Yhteistyöllä onnea?

Yhteistyö, toisten auttaminen, ja kiitollisuus lisäävät onnellisuutta, sanovat tutkijat. Moni meistä on havainnut tämän pitävän paikkansa myös käytännössä. Pyöräillessäni töihin olen joskus miettinyt omaa suhtautumistani työelämään, sen ihanuuksiin ja kummallisuuksiin. Olen iloinnut hyvästä työyhteisöstä ja työn tarjoamista mahdollisuuksista oppia uutta joka päivä. Olen myös muistuttanut itseäni, ettei sellaisista asioista kannata murehtia, joihin ei itse voi vaikuttaa.

Olen päässyt nykyisessä työssäni ELY-keskuksessa selvittämään haastattelujen, kyselyjen ja käytännön kokeilujen avulla ympäristöalalla toimivien huippuasiantuntijoiden ‒ virkamiesten, tutkijoiden, toiminnanharjoittajien ja konsulttien ‒ näkemyksiä mm. ympäristömenettelyjen yhteensovittamisesta ja yhteistyön parantamisesta. Tarvetta on tunnistettu etenkin organisaatiorajat ylittävän yhteistyön parantamiselle. On ollut hienoa huomata, kuinka paljon viisautta ja hyvää tahtoa onkaan alamme asiantuntijoilla ‒ ja halua tehdä työelämästä toimivampaa sekä eri tahojen välisestä yhteistyöstä parempaa.

Aina kyse ei ole isoista asioista. Toiminta- ja ajattelutapojen muuttamisella voi joskus olla suurempi vaikutus, kuin suunnitelmilla ja ohjeilla. Avainasemassa olemme me kaikki ympäristöasioiden ja niihin liittyvien hankkeiden parissa työskentelevät. Meidän keskinäinen luottamuksemme, avuliaisuutemme ja halumme jakaa tietojamme muille vaikuttavat yllättävän paljon lopputulokseen. Parhaimmillaan voimme yhdessä saada paljon aikaan ‒ esimerkiksi neuvottelemalla. Monia muitakin tapoja parantaa yhteistyötä löytyy, kun osaamme etsiä.

Uusien yhteistyön muotojen synnyttäminen ei aina ole helppoa. Meillä kaikilla on oma kokemuspohjamme, taustamme ja tehtävänkuvamme, joiden kautta asioita hahmotamme. Erilaisuus ja erilaiset näkemykset voivat olla rikkaus mutta joskus ne voidaan myös kokea taakkana ja uuden synnyttämisen esteenä. Kolme lasta synnyttäneenä olen sitä mieltä, että synnytys on kivulias mutta maaginen kokemus. Kivun kestää hyvän lopputuloksen vuoksi ja uuden elämän – kuten myös uuden yhteistyön muodon tai toimintatavan syntymisen magiikka voi jäädä lähtemättömästi mieleen.

Elämä tarjoaa mahtavia mahdollisuuksia oppia uusia asioita yksin ja yhdessä muiden kanssa. Tästä olen kiitollinen samoin kuin kivoista työkavereista, esimiehistä ja muista alamme asiantuntijoista, jotka rikastuttavat työpäiviäni. Nämä ja lukuisat muut kiitollisuudenaiheet mielessäni jaksan kärsivällisemmin väistellä pyörätiellä olevia esteitä ja opetella uusia kiertoreittejä.

Uskon, että onnellisuus on asia, johon me kaikki voimme vaikuttaa – sekä omaamme että läheistemme ja työkaveriemme onnellisuuteen. Autetaan siis toisiamme olemaan onnellisia myös työelämässä, sen muutoksissa, haasteissa ja yhteisissä iloissa. Tehdään yhteistyötä pitäen huolta itsestämme ja toisistamme!

Liisa Nyrölä

Liisa_nyrola_pyorailee

Kirjoittaja koordinoi ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) ja ympäristölupien yhteyttä vahvistavaa kokeiluhanketta Uudenmaan ELY-keskuksessa ja 1.9.2016 alkaen Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. Hankkeen 1. vaiheen tulokset on julkaistu raportissa Yhteisneuvottelu ja viranomaisyhteistyö ympäristöasioissa (www.doria.fi)

Elämän ja kuoleman kysymyksiä

Liikenne- ja tieasioissa olisi lukematon määrä blogikirjoituksen arvoisia aiheita. Viime viikolla julkaistu maakuntalakiluonnos ja sen esitykset tulevista hallinnon rakenteista olisivat mitä ajankohtaisin teema. Oma vahvin asiantuntijuuden alueeni olisi talvikunnossapito, vaan sen aika on muulloin kuin keskikesän poutapilvien alla. Haluan tässä kirjoituksessani tarttua aiheeseen, joka tuntuu meidän kaikkien sydämissä – liikenneturvallisuuteen ja liikenneonnettomuuksiin.

Meistä kovin moni on tuntenut jonkun, joka on kuollut liikenneonnettomuudessa. Mennyt aikamuoto, mennyt elämä, mennyt tulevaisuus, yllättäen ja usein silmänräpäyksessä. Osaan liikennekuolemista on sisältynyt merkittävää riskinottoa, esimerkiksi päihteiden vaikutuksen alaisena olemista tai turvavyön käyttämättä jättämistä tai itsetuhoisuutta, mutta moni liikennekuolema tapahtuu kuitenkin aivan tavanomaisessa liikenteessä.

Suomen, ja koko Euroopan, tavoitteena on puolittaa liikennekuolemien määrä vuoden 2010 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Suomessa tavoite tarkoittaa, että vuonna 2020 olisi enintään 136 liikennekuolemaa. Tavoite on kova, vaan kukapa voisi olla tavoittelematta sitä, että jonain päivänä myös liikenteessä voisi toteutua Suomen tieliikenteen turvallisuustyötä ohjaava visio, jonka mukaan liikennejärjestelmä on suunniteltava niin, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Muuta visiota kuin tämä nollavisio en pysty liikenneturvallisuustyölle kuvittelemaan. Vaikka kehitys on viime vuosina ollut turvallisuuden kannalta monin paikoin myönteinen, on välillä saatu myös uutisia takapakeista eikä myönteinen kehitys lainkaan helpota tuskaa, jonka jokainen liikenneonnettomuus tuo tullessaan.

Kesä-, heinä- ja elokuut kohoavat liikennekuolemien kuukausitilastoissa yli muiden. Kesäyöt, kesäautot, kesäinen vapauden huuma ja vauhdin hurma, kaveriporukan yllytys ja mitä kaikkia syitä kesäkuukausien kohtalokkaisiin onnettomuuksiin liittyykään. Uudet ja nuoret kuljettajat ja varsinkin aloittelevat nuoret mieskuljettajat ovat erityinen riskiryhmä, jolla vakavan liikenneonnettomuuden riski on huomattavan korkea kaikista tehdyistä toimista huolimatta. Kun kotona on vastikään ajokortin saanut nuorimies, ei onnettomuustilastoja voi olla tutkimatta ilman isoa huolta. Äidin huoli ole yhtään pienempi kuin omalla äidillä aikanaan, niin ärsyttävältä kuin se ainainen huolehtiminen ja murehtiminen silloin tuntuikaan.

Kun perheestä löytyy myös kaksi mopoa (toinen tosin on myynnissä), kiinnostaa mopoilijoiden turvallisuus paitsi ammatillisesti, myös henkilökohtaisesti. Mopoilijoiden henkilövahingot ovat viime vuosina olleet laskusuunnassa, hyvä niin, vaan kuitenkin on mopo vaarallisin moottoriajoneuvo kilometriä kohti. Vaikka välillä tulee ajateltua, olisiko pitänyt kieltää mopon hankinta, kun ilmankin voisi olla, pitää toisaalta yrittää löytää myös myönteisiä puolia asioista. Mopokoulu ja –kortti samoin kuin mopoilu itsessään toki opettaa itsenäistä moottoriajoneuvolla liikkumista ja liikennesääntöjä, myös tulevaa autoilua varten. Jotta tätä hyvää valmiutta autoiluun pääsee ongelmitta hyödyntämään, pitää mopoiluvuosista selvitä ehjin nahoin. Kunnon varusteet, malttia, malttia, malttia, hyvää asennetta ja myös onnea tässäkin tarvitaan. Mopoauto, ”mauto”, on oma lukunsa, jossa automainen ulkokuori tuo turvallisuuden tunnetta, mutta suuri nopeusero muuhun liikenteeseen tuo turvallisuusongelmia ja kolaritestien tulokset ovat olleet karua luettavaa.

Mopolla ja mopoautolla moni nuori kulkee nyt kesällä töihin, kouluaikana kouluun, harrastuksiin, ja tietenkin kavereita tapaamaan, sen lisäksi, että nuoret nauttivat ajelusta sinänsä. Mönkijät, jotka juhannuksena jälleen olivat todella ikävien tapaturmien myötä otsikoissa, ovat käsitykseni mukaan vielä paljon kauempana hyödyllisestä kulkupelistä kuin mopot ja tieliikennekäyttö painottunee vapaa-ajan ja huvin puolelle. Oma kokemukseni ja ymmärrykseni mönkijöistä on sangen rajallinen ja puutteellinen, mutta sydäntä todella kylmää lukea mönkijäonnettomuuksista, samoin kuin talvella moottorikelkkaonnettomuuksista. Vaaran paikkoja toki on elämä täynnä, silti toivon kriittistä tarkastelua tieliikenteessä käytettävien ajoneuvojen osalta, jotta selviäisimme hengissä myös vapaa-ajan huveissamme ja harrasteissamme.

Lisääntyvää huomiota kaipaa iäkkäiden autoilijoiden määrän kasvu ja ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet autoilulle. Iän myötä huomiokyky heikkenee, toiminta ja reagointi hidastuvat, näkö- ja kuulokyky heikkenevät ja sairaudet tuovat mukanaan monenlaisia lääkkeitä. Kokemus ja harkintakyky korvaavat näitä puutteita, ikäautoilijat myös välttävät huonoja olosuhteita, arvostavat turvallisuutta, eivät kaahaa tai aja alkoholin vaikutuksen alaisena. Ikäautoilijoille sattuu muita autoilijoita enemmän risteyskolareita ja jonkin verran myös sairauskohtauksista johtuvia ulosajoja. Ajokortti on meistä monille todella tärkeä asia ja ajatus autoilusta luopumisesta tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Tukea tarvitaan niin ikäihmisille kuin myös heidän läheisilleen, jotta elämä jatkuu jouhevasti myös silloin, kun toimintakyky ei enää ole riittävä autoiluun.

Näiden elämänvaiheiden – nuoruuden ja vanhuuden – väliin mahtuu pitkä jakso normaalia työikäisen ja aktiivisen seniorin elämää. Omalla asenteellamme ja toiminnallamme voimme itse kukin osaltamme huolehtia siitä, että liikenne sujuu turvallisesti. Maltilliset nopeudet, tilanteen ja rajoitusten mukaan, turvavyön käyttö, hyvä keskittyminen liikenteeseen, riittävä vireystila, päihteettömyys, kunnossa oleva ajoneuvo – siinä monia oleellisia osatekijöitä.

Meitä tienpidon ja liikenteen parissa työskenteleviä usein arvostellaan ja välillä jopa syyllistetään siitä, ettemme tee kaikkeamme sen eteen, että vältyttäisiin liikenneonnettomuuksilta. Koen itse, että me todella pidämme sydämen asianamme, että onnettomuuksia ei sattuisi ja me punnitsemme ratkaisut liikenneturvallisuus ensimmäisenä mielessä pitäen. Toki tiedämme, että paljon enemmän pitäisi pystyä toteuttamaan parannuksia liikennejärjestelyihin ja olemme itse vähintään yhtä tuskastuneita siihen, että tienpidon rahoitus ei anna mahdollisuuksia kuin joihinkin harvoihin pieniin parannustoimiin vuosittain. Väitän jopa, että ainakin osa meistä tieinsinööreistä ja liikenteen ammattilaisista on juuri liikenneturvallisuutta parantaakseen päätynyt opiskelemaan ja työskentelemään tälle alalle. Koko sydämestä – turvallisia kilometrejä, meille kaikille.

Tuovi Päiviö
Tuovi Päiviö 2

Äiti, tytär ja tieinsinööri – ja tuore Liikenne- ja infrastruktuurivastuualueen johtaja

Kaavoitus tekee pohjavesien suojelusta meidän kaikkien asian

Valtaosalle Uudenmaan kuntia pohjavesi on elintärkeä luonnonvara, sillä pintavesivarat ovat alueellamme vedenhankintaa ajatellen vähäiset ja laadultaan heikot. Pääkaupunkiseudun kunnat ottavat puhtaan vetensä tunnelin avulla Päijänteestä, mutta muiden kuntien puhtaan veden otto perustuu pohjavesialueiden pohjaveden tai niillä muodostettavan tekopohjaveden käyttöön.

Jotta pohjavesialueet pystyttäisiin pitämään mahdollisimman hyvin vedenottokelpoisina, on maankäyttö suunniteltava pohjavesien suojelu tarkasti huomioon ottaen. Ihan mikä tahansa toiminta ei pohjavesialueille sovellu. Tärkeänä keinona tässä on erilaisten lupamenettelyjen lisäksi kaavoitus.

On tärkeää, että pohjavesialueet merkitään maakunta-, yleis- ja asemakaavoihin ja otetaan huomioon niiden kaavamääräyksissä. Vain lainvoimaisissa kaavoissa asetetut pohjavesialueiden suojelumääräykset ja maankäytön rajoitukset koskevat maankäytön ja rakentamisen osalta kaikkia kunnan asukkaita, maanomistajia ja pohjavesialueilla toimivia.  Ympäristölupien pohjavesien suojelumääräykset velvoittavat yleensä vain toiminnanharjoittajaa ja kunnanvaltuuston hyväksymät pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat puolestaan vain kunnan viranomaisia.

Tällä hetkellä Uudenmaan ELY-keskuksessa käsitellään kaavoihin liittyvät toimenpiteet yhden katon alla. Kaavoihin liittyvät kannanotot mietitään työryhmässä, johon on mahdollista alueesta riippuen koota tarvittaessa kaavoitusasiantuntijan lisäksi pohjavesiasiantuntija, luonnonsuojeluasiantuntija, vesistöasiantuntija, meluasiantuntija ja/tai liikenneasiantuntija. Me ELY-keskuksessa pidämme tätä toimintamallia toimivana ja laadukkaana menettelytapana. Malli on myös kustannustehokas, ainakin jos verrataan siihen, että kannanottoja edellä luetelluista asioista pyydettäisiin usealta eri viranomaistaholta.

Aluehallintouudistus saattaa sekoittaa kuvioita melkoisesti. Tätä kirjoitettaessa lienee selvää, että maankäytön suunnitteluun liittyvät tehtävät siirtyvät maakuntavirastoihin ja luonnonsuojelutehtävät sekä ympäristölupien valvonta valtion virastoon. Pohjavesien seuranta ja vesien ja merenhoidon tehtäviin liittyvät pohjavesitehtävät siirtynevät maakuntavirastoon, mutta pohjavesien suojeluun liittyvien tehtävien osalta ei vielä ole selvää käsitystä siitä, jatketaanko työtä valtion vai maakunnan leivissä. Sekin mahdollisuus on olemassa, että pohjavesitehtävät jakautuvat kahteen virastoon. Jännityksellä odotan, kuinka tulee käymään. Mutta kävi miten tahansa, kyllä aina keinot keksitään.

Timo Kinnunen
timo_kinnunen2

Kirjoittaja toimii asiantuntijana luonnon- ja vesiensuojelu -yksikössä

Pohjavesien suojelussa viranomaisten pääpainopiste on ollut pyrkiä säilyttämään pohjavesialueet sellaisessa kunnossa, että niistä saadaan määrällisesti ja laadullisesti riittävästi pohjavettä yhdyskuntien ja teollisuuden käyttöön. Valtion ympäristöhallinto on kartoittanut ja luokitellut pohjavesialueet sekä ylläpitää tietokantaa ja kartastoa pohjavesialueista. Lisäksi ympäristöhallinto rahoittaa ja avustaa pohjavesialueiden geologisen rakenteen tutkimuksia sekä avustaa pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laadinnassa.  Tutkimuksia ja suojelusuunnitelmia on tehty yhteistyössä kuntien, vesilaitosten ja vettä käyttävien yhtiöiden kanssa. Lisäksi ympäristöviranomaiset valtiolla ja kunnissa valvovat toimintaa pohjavesialueella, mm. vedenottoon myönnettyjen lupien noudattamista sekä pohjavesialueille myönnettyjä ympäristö- ja maa-aineslupia.

Lisää tietoa pohjavesistä ja niiden suojelusta:
http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Vesiensuojelu/Pohjaveden_suojelu

 

Kesätöitä nuorille

Nuori soitti kotiin innoissaan ensimmäisen työpäivän jälkeen. Eniten täpinöissään hän oli siitä, että oli saanut oman työhuoneen. Toiseksi innosti oma sähköpostiosoite: ”Ajattele äiti, mulla on oma osoite, jossa on nimeni ja @customerservice”.

Mietin miten pienestä nuori tulee iloiseksi. Oma sähköpostiosoite. Hoh hoijaa. Milloinhan olen jaksanut iloita siitä. Minulla on kokemuksia vielä pienemmistäkin ilon aiheista: kesätyöpaikka, vaikka vain se kahden viikon mittainen, muutaman päivän työ messuilla jakamassa lehtisiä, kerran viikossa naapurin lasten auttaminen läksyissä.

Nuori on siinä ihanassa asemassa, että kaikki työ on hänelle yhtä tärkeää. Ei ole niin pientä palkallista työtä, josta nuori ei ilahtuisi. Minut valittiin. Minä saan vastuuta. Juuri minä näiden kaikkien hakijoiden joukosta. Johtajan tai päällikön ei tarvitse miettiä miten uusi työntekijä saataisiin sitoutumaan tai miten työidentiteetti nostettua korkeammalle. Asiat vain ovat niin.

TE-palvelujen tärkeä rooli kesätyöpaikkojen välittäjänä

Julkiset työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) on tärkeässä roolissa kesätyöpaikkojen välittäjänä, mikään kaupallinen sivusto ei pysty yhtä kattavaan tarjontaan. TE-palvelujen nettihaku on monelle nuorelle ensimmäinen kontakti työnhaun ihmeellisen maailmaan. Uudenmaan TE-palvelujen kautta hakuun tuli tänä keväänä 14 599 kesätyöpaikkaa. Näistä täyttämättä oli toukokuun alussa 2481. Vielä ennättää tulla uusia paikkoja auki ja samalla myös moni  nuori voi työllistyä kesäksi.  Juhannukseen mennessä tämän kesän paikat alkavat olla paketissa.

Vaikka suurin osa kesätöistä löytyy verkosta, on edelleen paljon paikkoja, jotka menevät suorien kontaktien kautta. Edelleen tarvitaan rohkeutta mennä siihen lähikauppaan ja kysyä suoraan: ”Olisiko teillä tarvetta reippaalle kesäpojalle/tytölle”? TE-palvelujen kautta löytyy myös apua ja välineitä työnhakuun ja työhakemusten tekoon tai valmennusta esimerkiksi työhaastatteluun.

Aina keväisin, kun tapaan tuttuja eri yrityksistä, yritän muistuttaa heitä niistä tuhansista innokkaista nuorista, jotka tarmoa puhkuen tulisivat heille töihin. Jos kesätyöntekijöiden rekrytointi tuntuu työllistävältä jo itsessään, niin on hyvä tietää, että TE-palvelut auttavat vastavuoroisesti myös yrityksiä löytämään työntekijöitä kesäksi.

Rahallinen satsaus kesätyöntekijän palkkaamiseen ei ole iso – usein onkin enemmän kiinni asenteesta. Nuori tarvitsee ohjausta ja jopa mentorointia. Yrityksessä tai organisaatiossa mietitään, onko meistä siihen? Onneksi nuoret oppivat nopeasti. Usein he osaavat monet asiat jo paremmin kuin vakituiset työntekijät. Muun muassa sosiaalinen media on heille tuttu kuin oikea käsi (itseasisssa se on liimautuneena siihen). Nuori tuo työpaikalle jotain uutta – ei kokemusta, vaan ihanaa kokemattomuutta, jolloin kaikki piintyneet tavat ja tottumukset voidaan kyseenalaistaa. Emmekö me kaikki tarvitse juuri tätä aina silloin tällöin?

http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/

http://toimistot.te-palvelut.fi/web/guest/uusimaa.

http://www.jobitti.fi/

http://toimistot.te-palvelut.fi/kesaduuni-uudellamaalla

 Sari Laine
Sari[1]

Kirjoittaja on viestintäpäällikkö Uudenmaan ELY-keskuksessa ja kolmen nuoren (ja yhden lapsen) äiti.

Oppia ikä kaikki

Maailma muuttuu nopeasti ja työelämässä on jatkuva tarve päivittää omaa osaamista. Helteisenä heinäkuun iltapäivänä olin kesällä 2014 lomalaisena mukavan rennossa ja luovassa olotilassa. Käsissäni oli Hämeen kesäyliopiston esite ja silmäni osuivat ympäristöoikeuden perusopintojen opintokokonaisuuteen. Siinäpä olisi työn ohella sopiva haaste seuraavaksi vuodeksi. Pystyisikö holistisesti maailmaa ja erityisesti ihmisten liikkumista pohtiva aluetieteilijä kehittämään juridista ajattelutapaansa?

Työnantaja suhtautui hakemukseeni omaehtoisesta opiskelusta alusta pitäen hyvin myötämielisesti. Omaehtoisella opiskelulla tarkoitetaan pääsääntöisesti hallinnon ulkopuolista koulutusta, johon henkilö hakeutuu oma-aloitteisesti. Ennakkoon tehdyn opintosuunnitelman mukaisesti on mahdollista saada kohtuullinen määrä työstä vapautusta opintopisteiden kertymisen mukaan. Oma kukkaro puolestaan kevenee opinnoista muutamalla satasella. Omat työpäivät ja -tehtävät tehdään siis sommitellen sekaan muutamia opintopäiviä ja toki yölamppuakin kannattaa varautua polttamaan!

Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden perusopintoihin kuuluu seuraavat pakolliset opintojaksot: ympäristöoikeuden perusteet, ympäristönsuojeluoikeus, luonnonsuojelu- ja luonnonvaraoikeus, kaavoitus- ja rakentamisoikeus ja ympäristöoikeuden yleiset opit. Opintokokonaisuudessa opiskelija saa kokonaiskuvan ympäristöoikeudellisesta säätelystä ja oivaltaa sen monitieteisyyden ja erityispiirteet oikeudenalana. Ympäristöoikeudella on yhteys kenen tahansa arkeen. Ympäristöjuridiikka ei ole ”musta tuntuu” fiilistelyä, vaan asioiden esittäminen, käsittäminen ja perustelut pohjautuvat tosiasioihin. Ympäristöoikeus vahtii sitä, että tulevien sukupolvien oikeudet ympäristöön ja luonnonvaroihin otetaan huomioon ja siksi siinä on huomioitu ns. varovaisuusperiaate. Unohtamatta siis tietenkään myös luonnonvarojen käytön järkevää mahdollistamista.

Olen selvinnyt työn ohella opinnostani kalkkiviivoille. Pääsääntöisesti olen kahlannut sääntelyä läpi itsekseni tenteistä selvitäkseni, mutta muutamalla luennolla olen myös tavannut muita opiskelijoita. Mieleenpainuvinta oli osallistua luennoille Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa syksyllä 2014 ja istua nuorten päätoimisten opiskelijoiden joukossa. Samalla reissulla oli sopivaa käydä ihailemassa myös Kolin kansallismaisemaa.  Kolin huipulla pienellä tuumaustauolla tajusin konkreettisesti, mistä näissä omissa opinnoissakin pohjimmiltaan oli kyse.

Mitä siis opin? Lainoppi on tulkintaa ja systematisointia eli ”kutakin lakia tulee tulkita tietyllä tavalla” ja että ympäristöoikeus on hyvä tunnistaa kokonaisuutena. Perusteellinen harkinta lienee aina parempi kuin pikainen katumus. Ja sen toivon, että se viimeinen rästitenttikin menisi vielä joskus läpi…

Onnea ja menestystä myös kaikille muille työn ohella omaehtoista opiskelua harjoittaville!

Sonja Heikkinen

sonja

Kirjoittaja toimii liikennejärjestelmäasiantuntijana Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueella

Onko ympäristöviranomaisen tehtävä yleisen edun valvojana selkeä?

Tarvitaanko aluehallintoa enää, tai ympäristöhallintoa aluehallinnossa? Mikä itse asiassa on ympäristöhallinnon tehtävä yhteiskunnassamme tänä päivänä? Tällaiset kysymykset ovat nousseet pintaan mm. pääministeri Sipilän hallitusohjelman sekä aluehallintouudistuksen myötä, kun perusrakenteita myllätään uuteen uskoon.

Ympäristöhallinnon tehtäviä on helppo tarkastella erilaisina tehtäväkokonaisuuksina, esim. luonnonsuojelu, vesiensuojelu, kaavaohjaus, lupien valvonta jne. Mutta kaikkia yhdistävä punainen lanka ja ympäristöhallinnon yksi olennainen tarkoitus, yleisen edun valvonta, on jäänyt keskusteluissa liikaa taka-alalle. Se on aika iso asia, kun ottaa huomioon, että yleisen edun valvonta on julkisen vallan keskeinen tehtävä sekä yksi oikeus- ja hyvinvointivaltion kulmakivistä. Ehkä aluehallintouudistuksessakin suurimpia periaatteellisia kysymyksiä on se, kuka jatkossa valvoo yleistä etua.

Ympäristönsuojelulainsäädännön laillisuusvalvontaoppaan (YM 2014) mukaan: ”Yleisen edun valvonta merkitsee yksityistä intressiä laajempien etukysymysten valvontaa. Tällöin haitankärsijänä ei ole joku yksityishenkilö tai henkilöryhmä tai jokin tietty omaisuus, vaan kohteena on yleisempi, kollektiivinen kokonaisuus.” Kohteena voi olla esim. ympäristö yleensä, maisema, veden laatu, kulttuuriympäristö, elinympäristö tai eliölaji.

ELY-keskuksen Y-vastuualueen tehtäväkenttään kuuluvat sekä laillisuusvalvonta että yleisen edun valvonta. Valvontaa on siis monenlaista, kun vielä puhutaan myös ennakkovalvonnasta ja jälkivalvonnastakin. Mitä eroa tai yhteyksiä eri valvontatyypeillä on? Laillisuusvalvonnalla tarkoitetaan erityisesti jälkivalvontaa, jossa viranomainen seuraa olemassa olevien toimintojen lainmukaisuutta. Ennakkovalvonta puolestaan tarkoittaa erilaisia hallintotoimia ennen esim. luvanvaraisten toimintojen aloittamista. Yleisen edun valvonta kattaa kaikki valvonnan osa-alueet, ja sekä ennakkovalvonnassa että jälkivalvonnassa viranomaisen tehtävänä on tuoda yleisen edun näkökulma esiin. Yleistä etua valvotaan myös laillisuusvalvonnan keinoin puuttumalla lainvastaisiin tilanteisiin. Yleisen edun valvonnan ja laillisuusvalvonnan funktiot ovat siis erilaiset, mutta ne linkittyvät olennaisesti toisiinsa.

Ympäristöhallinnossa yleisen edun valvonta on hyvin laaja valvontatehtävä ja se liittyy useiden eri lakien mukaisiin menettelyihin (mm. YSL, VL, MRL). Laajasti ottaen yleisiä etuja voivat olla myös keskenään kilpailevat intressit, eikä siis ole aina aivan selvää, mitä yleisen edun käsitteen alle katsotaan kuuluvan. Se riippuu myös arvostuksesta ja arvottamisesta ja vaihtelee ajallisestikin.

Yleisen edun valvonta tarkoittaa ympäristöhallinnossa yleisesti ympäristönsuojelun, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja kestävän kehityksen tavoitteiden eteen tehtävää työtä. Koska sekä kestävä kehitys että yleinen etu ovat laajoja käsitteitä, ympäristöhallinnossa pyritään yhteensovittamaan erilaisia intressejä, mutta lainsäädännön puitteissa. Tehtävä yleisen edun valvojana ei siis ole aivan yksiselitteinen, mutta rooli ympäristön edun valvojana on helpompi ymmärtää. Jotakin selvää sentään on: Yleisen edun toteuttamisessa on noudatettava kansalaisten yhdenvertaista kohtelua, puolueettomuutta ja avoimuutta. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava lakia, eivätkä julkista valtaa käyttävät siis saa tehdä oikeussäännösten vastaisia päätöksiä.

Yleistä etua valvomalla ympäristöviranomaiset pyrkivät turvaamaan jokaiselle kuuluvan oikeuden terveelliseen ympäristöön. Esimerkiksi ympäristörikosprosesseissa ELY- keskuksen ympäristövastuualueella on asianomistajan asema, mikäli yleistä etua on loukattu. Tämä merkitsee sitä, että ELY-keskus asianomistajana edustaa ympäristöä, kuten esimerkiksi veden, maaperän ja ilman puhtautta sekä lisäksi toimii niiden ”asianajajana” ympäristörikosoikeudenkäynneissä.

Tästä asetelmasta voi syntyä ristiriitoja taloudellisten ja ympäristön intressien välillä. Mutta eihän viranomainen, jonka tehtävänä on olla ympäristön asianajaja, voi todeta asiakkaalleen eli ympäristölle, että pahoittelen, mutta asiaasi ei hoideta, koska vastapuolen intressi on tärkeämpi. Toki myös ympäristön asianajajan tulee pystyä suhteuttamaan eri intressejä. On hyvä muistaa: Jos ympäristön intressin puolustaminen ei olisi kenenkään viranomaisen tehtävänä, elinvoimaisen ympäristön ylläpito voisi olla lähes mahdotonta. Ihmisen lyhytjänteisyys ei ehkä koskaan katoa, ja siksi ympäristösääntelyä ja yleisen edun valvojia ympäristön näkökulmasta tarvitaan.

Julkisen vallan ja siten myös ympäristöviranomaisten tehtävänä on yhteiskunnan jatkuvuuden turvaaminen ja hyvinvointitavoitteiden edistäminen. Julkisen sektorin päättäjien on oltava vastuullisia, etteivät he päätöksillään vaaranna yleistä etua jonkin muun edunsaajan hyötyjä maksimoimalla. Mutta on myös tärkeää, etteivät ympäristöviranomaiset tee ylilyöntejä tai vaadi kohtuuttomuuksia, joilla on ympäristön kannalta vain vähäistä merkitystä. Tehtävässään viranomainen tarvitsee hyvää asiantuntemusta, kokemusta, kykyä kuunnella, keskustella ja yhteensovittaa intressejä sekä ennen kaikkea tietoa alueen ympäristön tilasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Yhteistyöllä, ratkaisuhakuisuudella, asiakaslähtöisyydellä ja kyvyllä muuntautua ajan mukana parannamme myös ympäristöviranomaisten työn ja ympäristöasioiden arvostusta.

Satu Pääkkönen

Satu

Kirjoittaja on ympäristö-vastuualueen johtaja

Taustamateriaalia:

  • Ahonen Johanna, Valvontaviranomainen yleisen edun valvojana ympäristölupaprosessissa – esimerkkinä jätevedenpuhdistamoiden typenpoisto, 2015
  • Linnove Elina (toim.), Ympäristönsuojelulainsäädännön laillisuusvalvontaopas 2014, Ympäristöministeriö
  • Kuusiniemi Kari ym., Ympäristöoikeus, 2013

 

 

 

 

 

Yhteistä hyvää

Aloitin kesäkuussa 2015 Uudenmaan ELY-keskuksen Johdon tuki –yksikön päällikön tehtävässä. Yksi tärkeimmistä yksikön tehtävistä on strateginen suunnittelu. Se on myös osa-alue, johon sain ensimmäiseksi tarttua, kun ELY-keskukset alkoivat kesällä valmistelemaan neljän vuoden tulossopimusesityksiä uuden hallitusohjelman pohjalta.

Aloitin työn innolla, jopa itsevarmana: olen opiskellut strategiaa monesta näkökulmasta ja ollut työelämässä mukana monenlaisissa tulossuunnittelu- ja strategiaprosesseissa. Laadin valmiiksi suunnitteluprosessin rungon, ja ennakoin valmiiksi tyypillisiä karikkoja ja prosessiin kuuluvia haasteita.
Muutama asia silti yllätti minut kesän ja syksyn kestäneen prosessin aikana. Ensiksi, minun ei tarvinnut ”myydä” ideaa strategisen suunnittelun tärkeydestä ja sen yhteydestä elävään elämään. Uudenmaan ELY-keskuksen esimiehet ja asiantuntijat olivat heti valmiita työstämään tärkeimpiä pitkän aikavälin strategisia tavoitteita, ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja omien prosessien joskus monimutkaisiakin yhteyksiä. Toiseksi luulin, että olin jo aikaisempien ELY-tehtävieni kautta perehtynyt organisaatiomme monimuotoiseen toimintaan aika hyvin. Mutta kun nyt sain ottaa vastuuta koko talon strategiaprosessista, huomasin, että toiminta on vieläkin monimuotoisempaa kuin olin ajatellut. Erilaisia lakisääteisiä tehtäviä on todella paljon, ja montaa asiaa hoidetaan yhdessä muiden toimijoiden kanssa. ELY vaikuttaa oman alueensa kehitykseen monipuolisesti: suoranaisesti omilla prosesseillaan ja resursseillaan ja myös välillisesti yhdessä kumppanien ja sidosryhmien kanssa.

Prosessin edetessä jouduin myös luopumaan joistain oppikirjamaisista ”kauneusarvoista”, kun työstimme pitkän aikavälin strategisia linjauksia. Olisin halunnut pitää niiden määrän hyvin pienenä, niin että olisi tyylikästä esitellä esimerkiksi kolme tai neljä kärkitavoitetta sidosryhmille. Kun sitten kuitenkin samalla tavoiteltiin perustellusti sitä, että jokainen strateginen linjaus on tarpeeksi konkreettinen ja purettavissa seurattaviin näkökulmiin, päädyttiin lopulta kymmeneen pitkän aikavälin strategiseen linjaukseen. Näistä kahdeksan ovat toiminnan vaikuttavuuteen ja kaksi toiminnan tapaan liittyviä tavoitteita. Vaikka tavoitteita on suhteellisen paljon, pidän ratkaisua perusteltuna. Jokainen strateginen linjaus on aidosti tärkeä toimialueen kannalta. Jokaiseen tavoitteeseen liittyy strateginen, pitkän aikavälin yhteiskunnallinen vaikuttavuustavoite. Jokaisella tavoitteella on yhteys Uudenmaan ELY-keskuksen ja sen kumppanien asiakkaisiin, prosesseihin, henkilöstöön ja resursseihin.

Ehkä tärkein ja leimaa antavin piirre ELY-keskuksen tavoitteille on niiden poikkihallinnollisuus. Monitoimialaisena organisaationa ELY-keskus ei voi ajatella vain yhden hallinnonalan tai yhden toimialan tavoitteita irrallaan muusta yhteiskunnasta. Maankäyttö ja liikenneratkaisut liittyvät kiinteästi toisiinsa. Niillä on suoranaista vaikutusta työvoiman liikkuvuuteen ja saatavuuteen, ja sitä kautta yritysten toimintaedellytyksiin. Kaikella tällä on vaikutusta siihen ympäristöön, jossa elämme ja niihin rajallisiin resursseihin jota käytämme.

Parhaimmillaan ELY-keskuksen kaltainen aluehallinnon toimija näkee ratkaisujensa heijastusvaikutukset ja ottaa vastuuta päätöksistään kokonaisuutta ajatellen. Tietenkin päätöksenteko tapahtuu lakeja kunnioittaen ja poliittisen päätöksentekijän tahtoa toteuttaen. Mutta samalla pitäisi pysyä sopivan etäällä sellaisesta lyhyen tähtäimen osaoptimoinnista, jolla koitetaan vaikkapa minimoida yhden budjettivuoden tai yhden hallinnonalan kuluja ajattelematta yhtään sen pidemmälle.

Toivon, että tulevista itsehallintoalueista tulee toimijoita, joilla on riittävästi näkemystä alueen ja yhteiskunnan kokonaisvaltaisesta, vastuullisesta kehittämisestä. Alueellinen itsehallinto mahdollistaa järkevän aluekehittämisen, ja järkeviä, ”yhteistä hyvää” vaalivia ratkaisuja on mahdollista tehdä millaisella organisaatiorakenteella tahansa.

Yhtenä ELY-keskusten perintönä tuleville toimijoille haluaisin jäävän kyvyn katsoa asioita lähes yht’aikaa läheltä, kädet kiinni konkreettisessa työssä, ja samalla kaukaa – niin että riippumattomuus lyhytjänteisestä yhden asian edunvalvonnasta säilyy.

 

Jaakko Pesola
Jaakko Pesola
Kirjoittaja on johdon tuki -yksikön päällikkö