoilijoiden turvallisuus paitsi ammatillisesti, myös henkilökohtaisesti. Mopoilijoiden henkilövahingot ovat viime vuosina olleet laskusuunnassa, hyvä niin, vaan kuitenkin on mopo vaarallisin moottoriajoneuvo kilometriä kohti. Vaikka välillä tulee ajateltua, olisiko pitänyt kieltää mopon hankinta, kun ilmankin voisi olla, pitää toisaalta yrittää löytää myös myönteisiä puolia asioista. Mopokoulu ja –kortti samoin kuin mopoilu itsessään toki opettaa itsenäistä moottoriajoneuvolla liikkumista ja liikennesääntöjä, myös tulevaa autoilua varten. Jotta tätä hyvää valmiutta autoiluun pääsee ongelmitta hyödyntämään, pitää mopoiluvuosista selvitä ehjin nahoin. Kunnon varusteet, malttia, malttia, malttia, hyvää asennetta ja myös onnea tässäkin tarvitaan. Mopoauto, ”mauto”, on oma lukunsa, jossa automainen ulkokuori tuo turvallisuuden tunnetta, mutta suuri nopeusero muuhun liikenteeseen tuo turvallisuusongelmia ja kolaritestien tulokset ovat olleet karua luettavaa.

Mopolla ja mopoautolla moni nuori kulkee nyt kesällä töihin, kouluaikana kouluun, harrastuksiin, ja tietenkin kavereita tapaamaan, sen lisäksi, että nuoret nauttivat ajelusta sinänsä. Mönkijät, jotka juhannuksena jälleen olivat todella ikävien tapaturmien myötä otsikoissa, ovat käsitykseni mukaan vielä paljon kauempana hyödyllisestä kulkupelistä kuin mopot ja tieliikennekäyttö painottunee vapaa-ajan ja huvin puolelle. Oma kokemukseni ja ymmärrykseni mönkijöistä on sangen rajallinen ja puutteellinen, mutta sydäntä todella kylmää lukea mönkijäonnettomuuksista, samoin kuin talvella moottorikelkkaonnettomuuksista. Vaaran paikkoja toki on elämä täynnä, silti toivon kriittistä tarkastelua tieliikenteessä käytettävien ajoneuvojen osalta, jotta selviäisimme hengissä myös vapaa-ajan huveissamme ja harrasteissamme.

Lisääntyvää huomiota kaipaa iäkkäiden autoilijoiden määrän kasvu ja ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet autoilulle. Iän myötä huomiokyky heikkenee, toiminta ja reagointi hidastuvat, näkö- ja kuulokyky heikkenevät ja sairaudet tuovat mukanaan monenlaisia lääkkeitä. Kokemus ja harkintakyky korvaavat näitä puutteita, ikäautoilijat myös välttävät huonoja olosuhteita, arvostavat turvallisuutta, eivät kaahaa tai aja alkoholin vaikutuksen alaisena. Ikäautoilijoille sattuu muita autoilijoita enemmän risteyskolareita ja jonkin verran myös sairauskohtauksista johtuvia ulosajoja. Ajokortti on meistä monille todella tärkeä asia ja ajatus autoilusta luopumisesta tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Tukea tarvitaan niin ikäihmisille kuin myös heidän läheisilleen, jotta elämä jatkuu jouhevasti myös silloin, kun toimintakyky ei enää ole riittävä autoiluun.

Näiden elämänvaiheiden – nuoruuden ja vanhuuden – väliin mahtuu pitkä jakso normaalia työikäisen ja aktiivisen seniorin elämää. Omalla asenteellamme ja toiminnallamme voimme itse kukin osaltamme huolehtia siitä, että liikenne sujuu turvallisesti. Maltilliset nopeudet, tilanteen ja rajoitusten mukaan, turvavyön käyttö, hyvä keskittyminen liikenteeseen, riittävä vireystila, päihteettömyys, kunnossa oleva ajoneuvo – siinä monia oleellisia osatekijöitä.

Meitä tienpidon ja liikenteen parissa työskenteleviä usein arvostellaan ja välillä jopa syyllistetään siitä, ettemme tee kaikkeamme sen eteen, että vältyttäisiin liikenneonnettomuuksilta. Koen itse, että me todella pidämme sydämen asianamme, että onnettomuuksia ei sattuisi ja me punnitsemme ratkaisut liikenneturvallisuus ensimmäisenä mielessä pitäen. Toki tiedämme, että paljon enemmän pitäisi pystyä toteuttamaan parannuksia liikennejärjestelyihin ja olemme itse vähintään yhtä tuskastuneita siihen, että tienpidon rahoitus ei anna mahdollisuuksia kuin joihinkin harvoihin pieniin parannustoimiin vuosittain. Väitän jopa, että ainakin osa meistä tieinsinööreistä ja liikenteen ammattilaisista on juuri liikenneturvallisuutta parantaakseen päätynyt opiskelemaan ja työskentelemään tälle alalle. Koko sydämestä – turvallisia kilometrejä, meille kaikille.

Tuovi Päiviö
Tuovi Päiviö 2

Äiti, tytär ja tieinsinööri – ja tuore Liikenne- ja infrastruktuurivastuualueen johtaja

Kaavoitus tekee pohjavesien suojelusta meidän kaikkien asian

Valtaosalle Uudenmaan kuntia pohjavesi on elintärkeä luonnonvara, sillä pintavesivarat ovat alueellamme vedenhankintaa ajatellen vähäiset ja laadultaan heikot. Pääkaupunkiseudun kunnat ottavat puhtaan vetensä tunnelin avulla Päijänteestä, mutta muiden kuntien puhtaan veden otto perustuu pohjavesialueiden pohjaveden tai niillä muodostettavan tekopohjaveden käyttöön.

Jotta pohjavesialueet pystyttäisiin pitämään mahdollisimman hyvin vedenottokelpoisina, on maankäyttö suunniteltava pohjavesien suojelu tarkasti huomioon ottaen. Ihan mikä tahansa toiminta ei pohjavesialueille sovellu. Tärkeänä keinona tässä on erilaisten lupamenettelyjen lisäksi kaavoitus.

On tärkeää, että pohjavesialueet merkitään maakunta-, yleis- ja asemakaavoihin ja otetaan huomioon niiden kaavamääräyksissä. Vain lainvoimaisissa kaavoissa asetetut pohjavesialueiden suojelumääräykset ja maankäytön rajoitukset koskevat maankäytön ja rakentamisen osalta kaikkia kunnan asukkaita, maanomistajia ja pohjavesialueilla toimivia.  Ympäristölupien pohjavesien suojelumääräykset velvoittavat yleensä vain toiminnanharjoittajaa ja kunnanvaltuuston hyväksymät pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat puolestaan vain kunnan viranomaisia.

Tällä hetkellä Uudenmaan ELY-keskuksessa käsitellään kaavoihin liittyvät toimenpiteet yhden katon alla. Kaavoihin liittyvät kannanotot mietitään työryhmässä, johon on mahdollista alueesta riippuen koota tarvittaessa kaavoitusasiantuntijan lisäksi pohjavesiasiantuntija, luonnonsuojeluasiantuntija, vesistöasiantuntija, meluasiantuntija ja/tai liikenneasiantuntija. Me ELY-keskuksessa pidämme tätä toimintamallia toimivana ja laadukkaana menettelytapana. Malli on myös kustannustehokas, ainakin jos verrataan siihen, että kannanottoja edellä luetelluista asioista pyydettäisiin usealta eri viranomaistaholta.

Aluehallintouudistus saattaa sekoittaa kuvioita melkoisesti. Tätä kirjoitettaessa lienee selvää, että maankäytön suunnitteluun liittyvät tehtävät siirtyvät maakuntavirastoihin ja luonnonsuojelutehtävät sekä ympäristölupien valvonta valtion virastoon. Pohjavesien seuranta ja vesien ja merenhoidon tehtäviin liittyvät pohjavesitehtävät siirtynevät maakuntavirastoon, mutta pohjavesien suojeluun liittyvien tehtävien osalta ei vielä ole selvää käsitystä siitä, jatketaanko työtä valtion vai maakunnan leivissä. Sekin mahdollisuus on olemassa, että pohjavesitehtävät jakautuvat kahteen virastoon. Jännityksellä odotan, kuinka tulee käymään. Mutta kävi miten tahansa, kyllä aina keinot keksitään.

Timo Kinnunen
timo_kinnunen2

Kirjoittaja toimii asiantuntijana luonnon- ja vesiensuojelu -yksikössä

Pohjavesien suojelussa viranomaisten pääpainopiste on ollut pyrkiä säilyttämään pohjavesialueet sellaisessa kunnossa, että niistä saadaan määrällisesti ja laadullisesti riittävästi pohjavettä yhdyskuntien ja teollisuuden käyttöön. Valtion ympäristöhallinto on kartoittanut ja luokitellut pohjavesialueet sekä ylläpitää tietokantaa ja kartastoa pohjavesialueista. Lisäksi ympäristöhallinto rahoittaa ja avustaa pohjavesialueiden geologisen rakenteen tutkimuksia sekä avustaa pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laadinnassa.  Tutkimuksia ja suojelusuunnitelmia on tehty yhteistyössä kuntien, vesilaitosten ja vettä käyttävien yhtiöiden kanssa. Lisäksi ympäristöviranomaiset valtiolla ja kunnissa valvovat toimintaa pohjavesialueella, mm. vedenottoon myönnettyjen lupien noudattamista sekä pohjavesialueille myönnettyjä ympäristö- ja maa-aineslupia.

Lisää tietoa pohjavesistä ja niiden suojelusta:
http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Vesiensuojelu/Pohjaveden_suojelu

 

Kesätöitä nuorille

Nuori soitti kotiin innoissaan ensimmäisen työpäivän jälkeen. Eniten täpinöissään hän oli siitä, että oli saanut oman työhuoneen. Toiseksi innosti oma sähköpostiosoite: ”Ajattele äiti, mulla on oma osoite, jossa on nimeni ja @customerservice”.

Mietin miten pienestä nuori tulee iloiseksi. Oma sähköpostiosoite. Hoh hoijaa. Milloinhan olen jaksanut iloita siitä. Minulla on kokemuksia vielä pienemmistäkin ilon aiheista: kesätyöpaikka, vaikka vain se kahden viikon mittainen, muutaman päivän työ messuilla jakamassa lehtisiä, kerran viikossa naapurin lasten auttaminen läksyissä.

Nuori on siinä ihanassa asemassa, että kaikki työ on hänelle yhtä tärkeää. Ei ole niin pientä palkallista työtä, josta nuori ei ilahtuisi. Minut valittiin. Minä saan vastuuta. Juuri minä näiden kaikkien hakijoiden joukosta. Johtajan tai päällikön ei tarvitse miettiä miten uusi työntekijä saataisiin sitoutumaan tai miten työidentiteetti nostettua korkeammalle. Asiat vain ovat niin.

TE-palvelujen tärkeä rooli kesätyöpaikkojen välittäjänä

Julkiset työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) on tärkeässä roolissa kesätyöpaikkojen välittäjänä, mikään kaupallinen sivusto ei pysty yhtä kattavaan tarjontaan. TE-palvelujen nettihaku on monelle nuorelle ensimmäinen kontakti työnhaun ihmeellisen maailmaan. Uudenmaan TE-palvelujen kautta hakuun tuli tänä keväänä 14 599 kesätyöpaikkaa. Näistä täyttämättä oli toukokuun alussa 2481. Vielä ennättää tulla uusia paikkoja auki ja samalla myös moni  nuori voi työllistyä kesäksi.  Juhannukseen mennessä tämän kesän paikat alkavat olla paketissa.

Vaikka suurin osa kesätöistä löytyy verkosta, on edelleen paljon paikkoja, jotka menevät suorien kontaktien kautta. Edelleen tarvitaan rohkeutta mennä siihen lähikauppaan ja kysyä suoraan: ”Olisiko teillä tarvetta reippaalle kesäpojalle/tytölle”? TE-palvelujen kautta löytyy myös apua ja välineitä työnhakuun ja työhakemusten tekoon tai valmennusta esimerkiksi työhaastatteluun.

Aina keväisin, kun tapaan tuttuja eri yrityksistä, yritän muistuttaa heitä niistä tuhansista innokkaista nuorista, jotka tarmoa puhkuen tulisivat heille töihin. Jos kesätyöntekijöiden rekrytointi tuntuu työllistävältä jo itsessään, niin on hyvä tietää, että TE-palvelut auttavat vastavuoroisesti myös yrityksiä löytämään työntekijöitä kesäksi.

Rahallinen satsaus kesätyöntekijän palkkaamiseen ei ole iso – usein onkin enemmän kiinni asenteesta. Nuori tarvitsee ohjausta ja jopa mentorointia. Yrityksessä tai organisaatiossa mietitään, onko meistä siihen? Onneksi nuoret oppivat nopeasti. Usein he osaavat monet asiat jo paremmin kuin vakituiset työntekijät. Muun muassa sosiaalinen media on heille tuttu kuin oikea käsi (itseasisssa se on liimautuneena siihen). Nuori tuo työpaikalle jotain uutta – ei kokemusta, vaan ihanaa kokemattomuutta, jolloin kaikki piintyneet tavat ja tottumukset voidaan kyseenalaistaa. Emmekö me kaikki tarvitse juuri tätä aina silloin tällöin?

http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/

http://toimistot.te-palvelut.fi/web/guest/uusimaa.

http://www.jobitti.fi/

http://toimistot.te-palvelut.fi/kesaduuni-uudellamaalla

 Sari Laine
Sari[1]

Kirjoittaja on viestintäpäällikkö Uudenmaan ELY-keskuksessa ja kolmen nuoren (ja yhden lapsen) äiti.

Oppia ikä kaikki

Maailma muuttuu nopeasti ja työelämässä on jatkuva tarve päivittää omaa osaamista. Helteisenä heinäkuun iltapäivänä olin kesällä 2014 lomalaisena mukavan rennossa ja luovassa olotilassa. Käsissäni oli Hämeen kesäyliopiston esite ja silmäni osuivat ympäristöoikeuden perusopintojen opintokokonaisuuteen. Siinäpä olisi työn ohella sopiva haaste seuraavaksi vuodeksi. Pystyisikö holistisesti maailmaa ja erityisesti ihmisten liikkumista pohtiva aluetieteilijä kehittämään juridista ajattelutapaansa?

Työnantaja suhtautui hakemukseeni omaehtoisesta opiskelusta alusta pitäen hyvin myötämielisesti. Omaehtoisella opiskelulla tarkoitetaan pääsääntöisesti hallinnon ulkopuolista koulutusta, johon henkilö hakeutuu oma-aloitteisesti. Ennakkoon tehdyn opintosuunnitelman mukaisesti on mahdollista saada kohtuullinen määrä työstä vapautusta opintopisteiden kertymisen mukaan. Oma kukkaro puolestaan kevenee opinnoista muutamalla satasella. Omat työpäivät ja -tehtävät tehdään siis sommitellen sekaan muutamia opintopäiviä ja toki yölamppuakin kannattaa varautua polttamaan!

Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden perusopintoihin kuuluu seuraavat pakolliset opintojaksot: ympäristöoikeuden perusteet, ympäristönsuojeluoikeus, luonnonsuojelu- ja luonnonvaraoikeus, kaavoitus- ja rakentamisoikeus ja ympäristöoikeuden yleiset opit. Opintokokonaisuudessa opiskelija saa kokonaiskuvan ympäristöoikeudellisesta säätelystä ja oivaltaa sen monitieteisyyden ja erityispiirteet oikeudenalana. Ympäristöoikeudella on yhteys kenen tahansa arkeen. Ympäristöjuridiikka ei ole ”musta tuntuu” fiilistelyä, vaan asioiden esittäminen, käsittäminen ja perustelut pohjautuvat tosiasioihin. Ympäristöoikeus vahtii sitä, että tulevien sukupolvien oikeudet ympäristöön ja luonnonvaroihin otetaan huomioon ja siksi siinä on huomioitu ns. varovaisuusperiaate. Unohtamatta siis tietenkään myös luonnonvarojen käytön järkevää mahdollistamista.

Olen selvinnyt työn ohella opinnostani kalkkiviivoille. Pääsääntöisesti olen kahlannut sääntelyä läpi itsekseni tenteistä selvitäkseni, mutta muutamalla luennolla olen myös tavannut muita opiskelijoita. Mieleenpainuvinta oli osallistua luennoille Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa syksyllä 2014 ja istua nuorten päätoimisten opiskelijoiden joukossa. Samalla reissulla oli sopivaa käydä ihailemassa myös Kolin kansallismaisemaa.  Kolin huipulla pienellä tuumaustauolla tajusin konkreettisesti, mistä näissä omissa opinnoissakin pohjimmiltaan oli kyse.

Mitä siis opin? Lainoppi on tulkintaa ja systematisointia eli ”kutakin lakia tulee tulkita tietyllä tavalla” ja että ympäristöoikeus on hyvä tunnistaa kokonaisuutena. Perusteellinen harkinta lienee aina parempi kuin pikainen katumus. Ja sen toivon, että se viimeinen rästitenttikin menisi vielä joskus läpi…

Onnea ja menestystä myös kaikille muille työn ohella omaehtoista opiskelua harjoittaville!

Sonja Heikkinen

sonja

Kirjoittaja toimii liikennejärjestelmäasiantuntijana Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueella