Mihin kevättulvat taas jäivät?

”Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli”. Ja siinä se sitten taas olikin. Uudenmaan kevättulvat jäivät jälleen kerran huomattavasti keskimääräistä pienemmiksi. Yöpakkaset ja muutenkin viileä sää hidastivat lopulta vähäisten lumien sulamista niin, että vedet pysyivät pääasiassa jokitöyräiden sisäpuolella. Maikkarin uutisnälkäinen kuvausporukka jouduttiin ohjaamaan aina Nurmijärvelle saakka, jotta iltauutisiin löydettiin alavia veden alle jääneitä niittyjä kansan ihmeteltäväksi. Perinteisesti pääsiäisen aikaan varuillaan olevat eri instanssien tulvantorjuntaorganisaatiot saattoivat tänä keväänä keskittyä matkailuun ja mämmin syöntiin.

Syksyllä tuli taivaalta vettä enemmän kuin tarpeeksi. Jos nämä sateet olisivat tulleet osaksikaan lumena ja jääneet maahan, kaikki olisi voinut olla tänä keväänä toisin. Nyt kuitenkin saatiin Etelä-Suomessa nauttia lokakuusta vuodenvaihteen yli jatkuneista vetisistä keleistä ja kalseista tuulista. Sademäärät ylittivät monin paikoin mittaushistorian huippulukemat. Autot tungeksivat Turunväylällä Espoonjoen pinnan noustessa ja järvien rannoilla oltiin varpaillaan avoveden liplatellessa mökkien kivijalkaa vasten. Suuremmilta vahingoilta tiettävästi onneksi vältyttiin.

Toinen oli meininki ennen vanhaan Kalajokilaaksossa, missä vartuin ensimmäisen puolikkaan tähänastisesta elämästäni. Tokihan syksyllä sateli aina vettäkin, mutta pakkaset saapuivat lähes poikkeuksetta jo marraskuun aikana. Joulun lähestyessä ei jouduttu arpomaan sitä, onko maa musta vai valkea, vaan aattoon mennessä pukilla oli jo aina hyvät porovaljakkokelit. Talven mittaan pakkaset pysyivät ja nietokset vahvistuivat, joten kevään koittaessa tulvat taas tulivat. Kansa kokoontui nojailemaan siltojen kaiteisiin, kun valtavat jäätelit ryskyivät alapuolella kuohuvassa joessa. Toisaalla yksittäinen maanviljelijä yritti epätoivon vimmalla pelastaa omaisuuttaan jääpadon nostattamalta vedenpaisumukselta.

Vedet olivat korkealla Pohjanmaalla tänäkin keväänä. Onhan toki meillä etelässäkin lumisia talvia ollut ja kunnon kevättulvia, mutta viime vuosina luonto on päättänyt toisin. Maa on ollut toistuvasti paljaana pitkin talvea, kun välillä kertynyt hento lumipeite on saanut väistyä lämmenneen sään ja vesisateiden seurauksena. Perinteiset kevättulvat ovat siirtyneet syksylle ja alkutalvelle. Myöhäissyksyn matalapaineen keskukset jyräävät kerta toisensa jälkeen Suomen yli ja kumisaappaat ovat päivittäisessä käytössä. Onko tämä merkki saapuvasta ilmastonmuutoksesta vaiko vain useamman peräkkäisen vuoden mittainen tilastoharha? Ehkä on viisainta odottaa muutama vuosi ja katsoa, mihin suuntaan maailma on menossa.

Mikäli kuitenkin ilmastonmuutos päättää lakkauttaa kevättulvat, ovatko tulvariskeihin paneutuneet vesitalousasiantuntijat Etelä-Suomessa taantuva luonnonvara? Täytyykö meidän muiden lajien tapaan levittäytyä pohjoisemmaksi uusille asuinalueille? Tokihan vettä virtaa Vantaassa jatkossakin. Lisääntyvien rankkasateiden ja myrskyjen sekä merenpinnan nousun myötä tulvatyyppien kirjo tulee ehkä muuttumaan. Täytyy vain sopeutua.

Olli Jaakonaho
olli_jaakonaho_pieni
Kirjoittaja työskentelee vesivarojen hoito –yksikössä tulvariskien hallintaan liittyvissä asiantuntijatehtävissä

 

 

 

Pitääkö meidän luopua henkilöautoilusta?

Liikenteen päästöt on vähennettävä puoleen vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tämä on linjattu EU:n asettamissa päästövähennystavoitteissa sekä kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Tavoite on kova ja edellyttää monia, järeitä keinoja toteutuakseen. Päästöjen radikaali vähentäminen tarkoittaa muutoksia meistä jokaisen liikkumiseen. Yksityisautoilu saattaa tulla kalliimmaksi ja hankalammaksi, jos pysäköintimahdollisuudet vähentyvät ja tiemaksuja aletaan periä, toisaalta käyttöön voidaan ottaa porkkanoita, jotka houkuttelevat esimerkiksi sähköautojen hankintaan.

Lentoliikenne on oma lukunsa – sen määrä on huimassa kasvussa. Yksittäisen ihmisen päästöistä lentomatkustamisen osuus voi olla hyvinkin suuri. Esimerkiksi yksi Thaimaan lomamatka lentäen voi tuottaa saman verran päästöjä kuin vuoden autoilu. (MTV:n uutinen 12/2017). Pitäydyn tässä pohdinnassani kuitenkin henkilöautoliikenteessä.

Robottiautot tulevat, täysin automatisoituja autoja on jo olemassa, näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa liikenne tulee kokonaan automatisoitumaan – tämä ainakin lienee yleinen käsitys asiasta. Onko tulevaisuus kuitenkin sekin henkilöautojen valtakautta? Miten tämä ajatusmalli suhtautuu päästövähennystarpeeseen, tiivistyvien kaupunkien tavoitteisiin, yhä kestävämpään ja viisaampaan liikkumiseen?

Kestäviä liikkumismuotoja katsotaan olevan kävely, pyöräily, joukkoliikenne, kimppakyydit, yhteiskäyttöautot, etätyö ja taloudellinen ajo vähän kuluttavalla autolla (lähde: Motivan verkkosivut). Kestävin vaihtoehto tosiaan lienee se, että jättää työmatkan kokonaan väliin ja tekee etätöitä. Kävelyssä ja pyöräilyssä saa terveyshyödyt kaupan päälle. Liikkumisen tulisi jatkossakin sisältää päivittäin arkista fyysistä rasitusta kävelyn ja pyöräilyn muodossa, jotta voisimme hyvin. Joukkoliikenteen käyttäjän hiilijalanjälki on maltillinen ja matkan aikana voi vaikka tehdä töitä tai lukea päivän lehden. Kimppakyyti on fiksu ratkaisu, kun edelliset vaihtoehdot ei ole toimivia ja kun sopivasti osuvat aikataulut ja reitit yksiin. Yhteiskäyttöautojen hyviä puolia ei tarvinne sen enempää avata, kunhan siedettävän hintainen ja omiin liikkumistarpeisiin vastaava palvelu on omilla asuinkulmilla näppärästi saatavilla.

On kuitenkin monia tilanteita, joissa henkilöautoilu on minusta hyvin perusteltua. Moni liikkuu työssään työpäivän aikana useissa osoitteissa ja tavaraa mukana. Kun työ on sellaista, ettei sitä voi tehdä etänä ja kun työajat on muuta kuin kaikkein tyypillisimpiä, kapenevat vaihtoehdot selvästi. Asuinpaikka vaikuttaa oleellisesti vaihtoehtojen määrään, ei pelkästään kävelyn ja pyöräilyn, vaan myös joukkoliikenteen, kimppakyytimahdollisuuksien kuin yhteiskäyttöautojen osalta. Pitkät pyörätaipaleet talvisella, valaisemattomalla pikkutiellä eivät houkuttele. Harvan mökkimatka hoituu julkisilla kulkuvälineillä.

Kun autot muuttuvat automaattisiksi, vapautuu myös henkilöautossa käytetty aika hyötykäyttöön. Emme varmaan hanki kukin omaa robottiautoa, vaan meille sopivan liikkumispalvelupaketin. Robottiautoilu ei varmaankaan edellytä ajokorttia, joten lasten kuskaaminen jää historiaan. Tarvitaanko taksi-, bussi- tai rekkakuskeja? Miksi kävisimme itse ruokakaupassa – jos sellaisia tuolloin vielä on. Autojen lukumäärä varmasti vähenee radikaalisti, mutta liikennemäärien veikkaan kasvavan. Ajoneuvot ovat vähäpäästöisiä ellei päästöttömiä, tietenkin. Tilaa ei tarvita pysäköintiin likimainkaan niin paljon kuin nyt ja robottiautot voivat tarvittaessa odotella kauempanakin kuin oman asunnon tai työpaikan vieressä.

Omilla päivittäisillä valinnoilla voi itse kukin vaikuttaa tulevaan. Jotta pääsemme päästöjen vähentämisen tavoitteisiin, kokonaan uudenlaista liikennettä odotellessakin, pitää liikkumisen muuttua ripeästi yhä kestävämmäksi. Jos nyt ajan autolla töihin, voisinko siirtyä ainakin osaksi matkaa joukkoliikenteeseen? Voisinko kävellä tai pyöräillä enemmän? Voisinko lisätä etätöitä? Löytäisinkö kimppakyytikavereita? Voisivatko yhteiskäyttöautot olla minun juttuni? Voisinko edes ajaa taloudellisemmin, ajoneuvolla, joka kuluttaa vähemmän? Hiilijalanjälkemme on liian iso, ja monilla meistä sen aikaansaa liikkumisemme.
Miten sinä aiot vähentää liikenteen päästöjäsi?

Tuovi Päiviö
Tuovi Päiviö 2
Kirjoittaja on Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja

Kaupunkibulevardit osana tulevaisuuden liikennejärjestelmää?

Liikenne ja liikkuminen ovat tällä hetkellä voimakkaassa murroksessa. Muutossuunnat ovat epäselviä. Tämä on tunnustettu myös Helsingin seudun suunnittelussa, jossa pitkällä tähtäimellä varaudutaan erilaisiin kehityskulkuihin vaihtoehtoisia skenaarioita rakentamalla. Meidän on suhtauduttava tulevaisuuteen avoimesti.

 Helsingin kaupunki on pohjannut vuoteen 2050 ulottuvan yleiskaavan liikennejärjestelmän moottoriteinä olevien sisääntuloväylien muuttamiseen katumaisiksi pääasiassa tasoliittymin ja suojatein varustelluiksi kaupunkibulevardeiksi. Kaupunkibulevardit on kyseenalaistettu liikenteen toimivuuden ja turvallisuuden näkökulmasta. Esimerkiksi Hämeenlinnanväylällä välillä Kehä I – Metsäläntie liikennekysyntä ylittäisi välityskyvyn yli kolmanneksella, mikä johtaisi Hämeenlinnanväylän massiiviseen ruuhkautumiseen. Ruuhkautuminen aiheuttaa laskelman mukaan vuositasolla runsaan 20 milj. euron logistiikkakustannusten kasvun. 

Lainsäädäntö edellyttää, että liikenteen ja maankäytön ratkaisuilla pyritään parantamaan liikenneturvallisuutta. Yleiskaavan taustaselvityksissä on todettu, että liikenneturvallisuus heikkenee Kehä I:n sisäpuolella liikennemuotojen erottelun vähentyessä ja autoliikenteen lisääntyessä alemmalla katuverkolla. VTT on tarkastelunsa tuloksena todennut, että henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien riski on kaupunkibulevardivaihtoehdossa noin kolminkertainen nykytilaan verrattuna. Minusta saadut tulokset ovat tieliikenteen kannalta hyvin huolestuttavia.

Olennaista kaupunkibulevardien toimivuuden kannalta olisi liikenteen määrän selkeä väheneminen. Kaupunkibulevardien kaavamääräys olisi tullut sitoa tähän. Mielestäni tämä on keskeisin näkemysero valtion liikenteen aluehallinnon ja Helsingin kaupungin välillä. Tällä hetkellä oikeastaan ainoa tehokkaaksi tunnistettu keino liikennemäärän merkittävään vähenemiseen on liikenteen hinnoittelu.

 Ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta on olennaista kestävien kulkutapoja osuuden kasvu. Tämä edellyttää henkilöautoliikenteen vähenemistä. Tavara- ja joukkoliikenteen toimivuus on ensi sijalla tieliikennettä tarkasteltaessa. Tavoitteista tuntuu vallitsevan eri osapuolten kesken laaja yhteisymmärrys. Keinot tavoitteeseen pääsemiseksi sen sijaan eroavat.

Kaupungistuminen jatkuu kiihtyvänä ja Helsingillä on tarve kasvattaa kantakaupunkimaista aluetta. Nähdäkseni kaupunkibulevardit voivat oikein ajoitettuna olla toimiva ratkaisu ja osa tulevaisuuden liikennejärjestelmää. Toimintaympäristön muutosvaatimuksia ja liikennejärjestelmän kehityspolun vaiheistusta tarkastellaan parhaillaan Helsingin seudun ja liikennehallinnon yhteisessä selvityksessä, jossa on tarkoitus kevään 2018 aikana muodostaa käsitys maantieverkon laajuudesta Kehä III:n sisäpuolella vuosina 2030 ja 2050. Meillä osapuolilla on tässä erinomainen tilaisuus löytää yhteinen ymmärrys tulevaisuuden liikennejärjestelmästä ja sen keskeisenä osana kaupunkibulevardeista.

 Johanna Järvinen
järvinen2
Kirjoittaja työskentelee Liikennevastuualueella Helsingin seudun johtavana asiantuntijana.

 

Miksi Uudenmaan kulttuuriympäristöstrategia 2018 – 2020?

Kulttuuriympäristöt ovat monimuotoisia, kuten niihin suhtautuminenkin. Ne voidaan nähdä voimavarana, mutta myös esteenä ja rajoitteena.

Viljelymaisema, johon kytkeytyy keskiajalle palautuva kylä kapeita hiekkateitä reunustavine kantatiloineen, voidaan nähdä viehättävänä ja elämyksiä tuottavana. Toisaalta maanomistaja voi nähdä maiseman turvaamisen esimerkiksi kaavoituksen keinoin hänen maankäyttöään rajoittavana tekijänä.

Arkkitehtuurinsa perusteella arvokkaaksi määritellyn rakennuksen suojeleminen tuntuu perustellulta, kuitenkin rakennuksen omistaja voi kokea suojelun ongelmalliseksi. Syynä voi olla esimerkiksi se, että asemakaavassa rakennuksen tontille on määritelty pienempi rakennusoikeus kuin vastaavalle tontille, jossa rakennusta ei ole suojeltu ja sen voi näin ollen korvata suuremmalla.

Teollisuuteen kytkeytyvät voimalaitos- ja patoympäristöt voivat olla arkkitehtonisesti sekä teknis- ja teollisuushistoriallisesti arvokkaita. Toisaalta ne voivat estää vaelluskalojen nousun jokeen, mikä edellyttää esimerkiksi kalateitä.

Uudellemaalle laadittu Kulttuuriympäristöstrategia 2018 – 2020 pyrkii edistämään kulttuuriympäristöjen vaalimista, kehittämistä sekä lisäämään niiden arvostusta ja ymmärrystä ja lisäämään eri tahojen yhteistyötä. Strategian avulla pyritään löytämään myös keinot, miten kulttuuriympäristöjä päästään hyödyntämään taloudellisesti niiden ominaispiirteet huomioiden. Kulttuuriympäristöjen hoitoon suunnattavien taloudellisten tukimuotojen riittävän tason turvaaminen on myös keskeistä.

Arvokkailla ja edustavilla kulttuuriympäristöillä on identiteettiarvoja ja ne ovat myös vetovoimatekijöitä houkuteltaessa uusia asukkaita. Rakennuskannan säilyminen osana kulttuuriympäristöä edistää myös hiilineutraaliutta. Rakennusten korjaamisella ja kulttuuriympäristön hoidolla on lisäksi työllisyysvaikutuksia.

Näen kulttuuriympäristöt merkittävänä, joskaan ei vielä täysipainoisesti hyödynnettynä taloudellisena voimavarana. Esimerkiksi Helsingin Senaatintorin ja Esplanadin ympäristöä voi perustellusti pitää kaikkien suomalaisten olohuoneena. Olenkin joskus todennut, että kahvikupin hinta arvokkaassa hoidetussa ympäristössä on korkeampi kuin hoitamattomassa.

Matkailun edistämiseen, jonka yhtenä osana myös kulttuuriympäristöt ovat, liittyen Uudellemaalle on laadittu Matkailun aluerakenne Uudellamaalla 2050 -julkaisu (WSP Finland Oy ja Uudenmaan liitto), johon voi käydä tutustumassa Uudenmaan liiton sivuilla. https://www.uudenmaanliitto.fi/files/19689/Matkailun_aluerakenne_Uudellamaalla_2050.pdf

Yhtä kaikki, oikeus kulttuuriympäristöihin kuuluu kaikille, mutta toivon, että myös niihin liittyvät velvoitteet huomioidaan. Kohdellaan ja hoidetaan kulttuuriympäristöjä hyvin, jotta niin me, kuin tulevatkin sukupolvet voivat nauttia niistä. Ne ovat osa identiteettiämme ja perintöämme sekä kertovat omien tarinoidensa kautta meistä ja arvoistamme. Uudenmaan kulttuuriympäristöstrategia 2018 – 2020 tähtää osaltaan tähän tavoitetilaan pääsemiseen.

https://www.doria.fi/handle/10024/149504

Henrik Wager

wager_blogi2
Kirjoittaja työskentelee ylitarkastajana ympäristö ja luonnonvarat -yksikössä.

Vesienhoidon suunnittelija odottaa palautettasi – vaikuta vesiin!

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, tavataan sanoa. Tämä pätee myös vesistöjen hyvään ekologiseen tilaan tähtäävässä vesienhoidon suunnittelutyössä.

Vesiekosysteemit ovat monimutkaisia. Vuosikymmenten tutkimustiedon perusteella osataan kuitenkin päätellä esimerkiksi, miksi vesistö rehevöityy ja mitä sen estämiseksi voidaan tehdä. Jokainen vesistö valuma-alueineen on omanlaisensa, joten vesistön tilan parantamiseen tähtäävät toimenpiteet on suunniteltava huolella.

Uudenmaan ELYn vesiasiantuntijat seuraavat toimialueensa pinta- ja pohjavesien tilaa. Seurannan perusteella he tietävät, missä on esimerkiksi tarvetta vähentää ravinnekuormitusta tai tehdä kunnostustoimenpiteitä.  Jotta toimenpiteet varmasti toteutuisivat, ne suunnitellaan yhdessä vesistöjä kuormittavien tahojen, vesistöjen käyttäjien ja vesien- ja luonnonsuojelun edustajien kanssa.

Vesienhoidon suunnittelija on avainasemassa kaiken tämän keskellä; kokoamassa tietoa, järjestämässä kuulemisia, neuvottelemassa toimenpiteistä ja laatimassa niistä toimenpideohjelmaa kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Vesienhoitotyön tavoitteena on lisäksi innostaa ja tukea paikallisia tahoja toteuttamaan vesistökunnostuksia ja kuormituksen vähentämistä lähivesillään.

Aloitin työni Uudenmaan ELY-keskuksessa kesäkuussa 2017.  Pääsin ensi töikseni pohtimaan Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen pinta- ja pohjavesiä koskevia ongelmakohtia ja keskeisiä kysymyksiä kaudelle 2022–2027. Uudenmaan osalta niitä koottiin yhdessä alueen toimijoista koostuvan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kanssa. Lisäksi koko vesienhoitoaluetta koskettavia kysymyksiä työstettiin alueen kuuden muun ELY-keskuksen kesken.

Nyt on sinun vuorosi osallistua! Kerro meille, mitä pinta- ja pohjavesien tilaan vaikuttavia tekijöitä vesienhoidossa tulisi sinun mielestäsi painottaa.

Kuuleminen vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä ja työohjelmasta vuosille 2022–2027 on käynnissä 8.1.–9.7.2018. Palautteen voi lähettää sähköpostilla Uudenmaan ELY-keskuksen kirjaamoon, vastaamalla verkkokyselyyn tai lausuntopalvelun kautta.

 

anna3

Tiina Ahokas
Kirjoittaja työskentelee ylitarkastajana Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueella.

Projektipäällikkönä monihaaraisessa, valtakunnallisessa hankkeessa

Olen työskennellyt pian kolme vuotta valtakunnallisen, kotouttamiseen liittyvän Kotona Suomessa – hankkeen projektipäällikkönä Uudenmaan Elystä käsin. Jännittävän ja vaativan projektipäällikön tehtävästä on tehnyt ennen kaikkea kaksi asiaa: maahanmuuton ja kotouttamistyön ajankohtaisuus sekä työn valtakunnallisuus.

Maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden  parissa olen tehnyt töitä 90-luvun alkuvuosista lähtien. Kotoutumistyötä on Suomessa kehitetty jo pidemmän aikaa, tulihan laki maahanmuuttajien kotoutumisesta voimaan jo vuonna 1999, mutta aina viime vuosiin saakka nämä teemat ovat olleet marginaalissa. Vuoden 2015 syksyllä kotoutumisesta ja kotouttamisesta kiinnostuttiin laajasti. Monilla on myös mielipide kotoutumisesta, sen onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Mielipiteet eivät välttämättä perustu tosiasioihin vaan pikemminkin mielikuviin ja oletuksiin. On kuitenkin erinomaista, että kotoutumiskysymykset ovat nousseet tärkeiksi asioiksi.

Valtakunnallisesti toimivassa hankkeessa valtakunnalliset, alueelliset ja paikalliset näkemykset risteilevät. Projektipäällikön tehtävänä on taiteilla tässä välissä, löytää yhteisiä intressejä työskentelyn pohjaksi, sitouttaa eri toimijoita ja ohjata kokonaisuutta hankkeen tavoitteita kohden.

Monipaikkainen työ tehostaa työskentelyä ja terävöittää viestintää. Toisaalta siinä on myös haasteensa, kun inhimillinen kanssakäyminen on pääosin sähköisten välineiden varassa. Asioihin, mahdollisiin väärinymmärryksiin tai epäselvyyksiin, ei voida luontevasti palata muissa tilanteissa, kuten esimerkiksi käytävällä tahi kahvipöydässä.

Ehdoton edellytys valtakunnallisen projektin toteuttamiseksi on valtakunnallinen talous-, henkilöstö- ja matkahallinto. Aluksi asiointipostilaatikoille kirjoittaminen tuntui hämmentävältä ja vaati myös omaa asennemuutosta. Kolmen vuoden jälkeen en voi muuta kuin kiitellä valtakunnallista ja prosessilähtöistä KEHA-keskusta. (Kehittämis- ja hallintopalvelut –keskus)

Kotona Suomessa – hankekokonaisuuden toinen jakso 2018–2020 on pian käynnistymässä. Hanke ja sen eri toimijat ovat asemoituneet toimintaympäristöönsä, siinä määrin kuin hanketyöstä voi näin todeta, ja valtakunnallinen kehittämistyö jatkuu vahvalta pohjalta. Oma työpolkuni vie nyt toisaalle, Helsingin kaupungin palvelukseen.

Lämmin kiitos elyläisille yhteistyöstä. Toivotan turnauskestävyyttä aluehallinnon uudistamiseen ja sen tuomiin käänteisiin.

Leena Pellilä

pellilä

Kotona Suomessa yhdistää maahanmuuttajien parissa työskentelevät asiantuntijat verkostoksi, joka toteuttaa yhä laadukkaampia ja vaikuttavampia kotouttamispalveluita kaikkialla Suomessa. Maahan muuttavat, eri taustoista tulevat ihmiset kotoutuvat palveluiden avulla nopeammin itsenäisiksi, yhdenvertaisiksi ja tuottaviksi yhteiskunnan jäseniksi.

Lisää tietoa:  Kotona Suomessa -hanke

Maakäyttö- ja rakennuslaki muuttui 1.5. Mikä muuttui?

Toukokuun alussa ELY-keskusten alueidenkäytön tehtävään tuli muutos. Kun ennen tehtävänä oli edistää, ohjata ja valvoa kuntakaavoitusta, nyt edistetään. Valvontaa tehdään vain merkittävissä maakunnallisissa ja valtakunnallisissa asioissa.

Mikä sitten on muuttunut reilussa puolessa vuodessa? Dramaattisin muutos on tapahtunut ELY:n tekemien valitusten määrässä. Viime vuosina Uudenmaan ELY-keskus teki kuntien maankäyttö- ja rakennuslain mukaisista päätöksistä vuosittain 30 – 40 valitusta. Nyt on tehty puolen vuoden aikana kokonaista yksi.

Muut muutokset ovat sitten vähemmän dramaattisia. Kunnat pyytävät lausuntoja kaavoistaan kutakuinkin entiseen tahtiin, samoin neuvottelut kuntien kanssa ovat jatkuneet. Viranomaisneuvotteluja on vähemmän, mutta muita neuvotteluja yhtä paljon tai enemmän. Yhteystyön tavat ovat olleet muutoksessa jo pidempään, mutta 1.5. tapahtuneet MRL:n muutokset vauhdittivat niitä.

Lakimuutos korosti kuntien yhä suurempaa vastuuta kaavojen lainmukaisuudesta. Puolen vuoden kokemuksella näyttää siltä, että kunnat tekevät hyvin samaan tapaan maankäyttöpäätöksiä kuin ennen lakimuutosta. On kulunut liian vähän aikaa, jotta voitaisiin vetää johtopäätöksiä. Vasta aika näyttää, mitä vaikutuksia lainsäädännön muutoksilla on elinympäristöön, elinvoimaisuuteen ja prosessien sujuvoitumiseen.

Jotkut toimintatavat ovat muuttuneet. ELY-keskus on tullut mukaan yhä useampaan suunnitteluprosessiin aikaisemmassa vaiheessa kuin ennen. Esimerkiksi muutaman yleiskaavan suunnittelukysymyksiä on ratkottu jo aivan alussa, jopa rakennemallivaiheessa. Toki tätä on tehty ennenkin, mutta lakimuutoksen edistäminen on korostanut proaktiivisuutta ja madaltanut kynnystä tulla mukaan suunnitteluun jo silloin, kun tehdään isoja ja vaikutuksiltaan merkittäviä valintoja.

Ovatko ELY:n lausunnot muuttuneet? Kunta saa edelleen ELY-keskuksen näkemyksen kaavan lainmukaisuuteen liittyvistä kysymyksistä sekä laajan asiantuntemuksen ympäristö-, luonto- ja liikennekysymyksistä. Väistämättä uusi asetelma muutti ELY-keskuksia enemmän asiantuntijaorganisaatioksi.  Ehkä myös lausuntojen sävy on hieman toisenlainen. Kaavaprosessin edistäjä käyttää toisenlaisia sanamuotoja kuin valvoja, vaikka asiasisällön ytimessä ei juuri eroja olisikaan. Ehkä asiakkaammekin osaavat vaatia jatkossa uudenlaisia asioita.

Jatkon haasteena onkin entistä paremmin pureutua siihen mikä on meidän palvelumme, mikä on asiakas, mitä arvoa tuotamme asiakkaallemme ja miten saamme selville sen mitä asiakas oikeasti haluaa. Vaikka monet asiat ovat muutoksessa, onneksi sentään perimmäinen tavoitteemme on sama, hyvä elinympäristö.

Aimo Huhdanmäki

aimo
Kirjoittaja toimii Rakennetun ympäristön ohjaus -yksikön päällikkönä